Uutinen

Davos ja Porto Alegre: vain mielenosoitukset kiinnostavat tiedotusvälineitä

Johan von Bonsdorff
31.1.2001

Jälleen kerran ovat maailmantalouden huippupäättäjät, suuryhtiöiden, finanssimaailman ja politiikan johtajat, olleet koolla Sveitsin Davosissa, jossa linjoja on vedetty maailman kaikkien kansalaisten elämän ohjaamiseksi. Huolestuneina johtajat ovat havainneet, että heidän suuntaviivansa mukaan eläneessä Japanissa talous on syvässä kriisissä, johon "selittämättömällä tavalla" mitkään lääkkeet eivät näytä auttavan. Ylivoimainen huolenaihe on kuitenkin uusliberalismin malliesimerkin, Yhdysvaltain talouselämän alkanut alamäki.

Viime vuonna Davosissa vallitsi järkyttynyt ilmapiiri: Maailman kansat olivat Seattlessa mielenosoituksin ja seminaarein tuoneet tehokkaasti esille vaatimukset vaihtoehtojen hakemiseksi valuuttakeinottelulle, joka on suistanut lukuisia kansoja kaaokseen, sekä suuryhtiöitä suosivalle kauppapolitiikalle. Viesti oli selvä: Toisenlainen maailma on mahdollinen, vaihtoehtoja on olemassa. Tiedotusvälineet seurasivat valppaina "uuden" kansalaismielipiteen vaikutusta.

Tänä vuonna järjestettiin samanaikaisesti Davosin Maailman talousfoorumin kanssa Brasilian Porto Alegressa Maailman sosiaalifoorumi, jossa 3 500 kansalaisjärjestöaktiivia 122 maasta pohti 50 seminaarissa ja työpajassa kansalaisyhteiskunnan vaihtoehtoja maailmantalouden nykymenolle. Paikalla oli myös 1 800 akkreditoitua journalistia. Päivittäinen raportointi foorumista on ollut seurattavissa sekä itse Sosiaalifoorumin että Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan verkkosivuilta.

Maailmanlaajuisen kansalaisyhteiskunnan ajatukset ja pohdinnat eivät kuitenkaan näytä kiinnostavan Suomen tiedotusvälineitä, silloin kun niihin ei liity mielenosoituksia tai poliisin ja provokaattoriryhmien aikaansaamia väkivaltaisia yhteenottoja. Porto Alegren maailmanfoorumista on ollut vaikeaa löytää rivin riviä Suomen lehdistöstä tai muista tiedotusvälineistä, erityisesti valtamediasta.

Sosiaalifoorumin osallistujat ovat olleet jokseenkin yksimielisiä muutamasta päätavoitteesta. Pääomavirtoja on ryhdyttävä säätelemään pikaisesti, sosiaaliturvan purkaminen on lopetettava ja sosiaaliturva on saatava ulotetuksi myös köyhiin maihin, maailmankauppajärjestelmä on uudistettava, kehitysmaiden velat on mitätöitävä heti ja kansainvälisten rahoituslaitosten valtaa on purettava.

Porto Alegren sosiaalifoorumi osoittaa, että uusliberalistisen talouspolitiikan vastarintaliike on kasvava maailmanlaajuinen yhteiskunnallinen vaikuttaja. Vallanpitäjät eivät voi enää jättää liikettä huomiotta. Milloin tiedotusvälineet heräävät tunnistamaan muualta kuin vallan suunnalta lähteviä maailmantalouteen, globalisaatioon liittyviä uutisaiheita?

Sveitsissä viranomaiset valitsivat mielipidevapauden väkivaltaisen vaientamisen linjan. Davosin kaupungissa kiellettiin kaikki mielenosoitukset, poliisi esti kansalaisaktivisteja saapumasta kaupunkiin ja karkotti vastakonferenssin, Kansalaisfoorumin, pääpuhujan, Brysselistä käsin toimivan suuryhtiöiden toimia tutkivan Corporate European Observatoryn edustajan maasta, kun hän oli nousemassa Zürichissä Davosiin menevään junaan.

Tuhatkunta rauhallisesti Davosin kadulla marssinutta vastakonferenssin osanottajaa joutui poliisin vesitykkien ja pampuniskujen uhreiksi. Pamputettujen joukossa oli myös Maailman talousfoorumiin kutsuttuja tummaihoisia vieraita. Sveitsin liittopresidentin anteeksipyyntö vastakonferenssin kansalaisaktivisteilta ei muuta tosiasioita: Eurooppalainen mielipidevapaus on kärsinyt raskaan tappion uusliberalistisen talouspolitiikan johdosta.

Helsingissä järjestetään keskiviikkona 31. tammikuuta klo 10 mielenosoitus mielipidevapauden väkivaltaista rajoittamista vastaan. Mielenosoittajat kokoontuvat Kauppatorilla ja marssivat Sveitsin suurlähetystölle esittämään vastalauseensa.

Teksti julkaistu alunperin Attac-listalla 30.1.2001