Uutinen

Brändättyä varainhankintaa netissä ja kaduilla

Osa hankkeen taloutta on omarahoitusosuus, jonka kattamiseksi järjestöt tekevät omaa varainhankintaa. Mutta kuinka kerätä sekä tehokkaasti että eettisesti rahaa hyvään tarkoitukseen?
Tuomas Lehto
2.12.2003

"Brändäys on yksi trendeistä myös varainhankinnassa", kertoo Kepan EU-hankeneuvoja Rilli Lappalainen. Järjestöjen ja kampanjoidenkin on huolehdittava ulkoisesta kuvastaan ja tunnettuudestaan, jotta yleisö hellittäisi kukkaroidensa nyörejä. Lappalainen kertoo varainhankinnan uusimpia tuulia Hollannissa hiljattain järjestetystä Kansainvälisestä varainhankintakokouksesta.

Varainhankintaan on panostettava muun muassa työvoimassa, jos tuloksia halutaan syntyvän. Lappalainen painottaa. "Meillä Suomessa usein ajatellaan, että varainhankintaan ei pitäisi olla tarpeen investoida lainkaan, mutta rahaa pitäisi silti tulla sisään", hän ironisoi.

Muita Hollannin kokouksessa esiin tulleita trendejä ovat järjestöjen internetkaupat, suuret kansainväliset kampanjat sekä erityisesti Aasiassa suosituksi tullut tekstiviestilahjoittaminen. Luonnollisesti tapetilla oli myös kaupungilla tapahtuva ns. face to face -toiminta, joka on viime vuosina tullut Suomessakin hyvin tutuksi ainakin kaikille Helsingin kaduilla liikkuville.