Uutinen

Estävätkö vapaakauppapyrkimykset Afrikan taloudellista integraatiota?

Euroopan unioni on viime aikoina voimakkaasti uudistanut taloudellisia suhteitaan eteläisen Afrikan maihin. Vuonna 2000 se solmi sopimuksen vastavuoroisen vapaakauppa-alueen perustamisesta Etelä-Afrikan kanssa.
Max von Bonsdorff
7.5.2002

EU:n ja niin kutsuttujen Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren eli ATK-maiden vuonna 2000 solmitun uuden Cotonou-sopimuksen seurauksena vapaakauppaneuvottelut on tarkoitus aloittaa myöhemmin tänä vuonna Etelä-Afrikan lisäksi myös muiden eteläisen Afrikan maiden kanssa, yhdessä tai erikseen.

Vaikka nämä vapaakauppapyrkimykset saattavat parantaa eteläisen Afrikan maiden pääsyä EU-markkinoille, voi niillä olla ongelmallisia vaikutuksia alueen yhdelle keskeisimmälle poliittiselle tavoitteelle: eteläisen Afrikan taloudellisen integraation edistämiselle.
 

EU ja eteläisen Afrikan maat neuvottelukierrokselle



EU:n ja Etelä-Afrikan on tarkoitus siirtyä vastavuoroiseen vapaakauppaan 10?12 vuoden siirtymäajan kuluessa.

EU:n ja muiden eteläisen Afrikan maiden välillä neuvottelut on määrä aloittaa tänä vuonna ja saada päätökseen vuonna 2008. Vapaakauppa-alueeseen on tarkoitus siirtyä vuoteen 2020 mennessä.

EU:n talouspolitiikalla on suuri merkitys koko eteläiselle Afrikalle, sillä EU on eteläisen Afrikan maiden ehdottomasti tärkein kauppakumppani.

Jo solmittu EU:n ja Etelä-Afrikan sopimus on erityisesti muissa SACU-tulliliiton (Southern African Customs Union)-jäsenmaissa nostanut esille huolestuneita äänenpainoja. SACU-maita ovat Botswana, Lesotho, Namibia ja Swazimaa.

Zimbabwelaisen Trades Centre-järjestön johtaja Moses Tekere on todennut, että sopimus saattaa merkittävästi vähentää SACU-jäsenmaiden budjettituloja, sillä ne ovat tulliliitossa Etelä-Afrikan kanssa.

Koska tulevaisuudessa EU:n tuotteet tulevat tullivapaasti Etelä-Afrikkaan, vähentää tämä yhteisesti jaettavia tuloja, jotka muodostavat jopa 50 prosenttia eräiden maiden budjettituloista. EU on kuitenkin neuvotellut taloudellisesta kompensaatiosta esimerkiksi Swasimaan kanssa.

Afrikan maatalous- ja elintarvikeala kilpailuun Euroopan kanssa



EU:n vapaakauppapyrkimyksillä saattaa kuitenkin olla myös muita suuria, epäsuorempia, vaikutuksia koko eteläisen Afrikan tuotantorakenteeseen.

Monien afrikkalaisten tutkijoiden ja poliitikoiden keskeisin väite on, että eteläisen Afrikan maiden talouksien kestävä ja köyhyyttä vähentävä taloudellinen kehitys edellyttää vahvan teollisuussektorin, joka tuottaa paikallisiin raaka-aineisiin perustuvia jalostettuja tuotteita kansallisille, alueellisille ja kansainvälisille markkinoille.

EU:n vapaakauppapolitiikka saattaa tulevaisuudessa vaikeuttaa näitä pyrkimyksiä. Tutkija Paul Goodisonin mielestä tähän vaikuttaa vapaakauppapolitiikan lisäksi myös EU:n maatalouspolitiikka CAP eli Common Agricultural Policy.

Koska maatalousteollisuuden tuotantokustannukset ovat EU:ssa korkeammat kuin monilla potentiaalisilla vientialueilla, esimerkiksi eteläisessä Afrikassa, myöntää EU vientiyrityksilleen vientitukea.

EU myöntää maatalousteollisuudelleen myös erilaisia suoria tuotantotukia, joiden tavoitteena on laskea EU-tuotteiden hintatasoa lähemmäksi maailmanmarkkinoiden hintatasoa.

