Talous ja kehitysapu palailevat Burmaan. Suomikin valmistelee kehitysyhteistyön aloittamista.
Kuva:
Shutterstock
Uutinen

Burman velkahelpotukset hämmentävät

Avautuva Burma eli Myanmar saa velkojaan anteeksi ja rahoituslaitokset palaavat maahan. Kriitikot varoittavat, että avokätisyys voi sitoa kädet demokratialta.
Carey L. Biron
5.2.2013

IPS -- Maailman rikkaimpien maiden muodostama Pariisin klubi on ilmoittanut antavansa anteeksi liki puolet Burman (Myanmarin) ulkomaisista veloista ja helpottavansa loppujenkin maksuaikoja.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi, että Burman velkataakka on reilut 11 miljardia euroa. Helpotuksien myöntäjät näkevät sen esteenä maan kehitysmahdollisuuksille.

Burma sai kosolti ulkomaista lainaa 1980-luvulla, mutta tuki tyrehtyi, kun sotilaat tukehduttivat demokratialiikkeen verisesti 1988. Eristetty sotilasjuntta lopetti velkojen maksun 1990-luvulla.

Parin viime vuoden aikana Burma on ottanut askelia demokratian suuntaan ja avautunut ulkomaailmalle. Kansainväliset rahoituslaitokset ja yritykset ovat alkaneet palata. Tuen avokätisyys ja nopeus herättää kuitenkin epäilyjä.

Kehitysmaiden velkojen anteeksiantoa kannattavan Jubilee Debt Campaignin Tim Jones on huolissaan siitä, että uusi lainoja myönnetään Burman nykyjohdolle, joka on yhä sotilasvoittoinen.

"Tuki sotilasdiktatuurille voi sitoa kädet demokraattiselta hallitukselta, jollaista Burmaan toivotaan seuraavaksi", Jones varoittaa.

"On uskomatonta, että Burma saa miljardien velkahelpotukset, vaikka se käyttää enimmät rahat sotilasmenoihin. Erityiskohtelun sijasta Burman johtajat pitäisi lähettää Haagiin tuomiolle", Britannian Burma Campaign -järjestön johtaja Anna Roberts tuohtuu.