Uutinen

Ensi vuoden kehy-rahat siirrettiin raamineuvotteluihin

Juha Rekola
14.2.2001

Kehitysyhteistyön tavoitteiden toiminnallistaminen pantiin jäihin hallituksen talousvaliokunnassa maanantaina, kertoo aamun Hufvudstadsbladet.

Kehitysyhteistyöministeri Satu Hassin viime syksyn aikana toteuttaman Suomen kahdenvälisen yhteistyön maa- ja aluekohtaisen tarkastuksen tuloksena syntyneen ehdotuksen rahallinen puoli eli määrärahataso siirrettiin HBL:n tietojen mukaan budjettiraamineuvotteluihin maaliskuun alkuun.

Alunperin kehitysyhteistyötavoitteiden toiminnallistamisesta piti puhua hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa jo tammikuun puolella.

Ulkoministeriön ministereiden yhteisessä esityksessä aallonpohjaan juuttuneita kehitysyhteistyömäärärahojen bkt-osuutta korotettaisiin HBL:n mukaan tällä hallituskaudella prosentin sadasosan vuosivauhtia. Tämänvuotisesta virallisesta 0,34 prosentista päästäisiin siis hallituskauden loppuun mennessä 2003 nousemaan 0,36 %:iin bkt:sta.

Ennustettu talouskasvu merkitsisi, että tämäkin vaatimaton nousu bkt-osuudessa lisäsisi menoja noin 500 miljoonalla markalla parin vuoden aikana. Valtiovarainministeri Niinistö vastustaa periaatteesta kaikki menojen lisäyksiä ja HBL:n toimittaja pitääkin todennäköisenä, että myös kehitysyhteistyö ammutaan alas raamineuvotteluissa maaliskuussa - kuten Niinistön kaudella budjettiriihissä aina aikaisemminkin.

Toisensuuntaisiakin vaatimuksia on. Kansalaisjärjestöjen lisäksi Arkkipiispa Jukka Paarma ja SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen vetosivat viime syksynä kehitysyhteistyön palauttamiseksi YK:n suosittamalle 0,7% tasolle bkt:stä. Ulkoministeri Tuomioja vaati muutama viikko sitten huomattavasti UM:n esitystä nopeampaa tahtia kehitysyhteistyön nousulle.

Useat eri kansalaisjärjestöt ja ay-liike suunnittelevat keväälle yhteistä kampanjaa kehitysyhteistyömäärärahojen nostamiseksi.