Uutinen

Eettisin eväin liike-elämän palvelukseen

"Mitä järkeä on tehdä työtä, josta ei saa palkkaa?" Tämän kysymyksen Juha Ketola kuulee usein. Hän tekee vapaaehtoistyötä Reilun kaupan puolesta -yhdistyksen eli Repun Joensuun paikallisryhmässä.
Hanna Tattari
1.5.2004

 

  Kuva: Juha Ketola (Kuvaaja: Riikka Lehmuskoski)
 

Repu on yhdistys, jonka tarkoituksena on lisätä kuluttajien tietoisuutta Reilusta kaupasta ja sitä kautta edistää Reilun kaupan tuotteiden menekkiä Suomessa. "Täytyyhän ihmisellä harrastuksia olla. Samalla tapaa mukavia ihmisiä ja pääsee järjestämään erilaisia tapahtumia", Juha vastaa utelijoille.

Tietysti vapaaehtoisuus nojaa myös haluun edistää oikeudenmukaisempaa kaupankäyntiä. Ihmisten on tiedostettava, että liike-elämässäkin on pelattava reilujen pelisääntöjen mukaan. Juha tulee itsekin tulevaisuudessa työskentelemään liikemaailmassa. Hän on valmistunut tradenomiksi Hämeen ammattikorkeakoulusta ja suorittaa tällä hetkellä kauppatieteen opintoja Joensuun yliopistossa.

"Senkin vuoksi on hyvä tuntea kansalaisjärjestöjä ja niiden aktiiveja, koska siltä suunnalta saa aina hyvää ja rakentavaa kritiikkiä", Juha sanoo.

Isoveli ja oikea käsi

Juha toimii Anu Apon, Joensuun paikallisryhmän yhteyshenkilön, oikeana kätenä. Hän ottaa selvää asioista ja hankkii tietoa. Samalla hän toimii ryhmän isoveljenä.

"Isoveli tai kummi on henkilö, jolla on kokemusta ja joka on ollut pitkään mukana yhdistyksen toiminnassa. Olen tavallaan elävä tietopankki, jonka puoleen yhdistyksen jäsenet voivat kääntyä, jos heillä on huolia tai jotakin kysyttävää", Juha kertoo vapaaehtoistyönsä käytännön toteutuksesta.

Juha sai kimmokkeen vapaaehtoistyöhön vuonna 2001, jolloin hän opiskeli markkinointia Hämeen ammattikorkeakoulussa Riihimäellä. Tuolloin opinnoissa tuli esille myös Reilu Kauppa, joka herätti oitis Juhan kiinnostuksen. Eettinen keino käydä kauppaa tuntui omalta jutulta, mikä johtikin siihen, että hän suoritti työharjoittelunsa Reilun Kaupan edistämisyhdistyksessä Helsingissä.

"Samalta saralta tuli myös lopputyönaihe. Tein Keskolle selvityksen sosiaalisesta vastuusta kaupankäynnissä". Joensuuhun Juha päätyi viime vuonna. Hän oli juuri valmistunut Riihimäeltä tradenomiksi ja halusi vielä jatkaa opintojaan yliopistossa. Koko ikänsä Etelä-Suomessa asuneena hän halusi välillä jonnekin muualle.

"Joensuu oli kaupunki, josta en tuntenut ketään. Se oli mielestäni myös tarpeeksi kaukana, joten päätin lähteä tänne", Juha kertoo.

Joensuussa aktiivista toimintaa

Joensuuhun Reilun kaupan puolesta -yhdistyksen paikallisryhmä perustettiin tammikuussa 2004. Ryhmä on siis ollut kasassa vasta reilun kolme kuukautta, mutta Juhasta tuntuu kuin toiminta olisi jatkunut jo vuoden.

"Porukka on ollut täällä hämmästyttävän aktiivista. Ensimmäisessä kokouksessa oli mukana 15 ihmistä, eikä heistä kukaan ole jäänyt pois kelkasta. Kaikki ovat innolla mukana ja jokaisella on omat kiinnostuksen kohteensa, jonka parissa he toimivat."

Joensuun yhdistyksessä on mukana kolme miestä, mikä kertoo toiminnan naisvaltaisuudesta. Juhan mielestä miehet haluavat usein, että heidän toiminnassaan on jokin hyötynäkökulma.

"Olen monta kertaa joutunut tilanteeseen, jossa ihmetellään isoon ääneen, että mitä järkeä on tehdä työtä, josta ei makseta palkkaa. Naisia niin sanotut pehmeät arvot kiinnostavat enemmän", Juha pohtii.

Reilua kauppaa Ilosaaressa

Joensuussa Repu järjestää paljon maistatustilaisuuksia ja kiertää kouluissa kertomassa Reilun Kaupan periaatteista. Myös seurakunnan kanssa on suunniteltu yhteistyötä. Merkittävin juttu tällä hetkellä on kuitenkin se, että repulaiset huolehtivat ensi kesän Ilosaarirockin kahvilasta. Alun perin tarkoituksena oli pystyttää vain alueella vain Reilun kaupan teltta, mutta festivaalijärjestäjät ehdottivat, että Repu ottaisi vastuulleen Ilosaarirockin virallisen kahvilan. Festivaalivieraat voivat siis tänä kesänä nauttia kahvinsa hyvällä omatunnolla.