Uutinen

Black Noise: Hip hop yhdistää historian nykyhetkeen

Eteläafrikkalainen hip hop -ryhmä muokkaa perinteisiä afrikkalaisrytmejä urbaaniin käyttöön ja rohkaisee nuoria olemaan ylpeitä juuristaan.
Eija Palosuo
15.5.2003

Black Noise -yhtyeen jäsenet seuraavat keskittyneesti, kun Maailma Kylässä -festivaalille saapunut guinealaisryhmä Sembe antaa tanssinäytteen hapsuhameissa ja värikkäissä, huolella koristelluissa asuissa rumpumusiikin tahdissa. Festivaalilla itsekin esiintyvän Black Noise -ryhmän oma ulkoasu on varsin erilainen: lippalakkia, rastatukkaa, väljiä puseroita ja lepattavia lahkeita. Perinteisessä ja urbaanissa tanssissa on kuitenkin yllättävän paljon yhteistä.

"Huomaan heidän käyttävän samantyyppisiä askelia kuin me käytämme breakdance -kuvioissa, joskin eri tavalla. Se ei ole yllättävää, sillä hip hop -kulttuurin juuret eivät suinkaan ole Pohjois-Amerikassa, kuten usein luullaan, vaan nimenomaan Afrikassa. Sieltä tanssiperinteet kantautuivat eteenpäin orjakaupan takia", toteaa ryhmän perustajajäsen Emile.

Eräs Black Noise -ryhmän keskeisistä ajatuksista onkin omien juurien kunnioittaminen ja omanarvontunnon luominen eteläafrikan mustien asuttamien lähiöiden nuorille, jotka eivät tunnista rikasta kulttuurista historiaansa köyhyyden ja työttömyyden leimaaman nykypäivän keskellä. Perustamisvuodestaan 1990 lähtien yhtye on toteuttanut yhteiskunnallista missiotaan muutoinkin kuin sanoitusten ja esikuvana toimimisen keinoin.

"Olemme mukana monenlaisissa yhteisö- ja nuorisohankkeissa. Kouluissa, yliopistoissa ja vankiloissa järjestämme työpajoja, joissa opetamme nuorille breakdancea, kapoeiraa, rap-musiikkia - ja annamme heille mahdollisuuden tallentaa tuotoksensa levylle, jonka kannessa he voivat nähdä oman kuvansa. Graffitia osaavia autamme painamaan omia T-paitoja", Emile kuvailee. "Viime vuosina Etelä-Afrikan hallituskin on ryhtynyt osallistumaan toiminnan rahoittamiseen."

Viihdeteollisuus karsii hip hopin poliittisen sanoman



Black Noise haluaa vahvistaa nuorten motivaatiota kehittää omia kykyjään ja hyödyntää niitä oman elämän hallinnassa. Emilen mukaan ongelmana on tosin se, että useimmat haluaisivat heti tähdiksi, eivätkä näe erilaisten taitojen hallintaa arvona sinänsä. Tämän hän taas uskoo johtuvan viihdeteollisuuden vyörytyksestä televisiossa ja musiikkivideoissa.

"Musiikkikanavien hip hop -ryhmät ovat loukkaus sitä sanomaa kohtaan, jonka mustien alakulttuuri alunperin nosti esiin. Aiemmin hip hop -musiikki kertoi, mitä New Yorkin getoissa todella tapahtui, suuret levy-yhtiöt taas tuottavat pelkkää bilemusiikkia, jonka sanoituksissa ei ole mitään poliittista."

Black Noise on julkaissut viisi albumia, joista mainittakoon "Pumping Loose Da Juice" ja "Rebirth of mind and hip hop culture". Maailma Kylässä -festivaalilla yhtye esiintyy lauantaina klo 17. Sunnuntaina sen jäseniä on mahdollisuus tavata aikuisten työpajateltan work shopissa puoliltapäivin.


Maailma Kylässä -sivut:
www.maailmakylassa.net