Uutinen

Demokratia shiiajohtajan aseena USA:ta vastaan

Ulkomaailma kantaa kasvavaa huolta siitä, miten demokraattisten vaalien järjestäminen yhä levottomammassa Irakissa onnistuu. Maasta löytyy kuitenkin Bagdadia myöten alueita, joiden päättäjät on valittu vaaleilla.
Aaron Glantz
25.4.2004

IPS -- Sheikki Salim Mejid Jumar oli viime aikoihin asti helppo löytää Bagdadissa shiiojen asuttamalta köyhältä Showlen alueelta. Hän kuuluu kapinaan nousseen shiiajohtajan Muqtada al-Sadrin liikkeen johtoon pääkaupungissa. Ennen viime viikkoina kiihtyneitä levottomuuksia Jumar työskenteli kaiket päivät Showlen kunnallisessa hallintorakennuksessa. Hän näet tuli valituksi paikallisneuvostoon vaaleissa, jotka Sadrin joukot järjestivät alueella viime vuoden kesäkuussa.

"Vaalit eivät olleet täydelliset, mutta rehelliset ne olivat. Vaaleja valvoivat uskonnolliset johtajat ja älymystön jäsenet, ja äänioikeus oli yhdellä miehellä taloutta kohti. Tuloksena oli paikallisneuvosto, joka edustaa kansaa", Jumar selittää.

Tämä ei kuulunut Irakia miehittävän Yhdysvaltojen suunnitelmiin, sillä amerikkalaisten nimittämä väliaikaishallinto oli päinvastoin julistanut, ettei Irak ollut valmis vaaleihin. Se oli värvännyt amerikkalaisen Research Triangle International -yrityksen (RTI) valikoimaan ja kouluttamaan paikallisia ihmisiä, joilla korvattaisiin presidentti Saddam Husseinin ja hänen johtamansa Baath-puolueen nimittämät vallanpitäjät.

"Riitelimme RTI:n kanssa kaksi kuukautta ennen kuin ratkaisu löytyi. Ensin Showlessa toimi kaksi neuvostoa, vaaleilla valittu ja nimitetty", sheikki Jumar kertoo.

"RTI oli pulassa, koska se ei halunnut hajottaa kumpaakaan. Lopulta RTI:n nimittämistä 21:stä jäsenestä jäi jäljelle viisi ja vaaleilla valitut saivat loput paikat", hän jatkaa.

Samanlainen köydenveto on käynnissä kaikkialla Irakissa al-Sadrin kannattajien ja miehitysvallan välillä. Radikaalit ovat järjestäneet paikallisvaaleja pitkin eteläisen Irakin shiia-alueita.

Paikoitellen al-Sadrin kannattajat ovat turvautuneet väkivaltaan tai uhkailuun saadakseen edustajansa valituiksi. Nassiriyan pormestari potkittiin pois vuoden alussa. Eroa vaatimaan kerääntyi pari tuhatta kiväärein aseistautunutta miestä, jotka syyttivät pormestaria amerikkalaisten valitsemaksi, kertoo yhdysvaltalainen dokumenttifilmien tekijä James Longley, joka on seurannut al-Sadrin johtaman liikkeen toimintaa. Hänen mukaansa väliaikaisen hallinnon nimittämä pormestari erosi ja al-Sadrin kannattajat pitivät vaalit uuden valitsemiseksi.

Longley ei hämmästele al-Sadrin väen intoa vaalien järjestämiseen. Reilut vaalit nostaisivat shiiat valtaan Irakissa, koska he muodostavat väestön enemmistön. Longley näkee kuitenkin tapahtumissa toisen ja tärkeämmän pohjavirran.

"Monet irakilaiset katsovat, että todellinen demokratia on vastoin Yhdysvaltain miehitysvaltaa ja amerikkalaisten etuja Irakissa. Siksi miehityksen vastustajat kannattavat todellista demokratiaa", hän järkeilee.

Tilanne ei ole jäänyt huomaamatta Yhdysvaltain edustajilta, jotka piirittivät shiiojen pyhän kaupungin Najafin pyrkien tappamaan tai vangitsemaan al-Sadrin.

"Hän yrittää ottaa laillisen irakilaisen hallituksen vallan itselleen. Sitä me emme salli", väliaikaisen hallinnon amerikkalainen johtaja Paul Bremer julisti samana päivänä, jolloin hän antoi al-Sadrista pidätysmääräyksen.

Al-Sadrin järjestö todellakin rakentaa omaa valtakoneistoaan irakilaiseen yhteiskuntaan. Belgiassa päämajaansa pitävä International Crisis Group (ICG) antoi syyskuussa julkaistussa raportissaan al-Sadrin järjestölle kunnian siitä, että se onnistui pitämään Bagdadin köyhät shiia-alueet rauhallisina Saddamin syrjäyttämisen jälkeen.

"Muutama viikko hallinnon kaatumisen jälkeen al-Sadrin edustajat väittivät pestanneensa 50 000 vapaaehtoista Itä-Bagdadissa huolehtimaan jätteidenkeruusta, sairaala-aterioista ja liikenteen valvonnasta", ICG raportoi. Raportin mukaan al-Sadrin seuraajien johtamia uskonnollisia oppilaitoksia on syntynyt lisää. Toimivan oikeuslaitoksen puute on paikoin korvattu uskonnollisilla tuomioistuimilla, ja liikenteenvalvojille on jaettu turvaliivejä, jotka ilmoittavat heidän edustavan uskonnollista poliisia.

Nyt kun Muqtada al-Sadr on julistettu lainsuojattomaksi, hänen järjestönsä yhteiskunnalliset hankkeet on jouduttu jäädyttämään. Al-Sadr onkin julistanut jihadin eli pyhän sodan Yhdysvaltoja ja muita miehitysvaltoja vastaan.

"Vaalit pidettiin kauan sitten, ennen kaikkea tätä", al-Sadrin liikettä Showlessa johtava sheikki Nasser al-Sa'adi kommentoi IPS:lle päivä sen jälkeen, kun amerikkalaiset Apache-helikopterit olivat tulittaneet hänen toimistoaan. "Kaikki on selvää. Kunnon miehet eivät halunneet mukaan väliaikaishallintoon. Siellä on vain pettureita, jotka ovat mukana oman etunsa vuoksi", hän pohtii.

"Kunhan miehitys päättyy, historia muistaa, kuka seisoi missäkin. Arabit puolustavat historiaansa, ja me muistamme, missä nämä väliaikaishallinnon ihmiset seisoivat ja missä olivat kunnon ihmiset", al-Sa'adi vakuuttaa.