Kuva:
Celso Diniz
Shutterstock
Uutinen

Brasilia esti mosambikilaisaktiivin pääsyn YK-kokoukseen

Justiça Ambiental -järjestön kampanjointi brasilialaisyhtiö Valen toimia vastaan poiki yllätyskäännytyksen Jeremias Vunjanhelle, joka olisi halunnut osallistua YK:n Rio+20-kokoukseen.
Esa Salminen
15.6.2012

Jeremias Vunjanhe sai melkoisen yllätyksen saapuessaan 12. kesäkuuta Rio de Janeiroon osallistuakseen YK:n kestävän kehityksen huippukokoukseen, eli niin sanottuun Rio+20-kokoukseen.

Lentokentällä Vunjanhen passi takavarikoitiin, ja Brasilian liittovaltion poliisi saattoi hänet selityksiä antamatta lähtöaulaan ja takaisin lentokoneeseen. Passi palautettiin vasta lennon noustua. Siihen oli lyöty poliisin käännytysleima. Vunjanhen paperit viisumia myöten olivat kunnossa, eikä miehellä ole rikosrekisteriä, joten hänen työnantajansa katsoo, että syy käännyttämiseen on poliittinen.

Vunjanhe on toimittaja ja mosambikilaisen ympäristöjärjestön Justiça Ambientalin tiedottaja. Hän on johtanut kampanjaa Mosambikissa toimivaa brasilialaista hiilikaivosyhtiötä Valea vastaan vuodesta 2009.

Justiça Ambientalin esiin nostamia ongelmia yhteisöjen pakkosiirroista ympäristötuhoihin on uutisoitu Mosambikin lisäksi myös Italiassa, Ranskassa, Saksassa — ja Brasiliassa.

Brasilialaisjärjestöt protestoivat Vunjanhen käännyttämistä yhteisellä tiedotteella 14. kesäkuuta. Ne vetoavat Brasilian hallitukseen, jotta tämä esittäisi julkisen anteeksipyynnön Vunjanhelle, antaisi asiasta julkisen selvityksen ja poistattaisi tämän nimen Brasilian poliisin ja mahdollisten tiedusteluviranomaisten listoilta.

Järjestöt toivovat, että Vunjanhen osallistuminen YK:n kestävän kehityksen kokoukseen olisi edelleen mahdollista.

Justiça Ambiental kuuluu kansainväliseen Maan ystävät -verkostoon.