Uutinen

Etelä-Afrikan presidentti lupasi rahoitusta köyhille

Etelä-Afrikan uusien julkisten hankkeiden tavoitteena on saada kaikille maan asukkaille puhdasta vettä, sähköä ja jätehuolto.
Jari Nousiainen
12.1.2006

Presidentti Thabo Mbeki lupasi käyttää 400 miljardia randia (noin 54,5 miljardia euroa) viiden vuoden aikana Etelä-Afrikan köyhien oloja parantaviin hankkeisiin. Lupaus on jyrkkä muutos Mbekin aiempaan tarkan talouskurin linjaan, kirjoittaa Guardian.

Pitämällä julkiset menot kurissa hallitus on pitänyt maan budjetin tasapainossa ja tavoitellut talouskasvua. Etelä-Afrikan taloutta kuitenkin vaivaavat virallisesti yli 26 prosentin työttömyys ja työvoiman kouluttamattomuus.

Tyytymättömyys on lisääntynyt Etelä-Afrikan köyhillä alueilla, ja monien ihmisten mielestä heidän olonsa eivät ole parantuneet lainkaan 12 vuodessa apartheidin päättymisen jälkeen, Guardianin artikkelissa kerrotaan.

Puolueensa ANC:n vaalikampanjan avajaistilaisuudessa puhunut Mbeki asetti tavoitteeksi työttömyyden puolittamisen vuoteen 2014 mennessä. Hän lupasi että ANC puuttuu myös korruptioon ja paikallishallinnon tehottomuuteen, AllAfrican uutinen kertoo. Etelä-Afrikassa pidetään paikallisvaalit maaliskuussa.

Lisää tietoa aiheesta