Uutinen

Eteläisen Afrikan vapaakauppa-alue käyntiin

Yhteiseen valuuttaan ja rahaunioniin tähtäävä hanke nytkähtää eteenpäin elokuun puolivälissä Eteläisen Afrikan kehitysyhteisön huippukokouksessa.
Eeva Eronen
8.8.2008

Eteläisen Afrikan taloudellinen yhteistyö on ottamassa aimo harppauksen eteenpäin. Jo vuosia kehitteillä ja siirtymävaiheissa ollut Eteläisen Afrikan vapaakauppa-alue FTA aiotaan virallisesti pistää käyntiin 16.-17. elokuuta pidettävässä Eteläisen Afrikan kehitysyhteisön (Southern African Development Community, SADC) huippukokouksessa.

Tansanian, Angolan ja Kongon demokraattisen tasavallan eteläpuolisen Afrikan maat ovat nyt purkaneet 85 prosenttia keskinäisistä tulleistaan. Suurin osa jäljellä olevista kaupan esteistä aiotaan purkaa vuoteen 2012 mennessä, kertoo Southern African News Features SANF.

Suunnitteilla on paljon tiukempaakin yhteistyötä: tulevaisuudensuunnitelmissa siintelee vuonna 2016 rahaunionin perustaminen ja yhteiseen valuuttaan siirtyminen vuonna 2018.

Kehittymättömyys luo omat ongelmansa

Vapaakaupan odotetaan luovan alueelle lisää taloudellista toimeliaisuutta ja työllisyyttä, minkä lisäksi kuluttajien - lähes 250 miljoonan ihmisen - käsillä oleva valikoima kasvaa.

On kuitenkin selvää, ettei vapaa-kauppaan siirtyminen ole ongelmatonta. Siirtymäaikana närää on herättänyt esimerkiksi valtioiden tulojen putoaminen tullien purkamisen vuoksi.

Eteläisen Afrikan kaltaisella alueella on myös huomioitava, ettei esimerkiksi klassinen ajatus kaupankäynnin suhteellisesta hyödystä pääse toteutumaan erityisen hyvin, SANF huomioi. Suhteellisen hyödyn tavoittelulla tarkoitetaan, että maiden kannattaa myydä tuotteita, joita niiden on suhteellisesti edullisinta tuottaa, ja vastaavasti ostaa tuotteita, joiden tekemiseen kuluisi suhteettomasti vaivaa ja varoja.

Suurin osa Eteläisen Afrikan maista nimittäin tuottaa samankaltaisia, perustuotantoon pohjaavia vientituotteita. Maahantuonti taas koostuu pääasiassa pääomista ja vientituotteita jalostetummasta tavarasta.

SADC-maiden välinen kauppa on vielä varsin vähäistä, vain neljäsosan kansainvälisestä kaupasta. Valtaosa siitä hoituu edelleen kahdenvälisten kauppasopimusten kautta SADC-maiden välillä tai vanhojen siirtomaavaltojen kanssa.

Myös vapaakauppaan yleisesti liittyvät uhat pätevät Afrikan alueiden sisäisessä kaupassa. Kaupan vapauttamisen aste aiotaankin sitoa kunkin maan taloudelliseen kehitykseen, jotteivat kehittyneemmät maat - vaikkapa talousjohtaja Etelä-Afrikka - ala dominoida kauppaa ja näin ollen hidastaa vähemmän kehittyneiden maiden teollisuuden kehitystä.

Lisää tietoa aiheesta