Uutinen

Benn: Kiinan Afrikka-apu kyseenalaista

Kiinan Afrikalle tarjoama apu ja halvat lainat saattavat johtaa uuteen velkakierteeseen ja vaarantaa demokratiakehityksen, kritisoi Britannian kehitysministeri Hilary Benn.
Sanna Jäppinen
8.2.2007

Britannian kehitysministeri Hilary Benn arvioi, että Kiinan Afrikkaan suuntaamat rahat saattavat saada aikaan enemmän pahaa kuin hyvää, The Guardian kirjoittaa.

Benn varoittaa, että Kiinan Afrikan maille ehdoitta tarjoama apu ja halvat lainat saattavat sysätä taannoin velkahelpotuksista hyötyneet maat uuteen velkakierteeseen. Samalla vaarantuvat Afrikan valtioiden yritykset juurruttaa demokratiaa ja kohentaa hallintoa.

"Jos maat lainaavat siihen malliin, että niiden velkataakasta tulee kestämätön, kaivetaan maata niiden yritysten alta, joita on tähän mennessä tehty kestämättömien velkojen ratkomiseksi. Kyse ei ole velasta sinänsä, vaan siitä, onko siihen varaa", Benn totesi.

Benn ajoitti kommenttinsa Kiinan presidentti Hu Jintaon pariviikkoisen Afrikan-vierailun yhteyteen. Hu on nostanut vuoden 2006 vedenjakajaksi Kiinan ja Afrikan suhteissa, sillä silloin alkoi kumppanuus, joka perustuu "poliittiseen tasa-arvoisuuteen ja molemminpuoliseen luottamukseen, kaikkia hyödyttävään taloudelliseen tilanteeseen sekä kulttuuriseen vaihtoon", People's Daily uutisoi.

Kiina on luvannut antavansa kuluvan vuoden aikana viiden miljardin dollarin edestä lainoja ja tukea Afrikan maille.

"Myös Maailmapankin tarkistettava periaatteitaan"

Bennin kommentit ovat samassa linjassa kuin Maailmapankin pääjohtajan Paul Wolfowitzin viime vuonna Kiinalle löyhäkätisestä lainanannosta antama kritiikki.

Benn muistutti kuitenkin, että myös Maailmanpankilla olisi syytä katsoa peiliin, sillä se sitoo tukensa tietynlaisen talouspolitiikan noudattamiseen.

"Minun mielestäni ei ole oikein sanoa, että saadaksenne kehitysapua teidän on avattava markkinanne tai että ideologisista syistä teidän olisi yksityistettävä jotkut teollisuudenalat. Me olemme lopettaneet tällaisen toiminnan", Benn totesi The Guardianin mukaan.

Lisää tietoa aiheesta