Uutinen

EU tähtää yhä vahvemmin yhtenäiseen kehitysyhteistyöhön

Euroopan komissio antoi konkreettisia suosituksia EU:n kehitysyhteistyön yhtenäistämiseksi ja tehostamiseksi.
Sanna Jäppinen
7.3.2006

Euroopan komissio julkisti 2. maaliskuuta yhdeksän suositusta EU:n kehitysyhteistyön tehostamiseksi. Komission ja jäsenmaiden on tarkoitus yhdessä toteuttaa toimintasuunnitelma, jonka tavoitteena on nykyistä suurempi johdonmukaisuus ja vaikuttavuus kehitysyhteistyössä.

Suositusten taustalla ovat unionin vuonna 2005 tekemät sitoumukset: vuonna 2010 jäsenmaiden kehitysyhteistyövarojen pitäisi olla keskimäärin 0,56 prosenttia kansantulosta, ja lisääntyneestä avusta puolet suunnataan Afrikkaan. Yhtenäisen kehitysyhteistyön suuntaviivoja vedettiin myös vuoden lopussa julkaistussa unionin kehityspoliittisessa julkilausumassa.

"Näiden ehdotusten avulla me voimme täyttää lupauksemme: tehdä enemmän, paremmin ja nopeammin kehitysyhteistyön hyväksi", totesi kehitysyhteistyöstä vastaava komissaari Louis Michel komission tiedotteessa.

Komissio tähtää suosituksillaan sekä eri jäsenmaiden että komission toimintatapojen harmonisointiin, todetaan IPS:n artikkelissa. Tähän asti kehitysmaiden rasitteena ovat olleet avunantajien erilaiset käytännöt ja kriteerit.

Kuka, mitä, missä ja kenen kanssa?

Komission tiedotteessa todetaan, että osa toimenpiteistä, kuten EU:n avun täsmällinen kartoitus alueellisten avunantajatietokantojen avulla, paikallisten koordinointiprosessien tukeminen ja yhteisen ohjelmatyökehyksen luominen, voidaan käynnistää välittömästi. Muita toimenpiteitä, kuten ehdotettu EU:n rahastojen yhteisrahoitusmekanismi, voidaan toteuttaa seuraavien neljän vuoden aikana.

Toimintaohjeiden tueksi komissio uudistaa parhaillaan "EU Donor Atlas" -tietokantaa, jossa kartoitetaan EU:n kehitysyhteistyötä maailmanlaajuisesti. Komissio lupaa opuksen tarjoavan helpotusta kehitysyhteistyön yhtenäistämiseen antamalla vastauksia kysymyksiin: kuka, mitä, missä ja kenen kanssa.

Joidenkin jäsenmaiden keskuudessa komission suositukset on nähty keinona puuttua maiden kahdenväliseen kehitysyhteistyöhön ja ulkosuhteisiin. Michel kiistää väitteet EUObserver.comin artikkelissa. "Haluamme vain järjestelmästä tehokkaamman. Nyt kehitysmaat joutuvat EU:n suhteen vastatusten 25 erilaisen säännöstön kanssa."

Michelin mukaan EU-maista tulevaa kehitysapua pitäisi koordinoida kohdemaissa. Koordinoijana voi Michelin mukaan olla komission edustaja, mutta yhtä lailla myös joku jäsenmaista, jolla on kokemusta kehitysyhteistyöstä kyseisessä maassa.

Michel muistutti EUObserver.comin mukaan myös komission suunnitelmien vapaaehtoisuudesta - jäsenmailla on halutessaan mahdollisuus olla osallistumatta.

Lisää tietoa aiheesta