Kahdeksan kuukauden ikäisen nigeriläisen Issiakoun elinajanodote on 60 vuotta.
Kuva:
UNICEF/Benedicte Kurzen/Flickr
Uutinen

Elinajanodote nousee ennätystahtia, mutta epätasaisesti

Perusterveydenhuollon takaaminen kaikille on paras keino kaventaa maiden välisiä eroja, arvioi Maailman terveysjärjestö.
Sanna Jäppinen
24.5.2016

Vuonna 2015 syntyneille on luvassa keskimäärin viisi vuotta pidempi elämä kuin vielä vuosituhannen alussa. Viimeksi elinajanodote on kasvanut maailmanlaajuisesti yhtä vauhdikkaasti 1960-luvulla, uutisoi Maailman terveysjärjestö WHO.

Globaalisti keskimääräinen elinajanodote on nyt 71,4 vuotta, mutta maiden väliset erot ovat huimia. Pisimpiä, yli 80 vuoden elinkaaria on odotettavissa Japanissa, Sveitsissä, Singaporessa, Australiassa ja Espanjassa - sekä Suomessa. Häntäpäässä ovat noin 50 vuodella Sierra Leone, Angola, Keski-Afrikan tasavalta, Tšad sekä Norsunluurannikko.

Toisaalta monissa Afrikan maissa elinajanodote on myös viime vuosina noussut huomattavasti hivin ja malarian hoidon parantuessa ja lapsikuolleisuuden vähentyessä.

Sairauden poistamisesta terveyden edistämiseen

Paras keino tasoittaa eroja maiden välillä on perusterveydenhuollon turvaaminen kaikille, arvioi WHO:n pääjohtaja Margaret Chan.

Järjestön vuotuisen, 194 maan terveysoloja vertailevan raportin mukaan kehnoimmin terveydenhuoltopalveluja on tarjolla Afrikan maissa ja itäisen Välimeren alueella – ja vaikka palveluja olisi, joutuu huomattava määrä ihmisiä kuluttamaan niihin jopa yli neljänneksen tuloistaan.

YK:ssa viime vuonna sovitussa, vuoteen 2030 ulottuvassa kestävän kehityksen ohjelmassa terveyttä katsotaan laajemmin kuin vuoteen 2015 tähdänneissä vuosituhattavoitteissa. Aiemmin pyrittiin ensisijaisesti saamaan kuriin tietyt taudit, mutta nyt yhtenä päätavoitteena on ”terveen elämän ja hyvinvoinnin turvaaminen kaikenikäisille” ja terveys linkittyy myös moniin muihin tavoitteisiin.

WHO:n raportista käy ilmi, että tavoite on haastava: edelleen vuosittain esimerkiksi yli 300 000 naista kuolee raskauden ja synnytyksen aiheuttamiin komplikaatioihin, lähes kuusi miljoonaa lasta menehtyy alle 5-vuotiaana ja 4,3 miljoonaa ihmistä kuolee ilmansaasteisiin, jotka syntyvät ruuanlaitossa käytettävistä myrkyllisistä polttoaineista.