Uutinen

Etelä-Aasian maiden velkoja ei annettu anteeksi

Vain kolme tsunamista kärsineistä maista on ottanut vastaan niille tarjotut velkahelpotukset.
Henri Myrttinen
14.1.2005

Toisin kuin monet paikalliset ja ulkomaalaiset kansalaisjärjestöt olivat vaatineet, velanantajamaiden niin kutsuttu Pariisin klubi ei antanut tsunamin uhriksi joutuneille maille niiden ulkomaanvelkoja anteeksi. Klubi, johon kuuluvat muun muassa maailman rikkaimmat teollisuusmaat, tarjosi 12. tammikuuta pidetyn kokouksensa jälkeen maille ainostaan velkojen takaisinmaksun jäädyttämistä.

Toistaiseksi vain kolme maata, Indonesia, Seychellit ja Sri Lanka ovat ottaneet tarjouksen vastaan. Maiden kokonaisvelat ovat Maailmanpankin mukaan: 99,7 miljardia euroa (Indonesia), 422 miljoonaa euroa (Seychellit) ja 7,2 miljardia euroa (Sri Lanka), kerrotaan Jakarta Post lehdessä.

Thaimaan pääministeri Thaksin Shinawatra sen sijaan ilmoitti, ettei Thaimaa aio ottaa tarjousta vastaan vaan maa aikoo jatkaa velkojen takaisinmaksua. Myös Intia on ilmoittanut, että maa pyrkii käyttämään omia varoja eikä ulkomaalaista apua jälleenrakentamiseen.

Yhteensä tsunamin seurauksista kärsivien maiden on määrä maksaa takaisin noin 3,8 miljardin euron edestä vanhoja velkoja, pelkästään Indonesian olisi määrä maksaa tänä vuonna 2,3 miljardia euroa. Seuraavan kuuden kuukauden ajalle maille on YK:n mukaan luvattu 543 miljoonan euron edestä apua.

Valtaosa Indonesian veloista on peräisin vuosina 1965-1998 hallinneen diktaattori Suharton ajoilta, jolloin länsimaat antoivat maalle avokätisesti lainaa.

Suomelle Indonesia on velkaa 15,3 miljoonaa euroa, kerrotaan Kauppalehdessä.

Lisää tietoa aiheesta

BBC: Debt freeze for tsunami nations
Kepan kooste Aasian katastrofista
Guardianin kooste Aasian katastrofista