Uutinen

Blair vaatii leikkauksia EU:n maataloustukeen

Britannia haluaa vähentää Euroopan unionin maataloustukiaisia.
Jari Nousiainen
29.8.2005

Britannian pääministerin Tony Blairin vaatimus EU:n noin 50 miljardin euron maataloustukien leikkaamisesta on nostanut Ranskan maanviljelijät vastarintaan ja asettanut Ranskan presidentin Jacques Chiracin vastakkain Blairin kanssa.

Blairin mukaan tuet ovat väärin suunnattua rahankäyttöä, sillä maataloudessa työskentelee vain 2 prosenttia EU:n työvoimasta. Maataloustukien osuus unionin budjetista on kuitenkin noin 40 prosenttia.

Ranskassa maanviljelys työllistää EU:n keskiarvoa suuremman osan väestöstä, yli neljä prosenttia. Maataloustuista reilu viidennes menee Ranskaan.

Britannian kannan mukaan maatalouteen käytetyt rahat ovat pois esimerkiksi tutkimukselta, johon olisi taloudellisesti järkevää sijoittaa.

EU:n maataloustukia on kritisoitu myös mm. vuoden 2003 Inhimillisen kehityksen raportissa (Human Development Report), jossa todettiin, että vuonna 2000 unioni jakoi tukea jokaiselle lypsylehmälle keskimäärin 913 dollaria, kun samaan aikaan Saharan eteläpuolista Afrikkaa autettiin kahdeksan dollarin edestä henkeä kohden.

Aiheesta kirjoitti Bloomberg.com.

Lisää tietoa aiheesta