Kuva:
Frank Ramspott
iStockphoto
Uutistausta

Emeritusprofessori: Kehitysyhteistyö ollut aina Suomen etujen ajamista

Ulkopolitiikka on aina ollut Suomen kehitysyhteistyön vaikuttimena, sanoo Juhani Koponen. Kehitysyhteistyön historiaa tutkiva emeritusprofessori peräänkuuluttaa demokraattisempia rahavirtoja ja uudistuksia myös pohjoisessa.
Esa Salminen
21.5.2013

Suomen kehitysyhteistyö rappeutui 1970- ja 1980-luvuilla konsulttivetoiseksi vienninedistämistouhuksi. Nyt tilanne on vähän muuttunut, sillä EU:n hankintasäädökset eivät salli kehitysyhteistyöllä ihan niin härskiä lyhyen tähtäimen vienninedistämistä.

Tämä on yksi esimerkki maaliskuussa eläkkeelle jääneen kehitysmaatutkimuksen professorin Juhani Koposen tutkimusaiheesta. Emeritusprofessori tekee edelleen tutkimusta ja valmistelee paraikaa tietokirjaa Suomen kehitysyhteistyön historiasta. Kirja valmistuu vasta aikaisintaan ensi vuoden loppupuolella, mutta emeritusprofessori valotti ajatteluaan ja löydöksiään eduskunnan globaaliryhmän juhlaseminaarissa 15. toukokuuta.

Erityisen leimallista Suomen kehityspolitiikalla on Koposen mukaan ollut se, että kehityspolitiikka on ollut aina kiinteä osa Suomen ulkopolitiikkaa. Siis kehityspolitiikallakin on aina ajettu Suomen kansallisia etuja. Alkuvuosikymmeninä apua käytettiin neuvostosuhteiden vastapainona, kun haluttiin integroitua länsimaihin.

"Kehitysyhteistyö piti yllä pohjoismaista lippua ja sanoi, että Suomi on Pohjoismaa eikä neuvostoblokin maa", Koponen selitti. "Nyt EU-aikana kehitysyhteistyö on osa Suomen eurooppalaisuuden rakentamista."

Se, mikä Suomen kansallinen etu kulloinkin on, jätetään Koposen mukaan yleensä ulkoministeriön virkamiehistön päätettäväksi. Poliittinen ohjaus on koko kehitysyhteistyön historian ajan ollut kiinni muutamista yksittäisistä ministereistä.

Ennen uskottiin rahaan

"Maailma on hyvin erilainen kuin luultiin silloin 1960-luvulla, kun kehitysyhteistyön perusta luotiin. Silloin ajateltiin, että kehitysyhteistyö on ratkaisu", Koponen sanoi.

Kehitysmaista puuttui tietoa, taitoa, teknologiaa ja pääomaa. Ajateltiin, että niihin piti investoida ja antaa apua, ja rakennemuutos lähtisi käytiin. Siihen perustuvat nykyäänkin voimassa olevat kansainväliset kehitysaputavoitteet.

Globalisaatio ja kansainvälinen rakennemuutos ovat alkaneet, mutta Koposen mukaan paljon hitaampina ja ennen kaikkea paljon epätasaisempina kuin silloin ajateltiin.

Niin sanotut kehittyvät maat kasvavat, mutta on koko joukko maita, jotka vaikuttavat jämähtäneen perusköyhyyteen. On niissäkin asioita tapahtunut, muttei ole käynnistynyt sellaista talouden ja yhteiskunnan syvällistä rakennemuutosta, joka voisi viedä omaehtoiseen, omiin resursseihin pohjautuvaan kehitykseen. Moni maa on tullut vakavasti riippuvaiseksi kehitysavusta.

Mutta mikä on näiden kahden asian suhde? Johtuuko se, että maailma ei ole tullut valmiiksi siitä, että me emme ole antaneet riittävästi kehitysapua? Olisiko ratkaisu siinä, että kansanedustajat ryhdistäytyisivät ja ottaisivat vakavasti lähes jokaisen puolueen ohjelmassa olevan lupauksen kasvavasta kehitysavusta — ja muualla maailmassa tehtäisiin samoin?

"Hienoahan se olisi, mutta en minä näin oikein voi sanoa. Maailmalla on kehitysapuprofeettoja, jotka näin väittävät, mutta minä pelkään, että he ovat vääriä profeettoja", Koponen vastasi omiin kysymyksiinsä.

Nykyään Koposen mukaan myönnetään, ettei kehitysyhteistyö oikein toimi niin kuin aiemmin toivottiin — ja myönnetään sekin, ettemme me oikein tiedä, miten itse kehitys toimii. Joka tapauksessa kyse ei ole pelkästään rahasta.

"Harva enää uskoo, että kehitysyhteistyö on ratkaisu, vaan nähdään, että se on määrällisesti aika vähämerkityksinen osa kansainvälisiä resurssivirtoja."

"Emme me oikeastaan enää haluakaan, että koko maailmasta tulisi yhtä lailla tällainen joukkokulutusyhteiskunta. Ymmärrämme, ettei siihen riitä yhden maailman resurssit, emmekä me suostu tinkimään omasta kulutuksestamme."

Juhani Koponen eduskunnassa 15.5.2013. Kuva: Esa Salminen/Kepa

Nyt uskotaan arvojen siirtämiseen

Nykyään talousmallin sijaan kehitysyhteistyöllä halutaan Koposen mukaan siirtää kehitysmaihin länsimaisia arvoja, instituutioita ja politiikkaa. Vaikka ne eivät ole järin uusia asioita, demokratian, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon ideaalit korostuvat kehitysyhteistyön retoriikassa voimakkaammin kuin ennen.

