Avulle Myanmarilla on käyttöä, sillä infrastruktuuri on retuperällä ja sosiaalipalvelut lähes olemattomia.
Kuva:
Timo Kuronen
Kepa
Uutistausta

Avunantajat ryntäävät Myanmariin – onko maa valmis?

Nopeasti avautuvasta Myanmarista on tulossa avunantajien uusi suosikkikohde. Asiantuntijat pelkäävät kuitenkin, että muissa maissa tehdyt virheet toistetaan, ellei vastaanottaja istu tiukasti ajajan penkillä.
Timo Kuronen
21.6.2012

Kansainvälisessä mediassa on ollut paljon artikkeleita siitä, miten vuoden verran kestänyt Myanmarin poliittinen muutos ja sitä seuranneet talouspakotteiden purkamiset ovat avanneet tien länsimaiden investoinneille ja kaupalle. Vähemmälle on jäänyt keskustelu siitä, millaista kehitysapua ja millaisin ehdoin Myanmar (tai Burma, mikä on demokratialiikkeen vielä yleisesti käyttämä nimi) tulee saamaan.

Avunantajat näyttävät tähyävän Myanmariin yhtä ärhäkästi kuin investoijatkin. Viimeksi kesäkuun alkupuolella avunantajien yhteenliittymä Peace Donor Support Group tapasi presidentti Thein Seinin ja lupasi lähes 500 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria maan rauhanprosessiin. Ryhmän sisällä isoimmat lupaukset antoivat Britannia ja Euroopan unioni. Muina jäseninä ryhmässä ovat Norja, Australia, YK ja Maailmanpankki.

Rauhanrakennusohjelman lisäksi Australia on luvannut Myanmarille lähes 100 miljoonaa dollaria muuta kehitysapua ja Maailmanpankki 300 miljoonaa dollaria halpakorkoista lainaa vuosittain. Helmikuussa EU lupasi 150 miljoonan euron kahden vuoden apupaketin Myanmarin terveys-, koulutus- ja maataloussektoreille. Suomella ei ole vielä suunnitteilla kahdenvälisiä hankkeita Myanmarin kanssa, mutta se on valmistelemassa yhteistyötä EU:n ohjelmien kautta.

Avun tarve on valtava, sillä maan fyysinen infrastruktuuri on retuperällä ja sosiaalipalvelut lähes olemattomia. Luvatut summatkin ovat suuria, mutteivät ennätyksellisiä. Väestöltään 60-miljoonaista Myanmaria neljä kertaa pienempi Kambodzha on saanut kehitysapua noin miljardi dollaria vuosittain. Kambodzha on ollut ehkä myös räikeimpiä esimerkkejä aputeollisuuteen liittyvistä lieveilmiöistä, kuten surkeasta koordinaatiosta, apuriippuvuudesta, aivovuodosta, inflaatiosta ja korruptiosta.

Apuryntäys voi näännyttää valtionhallinnon

Professori David I. Steinberg kirjoittaa Thaimaassa julkaistavassa Irrawaddy-viikkolehdessä, että lahjakkaimmista myanmarilaisista tullaan käymään kovaa kilpailua kansainvälisten organisaatioiden välillä. Maan tuhottu koulutusjärjestelmä ei pysty vastaamaan koulutettujen kysyntään.

"Niinpä ehkä vuosikymmenen ajan, ennen kuin oppilaitokset saavat muun maailman kiinni modernien taitojen opettamisessa, uusien mahdollisuuksien houkutus voi tyhjentää hallituksen ministeriöt ja osastot. Jopa paikallisten kansalaisjärjestöjen henkilöstö saattaa etsiä uutta työtä", Steinberg arvioi.

Ongelman helpottamiseksi Steinberg ehdottaa parempien virkamiespalkkojen lisäksi intensiivisen ja laajaperäisen koulutuksen järjestämistä myös työpaikoille. Aivovuoto valtionhallinnosta voisi johtaa entistä pahempaan apuriippuvuuteen.

