Uutinen

The Economist: Siirtolaisten rahalähetykset eivät romahtaneet - vielä

Vuonna 2008 siirtolaisten rahalähetykset kotiin kehitysmaihin eivät romahtaneet niin kuin monet pelkäsivät. Vuosi 2009 on todennäköisesti synkempi.
Esa Salminen
18.8.2009

Maailmanpankin tietojen mukaan siirtolaisten rahalähetykset kotiin kehitysmaihin kasvoivat vuonna 2008 edellisvuoteen nähden 15 prosentilla, eivätkä romahtaneet niin kuin monet pelkäsivät, kirjoittaa The Economist. Yhteenlasketut rahalähetykset nousivat 233 miljardiin euroon.

Kun yksityiset sijoittajat pakenevat nousevista ja köyhistä talouksista, ja pankit ovat yhä haluttomampia lainaamaan rahaa rajojen ylitse, siirtolaisista on tullut "viimeisen oljenkorren lainaaja", Maailmanpankin asiantuntija Dilip Ratha toteaa Economistille.

Suurimpia rahamäärällisiä vastaanottajia olivat Intia ja Kiina, mutta suurin merkitys lähetyksillä on pienille talouksille. Vuoden 2007 lukujen mukaan esimerkiksi Tadzhikistanin bruttokansantulosta 46 prosenttia muodostui rahalähetyksistä.

Lehti muistuttaa, että talouskriisin maailmanlaajuinen luonne asettaa kyseenalaiseksi rahalähetysten hyvän määrän jatkumisen. Jos vaikkapa Venäjän talous kutistuu tänä vuonna 6,5 prosentilla niin kuin Kansainvälinen valuuttarahasto arvioi, ensimmäisten joukossa ovat uhattuina tadzhikistanilaisten työt, ja sitä kautta Tadzhikistanin talous.

Maailmanpankin arvion mukaan rahalähetykset pienevät seitsemästä kymmeneen prosenttia vuonna 2009.

Lisää tietoa aiheesta