Ei sitäkään ajatusta ole hylätty, että kehitys tarvitsee investointeja, mutta nyt ajatellaan, että investoinnit on hankittava markkinoilla. Valtion täytyy luoda ne mahdollisuudet, joilla ulkomaisia investointeja vedetään sisään, ja kehitysyhteistyöllä voidaan tukea tällaisen suopean investointiympäristön luomista — siirtämällä arvoja, instituutioita ja demokratiaa.

Koposen mukaan on kuitenkin turhaa luulla, että arvojen, instituutioiden ja poliittisten mallien siirtäminen olisi kovin helppoa: niitä ei voi pakottaa tai ostaa aivan erilaisiin yhteiskuntiin.

"Ei korruptio kehitysmaissa lopu sillä, että sinne kannetaan rahaa, joka käytetään jonkinlaiseen korruptionvastaiseen näennäispuuhailuun."

"Ei meidän minusta pitäisikään pystyä myymään arvojamme ja instituutioitamme. Ne ovat meidän oman pitkän ja historiallisen kehityksemme tulosta. Se mikä toimii täällä, ei välttämättä toimi siellä. Ja ennen kuin se saadaan toimimaan siellä, sikäläisten ihmisten täytyy kokea se omakseen."

Ratkaisuksi maailmanlaajuinen verotus vai Maailmanpankin demokratiaremontti?

Juhani Koposesta on aiheellista kysellä Suomen kehitysavun ja -yhteistyön tuloksellisuuden perään. Se, että osa maista on jäänyt köyhiksi, ei Koposen mukaan johdu siitä, että Suomi olisi tehnyt näissä maissa jotenkin erityisen huonoa kehitysyhteistyötä — vaikka toki sitäkin on tehty.

Suurin syy on se, että koko tähänastinen tapa tehdä kehitysyhteistyötä on aika lailla hampaaton maailmantaloudellisessa kuviossa, joka toimii vahvempien ja rikkaimpien ehdoilla, ja joka imee kehitysmaista ulos pääomaa enemmän kuin sinne saadaan laitettua apuna sisään.

Kehitysyhteistyön tuloksellisuutta tulisikin tarkastella myös siinä mielessä, mitä siltä on kohtuullista olettaa. Oikeastaan Koposesta olisi parasta miettiä rohkeasti uusia tapoja, miten maailman apuresursseja voitaisiin käyttää.

"Minä olen tutkija, ja tutkijat ovat paljon parempia kritisoimaan kuin esittämään uusia tapoja. En todellakaan osaa yksityiskohtaisesti vielä sanoa, mutta jotain sellaista sen pitäisi olla, jolla pystyttäisiin häivyttämään tämä epätasa-arvoinen apusuhde, jossa toinen osapuoli voi määritellä resurssien käytön."

Koponen peräänkuuluttaa kansainvälisiä mekanismeja, jotka mahdollistaisivat aidon yhteistyön toimijoiden välillä, ilman että kansallisvaltiot pelaavat välissä ulkopoliittista peliään.

Tällaiseen globaaliin järjestelmään on esitetty erilaisia rahastoja ja kansainvälisiä veroja, joiden käyttöä hallinnoitaisiin jollain tapaa demokraattisesti kaikkia kansoja kuullen. Kaikilla niillä on Koposen mukaan poliittisen realismin näkökulmasta "jalat tukevasti ilmassa" — vielä ollaan kaukana siitä, että rahoittajavaltiot olisivat valmiita luopumaan sananvallastaan.

Sama lyhyen tähtäimen epärealistisuus — samasta syystä — vaivaa ehdotuksia aidosti demokratisoida Maailmanpankkia ja Kansainvälistä valuuttarahastoa IMF:ää, jotta niiden päätöksenteossa kuuluisi vastaanottajapuolen ääni toisella lailla kuin nykyään.

Tilaisuuden päätteeksi Kepan Niklas Kaskeala yleisöstä tarjosi emeritusprofessorille vaihtoehdon.

"Onko jumiutuminen apukeskusteluun oikeastaan keino välttää keskustelua niistä rakenteellisista muutoksista, joita maailmantaloudessa pitäisi tehdä, jotta voidaan puuttua kehitysmaiden asemaan?" Kaskeala kysyi.

"Pitäisikö lakata puhumasta köyhyyden vähentämisestä ja alkaa puhua tasa-arvoisemman maailman aikaansaamisesta, ja pitäisikö fokuksen olla vähän enemmän täällä pohjoisessa? Kun puhutaan siitä, mitä kehitysmaissa tulisi tapahtua, vältytään puhumasta niistä muutoksista, joita täällä pohjoisessa pitäisi tapahtua: mitä tulee ilmastopolitiikkaan, päästövähennyksiin, verovälttelyyn ja yritysvastuuseen. Pitäisikö vähän enemmän katsoa peiliin ja puuttua niihin poliittisiin rakenteisiin, joita me ylläpidämme täällä pohjoisessa?"

"Totta kai, siihen suuntaan pitää mennä", Koponen vastasi.

"Me olemme juuttuneet tähän kehitysyhteistyökeskusteluun siksi, että se on helppoa. Siihen meillä on mallit ja rakenteet olemassa. Jos joku kehitysohjelma ei toimi, niin tehdään uusi ja lähdetään sillä eteenpäin."