Uutinen

EU ei jousta EPA-kauppasopimusten aikataulusta

EU ei anna myöten EPA-vapaakauppasopimusten voimaantulossa - ne otetaan käyttöön ensi vuoden alusta, todetaan Euroopan komission tiedonannossa. Samalla kehitysmaiden siirtymäajaksi määriteltiin enimmillään 12 vuotta.
Sanna Jäppinen
29.10.2007

EU neuvottelee parhaillaan EPA-vapaakauppasopimuksia (Economic Partnership Agreement) lähes 80 Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren alueen valtion (AKT-maat) kanssa.

Muun muassa kansalaisjärjestöt ovat arvostelleet kiireistä aikataulua ja EU:n painostusta kehitysmaiden suuntaan sopimusten allekirjoittamiseksi. Viimeksi asiasta muistutettiin kansainvälisenä EPA-päivänä syykuun lopulla, jolloin järjestöt vaativat neuvottelujen keskeyttämistä ja uudelleenarviointia

Euroopan komissio julkisti 23. lokakuuta tiedonannon, jossa se tarkensi EPA-sopimuksiin liittyviä vaatimuksiaan. Varmaa on nyt ainakin se, että sopimukset tulevat voimaan vuoden 2008 alusta. Jos joku AKT-maista ei allekirjoita sopimusta, se menettää EU:n kanssa tähän asti voimassa olleen suosituimmuusasemansa.

Niillä AKT-mailla, jotka lukeutuvat maailman köyhimpiin valtioihin on EU:n kanssa joka tapauksessa voimassa Kaikkea paitsi aseita -sopimus (Everything But Arms, EBA), jonka turvin niiden tuotteet aseita lukuun ottamatta pääsevät Eurooppaan tullitta.

Muut EPA-sopimuksen allekirjoittamatta jättävät AKT-maat sen sijaan putoavat niin sanotun yleisen tullietuusjärjestelmän (Generalised System of Preferences, GSP) piiriin, jossa tariffit ovat merkittävästi nykytilannetta korkeammat.

Ensin puututaan tavaratulleihin

AKT-maat neuvottelevat EPA-sopimuksista kuudessa alueellisessa ryhmässä, ja esimerkiksi Länsi-Afrikan ryhmä jätti taannoin EU:lle virallisen pyynnön aikataulun lykkäämisestä. Kauppakomissaari Peter Maldelsonin ja kehityskomissaari Louis Michelin 11. lokakuuta lähettämä kielteinen vastauskirje on vuotanut julkisuuteen.

Maailman kauppajärjestö WTO:n myöntämien erikoisjärjestelyjen jatkaminen vuodenvaihdetta pidemmälle vahingoittaisi EU:n kansainvälistä uskottavuutta, komissaarit toteavat kirjeessään ja muistuttavat neuvottelujen kestäneen jo seitsemän vuotta.

Aikataulun sijaan EU on joustanut siinä, että EPA-sopimusten ensi vaiheessa vaaditaan ainoastaan tavaroiden tullitariffien leikkaamista - kuten WTO:ssa edellytetään. Aiemmin on ollut puhetta sopimuksen ulottamisesta jo alkuvaiheessa paljon laajemmalle, kuten esimerkiksi kilpailu- ja tekijäinoikeuslainsäädäntöön.

"AKT-mailta kuitenkin vaaditaan vuoden loppuun mennessä sitoutumista jatkossa neuvottelemaan myös palvelujen, investointien, kilpailulainsäädännön ja julkisten hankintojen vapauttamisesta - vaikkei näiden neuvottelujen tarkemmasta sisällöstä ole vielä tietoa", kehityspoliittinen sihteeri Tytti Nahi Kepasta kertoo.

Lyhyt siirtymäaika vaikeuttaa alueellista yhteistyötä

Kehitysmaiden kannalta erityisen arveluttava uutinen on se, että EU on nyt määritellyt EPA-sopimusten siirtymäajaksi pisimmillään 12 vuotta. Aiemmin Peter Mandelson väläytteli jopa 25 vuoden mahdollisuutta.

EU on kuvaillut EPA-sopimuksia "kehityksen instrumenteiksi", ja yhtenä perusteluna on ollut muun muassa se, että kehitysmaat pystyvät siirtymäajalla kehittämään alueellista kaupankäyntiä. Lyhyt siirtymäaika vaikeuttaa alueellisen yhteistyön kohentamista.

Jos köyhä maa aikoo hyötyä kansainvälisestä kaupasta, on sen aluksi kehitettävä omaa tuotantoaan, jotta olisi mitä myydä. Monilla aloilla yrityksillä ei ole riittävästi markkinoita omassa maassa, vaan niitä kaivataan myös muualta.

"Ensin tietysti kannattaisi avata kauppaa sellaisten maiden kanssa, jotka eivät ole ylivertaisia teknologian ja tukiaisten suhteen - ja usein näitä löytyy naapurista. Jos alueellinen kauppa saadaan rullaamaan, niin vasta sen jälkeen pitäisi arvioida, voidaanko samaan ryhtyä jättien kanssa", Tytti Nahi muistuttaa.

"Alueellisen kaupan kehittämiseen 12 vuotta on kovin lyhyt aika, kun vastassa ovat sen jälkeen isot eurooppalaiset yhtiöt" , Nahi toteaa.

Lisää tietoa aiheesta