Vapaakauppatilanteessa eteläiselle Afrikalle tärkeät maatalous- ja elintarvikealan yritykset joutuvatkin entistä kovempaan kilpailutilanteeseen julkisesti tuettujen eurooppalaisten yritysten kanssa.

Jäävätkö muiden SADC-maiden tuotteet Etelä-Afrikan varjoon?



Kasvava kilpailu ei sinänsä välttämättä ole haitaksi ja sillä voi olla positiivisia seurauksia paikallisten yritysten kilpailukyvylle. Kuitenkin köyhimpien SADC-maiden mahdollisuudet tukea yrityssektoriaan yhtä laajamittaisesti kuin EU tukee ovat rajalliset.

Moses Tekere toteaakin, että EU:n ja Etelä-Afrikan sopimus on ongelmallinen erityisesti Etelä-Afrikkaa taloudellisesti heikommille SADC-maille, sillä se saattaa vähentää niiden tuotteiden kysyntää Etelä-Afrikassa.

Tullittomia EU-tuotteita saattaa myös päätyä laajemmin SADC-markkinoille Etelä-Afrikan kautta, mikä osaltaan vaikeuttaisi SADC-maiden omien yritysten kilpailukykyä.

SADC-maiden sisäinen kauppa on tällä hetkellä noin 10-20 prosenttia niiden kokonaiskaupasta ja tämän tason odotetaan laskevan. SADC-maiden poliittisella asialistalla korkealla olevan sisäisen taloudellisen kaupan ja integraation vahvistaminen voi siis jo EU:n ja Etelä-Afrikan sopimuksen seurauksena hankaloitua. Nämä paineet luonnollisesti vahvistuvat, mikäli SADC-maat, tai osa niistä, solmisivat Cotonou-sopimuksen mukaisen vapaakauppasopimuksen suoraan EU:n kanssa.

EU:n maatalouspolitiikan vaikutukset näkyvät eteläisessä Afrikassa jo ilman vapaakauppasopimuksiakin. Paul Goodison mukaan Etelä-Afrikan makeisteollisuuden kotimainen markkinaosuus on esimerkiksi vuosien 1997 ja 2000 välillä vähentynyt noin 20 prosenttia, pitkälti EU:n sokeriteollisuudelleen myöntämien tukien seurauksena.

Alueellinen integraatio tukee kehitystä



Pitkällä tähtäimellä EU:n politiikka voi tuoda mukanaan myös muita, uudenlaisia, ongelmia SADC-alueen taloudelliselle kehitykselle.

Paul Goodisonin mukaan EU:n maataloustukipolitiikan pyrkimykset laskea maataloustuotteidensa, niin raaka-aineiden kuin jalostettujen tuotteidenkin, hintatasoa saattaa johtaa siihen, että SADC-alueen elintarvikeyritykset tulevaisuudessa yhä enemmän käyttävät tuotannossaan halvempia eurooppalaisia raaka-aineita kotimaisten sijaan.

Goodisonin mukaan paikallisesti jalostettuja tuotteita valmistavien elintarvikeyritysten kilpailukyky ei näin perustuisi pelkästään siihen, miten tehokkaasti ne käyttävät hyväksi paikallisia raaka-aineita, vaan entistä enemmän siihen, miten tehokkaasti ne käyttävät hyväksi mahdollisimman halvalla hankittuja raaka-aineita, jotka kasvamassa määrin tulevaisuuden vapaakauppaoloissa tulevat Euroopasta.

Vaikka tämä saattaa olla yksittäisille elintarvikealan yrityksille hyvä asia, voi se SADC-alueen kokonaiskehityksen kannalta olla ongelmallista.

Afrikassa käydään parhaillaan voimakasta keskustelua siitä, miten mantereen sisäistä taloudellista ja poliittista integraatiota parhaiten voitaisiin edistää. Esimerkkejä tästä ovat viimeaikaiset aloitteet kuten päätös Afrikan Unionin perustamisesta sekä NEPAD-aloite (New Economic Partnership for Africa's Development).

Eteläafrikkalaisen tutkijan Dot Keetin mukaan EU:n vapaakauppapolitiikan tavoitteena ei kuitenkaan ensisijaisesti ole Afrikan maiden nykyisten pyrkimysten edistäminen vaan omien taloudellisten etujen varmistaminen Afrikassa.