Aktivistit keräävät tietullilla vapaaehtoista maksua Maattomien maatyöläisten liikkeen MST:n hyväksi.
Kuva:
Felipe Stahlhoefer
Wikimedia Commons
Uutinen

Brasilian maattomat syyttävät murhista tilanomistajia

Soijan ja biodieselin raaka-aineiden viljelyn sekä metsien hakkuun ja kaivostoiminnan lisääntyminen ovat kiihdyttäneet maaseudun väkivaltaa.
Fabiana Frayssinet
7.6.2011

IPS –– Luonnonsuojelijoiden murha-aalto Brasiliassa on suurmaanomistajien järjestämä, eikä hallitus torju sitä riittävän pontevasti, Maattomien maatyöläisten liike (MST) sanoo.

Neljä metsäaktivistia murhattiin alle viikon aikana toukokuun lopulla Amazonian alueella. Presidentti Dilma Roussefin johtama Brasilian vasemmistohallitus lupasi erityistoimia murhien selvittämiseksi ja tappouhkauksia saaneiden yli sadan ihmisen suojelemiseksi.

Hallitus haluaa vain näyttää tekevänsä jotakin, MST:n johtaja Joao Pedro Stedile kuittaa. Todellinen muutos vaatii hänen mukaansa maauudistusta, suurmaanomistajien vallan murtamista ja näiden käskystä toimivien palkkamurhaajien tuomista oikeuteen.

Brasiliassa on 25 viime vuoden aikana surmattu 1 580 metsäaktivistia. Tuomiolle on saatu 21 murhien suunnittelijaa ja 73 pyssymiestä, tilannetta seuraava
katolinen CPT-järjestö kertoo.

Murhan järjestämisestä on istunut vankilassa ainoastaan Vitalmiro Bastos de Moura, joka tapatti vuonna 2005 yhdysvaltalaisen katolisen nunnan ja ympäristönsuojelijan, Dorothy Stangin, CPT:n johtaja Isolete Wichieniski muistuttaa.

Hänen mukaansa agribisneksen – kuten soijan ja biodieselin raaka-aineen viljelyn - sekä metsien hakkuun ja kaivostoiminnan lisääntyminen ovat kiihdyttäneet maaseudun väkivaltaa.