Kuva:
iStockphoto
Uutinen

Beyond 2015: Uusi kehitysagenda ei haasta loputtoman kasvun ideologiaa

Maailman parantamisessa poliittiset suunnanmuutokset ovat apuakin tärkeämpiä, todetaan kansalaisyhteiskunnan vastineessa YK:n ehdottamiin kehitystavoitteisiin.
Sanna Jäppinen
31.5.2013

YK:n pääsihteerin asettama korkean tason paneeli jätti 30. toukokuuta vuoden ajan valmistellun esityksensä 12 uudeksi kehitystavoitteeksi, jotka korvaavat vuonna 2015 umpeutuvat vuosituhattavoitteet (ks. Kepa.fin uutinen tavoitteista).

Yli 700 kansalaisyhteiskuntaa edustavan tahon Beyond 2015 -verkosto antoi tuoreeltaan omat kommenttinsa esitykseen. Esityksen vahvuus on verkoston mielestä se, että siinä vaaditaan toimia sekä etelässä että pohjoisessa.

"Kiitämme paneelia rohkeudesta, jolla se kannustaa teollisuusmaita uudistamaan kauppa- ja veropolitiikkaa ja läpinäkyvyyttä, suitsimaan laittomia rahavirtoja sekä säätelemään kansainvälisiä  markkinoita sekä ohjaa monikansallisia yrityksiä raportoimaan toimintansa vaikutuksista yhteiskunnalle, ympäristölle ja taloudelle", toteaa Neva Frechville, Britannian CAFOD-kansalaisjärjestön edustaja ja yksi Beyond 2015 -verkoston puheenjohtajista.

"Pelkkä apu ei riitä maailman tarvitsemaan muutokseen."

Verkoston mielestä esityksessä ei kuitenkaan pystytä lunastamaan luvattuja rakenteellisia muutoksia tavoitteiden asettelussa. Suurimpana puutteena on nykyisen, talouskasvuun pohjaavan kehitysajattelun sekä rahoitusjärjestelmän status quon säilyttäminen tavoitteiden pohjana.

Köyhyyden syyt esille

Hyvää esityksessä on verkoston kannanoton mukaan se, että tavoitteissa huomioidaan selkeästi köyhyyden vähentämisen ja ympäristön suhde, ja se, että sekä kehitys- että teollisuusmaille suositellaan kulutuksen, tuotannon ja saastuttamisen vähentämistä.

Kestävän kehityksen tavoite on kuitenkin ristiriidassa esityksestä kumpuavan talouskasvun tavoittelun kanssa, kannanotossa huomautetaan.

"On myytti, että kasvu voi jatkua loputtomiin ilman seuraamuksia ja ilman, että rikkaiden täytyy muuttaa elämäntapaansa."

Beyond 2015 -verkosto kiittää esitystä erityisesti siitä, että tavoitteissa on huomioitu köyhyyden taustalla piilevät syyt. Jotta köyhyyden vähentäminen onnistuu myös kaikkein heikommassa asemassa olevien joukossa, pitää puuttua sukupuolen, vammaisuuden, etnisen taustan ja tuloerojen aiheuttamaan eriarvoisuuteen. 

Verkosto toivoo, että jatkossa hallitukset veisivät tavoitetta vielä pidemmälle ja keskittyisivät eritoten tulonjaon epätasaisuuteen, sillä se kasvaa ennätysvauhdilla monissa maissa.

Kannanotossa kiinnitetään huomiota myös siihen, että köyhyys olisi käsitettävä laajemmin kuin tiettyinä tulorajoina.