Uutinen

EU:lta vihreää valoa biopolttoainetavoitteiden kutistamiseen

Parlamentti ehdottaa EU:n biopolttoainetavoitteille maltillistamista ja lisää aikaa. Ministerikeskustelut alkavat lokakuun 10. päivä.
Eeva Eronen
12.9.2008
SANNA AUTEREotsikkokuva_oljypalmu.jpg

 

EU:ssa keskustelun alla olevia biopolttoaineita voidaan valmistaa esimerkiksi öljypalmun kukinnoista.

Euroopan parlamentin teollisuusvaliokunta äänesti 11.syyskuuta EU:n biopolttoainetavoitteiden laskemisen puolesta. Parlamentaarikkojen esityksen mukaan liikenteen polttoaineiden pitäisi sisältää biopolttoaineita vain 5 prosenttia vuoteen 2015 mennessä.

Nyt voimassa olevan tavoitteen mukaan biopolttoaineiden osuuden tulisi olla 5,75 prosenttia jo vuonna 2010. Vuotta 2020 koskevaan 10 prosentin tavoitteeseen valiokunta ei ottanut kantaa. Sen sijaan se ehdotti, että vuonna 2014 tehtäisiin tavoitteita koskeva laaja väliaika-arvio.

Teollisuusvaliokunnan kantaa pidetään koko parlamentin näkemyksenä. Ehdotuksen käsittely jatkuu Eurooppa- neuvostossa, jonka kanssa parlamentin tulee päästä asiasta yksimielisyyteen. Aiemmin neuvosto on ollut korkeampien tavoitteiden kannalla.

Lopullisen päätöksen tekevät EU-maiden energia-asioista vastaavat ministerit, jotka kokoontuvat seuraavan kerran lokakuun 10. päivä.

Tarkennusta ympäristökriteereihin

Kansalaisjärjestöt ovat kampanjoineet tavoitteiden laskemisen puolesta, sillä biopolttoaineiden tuotanto on nostanut ruuan hintoja ja lisänneet nälkää. Lisäksi kaikki ruokakasveista valmistetut biopolttoaineet eivät ole fossiilisia polttoaineita ympäristöystävällisempiä.

Parlamentaarikkojen mukaan biopolttoaineiden käytössä pitäisi kiinnittää huomiota selkeästi enemmän niiden valmistustapoihin ja ympäristövaikutuksiin. Valiokunta ehdottikin, että niiden valmistuksessa pitäisi siirtyä pois ruokakasvien käyttämisestä, ja että liikenteessä pitäisi suosia muita uusiutuvia energianlähteitä, kuten sähkö- ja vesivoimaa.

Uuden ehdotuksen mukaan biopolttoaineita koskevia ympäristösäädöksiä kiristettäisiin siten, että niiden päästöjen pitäisi olla vähintään 45 prosenttia peruspolttoaineita pienemmät. Vuonna 2015 erotuksen pitäisi olla jo 60 prosenttia. Laskelmissa tulisi ottaa huomioon myös epäsuorat ilmastovaikutukset, jotka johtuvat maan käytön uudelleen suuntaamisesta biopolttoaineiden tuottamiseen.

 

Lisää tietoa aiheesta