Uutinen

Cancun: Yleisökatoa kansalaisjärjestöjen tilaisuuksissa

Kimmo Lehtonen
11.9.2003

Joidenkin Cancunin WTO-kokouksen yhteydessä työtään esittelevien kansalaisjärjestöjen harmiksi radikaaleimmat talouden globalisaation vastustajat ovat saaneet aikaan sen, että useissa tilaisuuksissa on ollut yleisökato.

Kuva: Reilun kaupan messut. (Kuvaaja: Kimmo Lehtonen)
Panamalainen Adriana Gonzales kunaintiaaninaisten osuustoimintajärjestöstä esittelee värikkäitä mola-töitä, joita kunat tekevät suoraan reilun kaupan verkostolle.
Osin kato johtuu siitä, että monet Cancuniin tulleista ovat osallistuneet jo väkivaltaisiksi muuttuneisiin, tuntikausia kestäneisiin mielenilmauksiin seminaarien sijaan. Toinen syy on se, että osa tilaisuuksista on jäänyt poliisin kilometrien pituisen turvavyöhykkeen muodostamaan "pussiin" ja pääsy niihin on ollut kenelle tahansa vaivalloista. Kolmanneksi väenvähyys johtuu ehkä siitä, että tilaisuuksia on niin paljon, että monilla on ollut vaikea päättää mihin niistä osallistua.

Oxfam Internationalin järjestämä reilun kaupan messut on jäänyt turvavyöhykkeen rajamaille, jonne kuitenkin on vielä ollut mahdollista päästä. Torstaina 11. syyskuuta poliisien turvavyöhykettä rakenneltiin jo kuitenkin messujenkin liepeille.

Feria Mexicanan tiloissa järjestettävässä näyttelyssä on mahdollista tutustua reilun kaupan järjestöihin ja tuottajiin, joita järjestäjien mukaan on saapunut eri maista noin kahdeksankymmentä. Suurin osa on luonnollisesti Latinalaisesta Amerikasta.