Myanmar Times -sanomalehteen helmikuussa kirjoittanut ekonomisti Adam McCarty maalaa vielä synkemmän kuvan aputeollisuudesta. Hänen mukaansa avunantajat eivät oikeasti noudata OECD:ssa sopimaansa politiikkaa avun sitomattomuudesta, budjettituesta ja maiden omien järjestelmien käytöstä, vaan ne kilpailevat keskenään. Avunantajamailla on muitakin intressejä kuin köyhyyden vähentäminen — Myanmarin kohdalla on helppo ajatella vientimarkkinoita ja maan geopoliittista sijaintia Intian ja Kiinan välissä. McCartyn mukaan viiden vuoden kuluessa Myanmarista voi tulla tyypillinen avusta riippuvainen maa.

"Tässä on todennäköinen skenaario: Avunantajat laativat omat koordinoimattomat (ja salaiset) Myanmar-maastrategiansa. Konsulttimissiot seuraavat toisiaan ja paikalliset viranomaiset joutuvat kertomaan samat perusasiat jokaiselle vierailijalle", McCarty ennustaa.

"Sitten avunantajat päättävät jatkotoimistaan ja kertovat asiasta hallitukselle, joka hyväksyy melkein mitä tahansa, jos kyseessä on lahjaraha (ja jos se on linjassa hallituksen tärkeimpien päämäärien kanssa). Rajallinen hyvä toimistotila menee avunantajille ja mikä vakavampaa, monet parhaista englantia puhuvista koulutetuista myanmarilaisista siirtyy työskentelemään niille. Jäljelle jäävien osaavien viranomaisten aika menee kokouksissa avunantajien kanssa."

Vastaanottajan pitää pysyä tiukkana

Adam McCarty tarjoaa myös lääkkeitä kauhuskenaarion estämiseksi. Myanmarin hallituksen tulisi laatia vielä tänä vuonna vähintään kolmivuotinen kehitysavun kokonaissuunnitelma. Sen tulisi kattaa kaikki yhteiskunnan alat ja esittää selkeästi uudistustarpeet ja ensisijaiset hankkeet. YK:n kehitysjärjestö UNDP voisi antaa apua suunnitelman laatimiseen.

Kun apusuunnitelma on valmis, avunantajat voivat valita, mitä sektoreita tai hankkeita ne haluavat tukea. Koordinaatio apuhankkeista olisi Myanmarin hallituksella ja kaikki hankedokumentit julkaistaisiin internetpohjaisessa kirjastossa. Avun koordinaatiokokous järjestettäisiin kerran vuodessa.

Myös Myanmarin hallintokäytäntöjen tulee muuttua. McCarty perää päätösten hajasijoittamista presidentiltä ministeriöihin ja pienten hankkeiden osalta osavaltoihin. Taloushallinto pitää pyrkiä muuttamaan nopeasti läpinäkyväksi ja lupaviidakkoon tarvitaan harvennusta. Tällä hetkellä esimerkiksi ulkomaisten kansalaisjärjestöjen toimiluvan saanti kestää yli puoli vuotta.

Apu pakolaisille ja siirtolaisille kuihtumassa

Vuosikymmeniä kestäneet Myanmarin sotilasjuntan kovat otteet ovat ajaneet satoja tuhansia demokratialiikkeen kannattajia ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä maanpakoon. Niiden lisäksi Myanmarista on lähtenyt miljoonia ihmisiä työn perässä naapurimaihin — usein laittomasti. Pelkästään Thaimaahan on länsinaapurista siirtynyt noin 200 000 pakolaista ja pari miljoonaa siirtotyöläistä.

Monet pakolaisten ja siirtotyöläisten parissa työskentelevät järjestöt valittavat rahahanojen kuivumisesta, sillä apu menee nyt Myanmarin sisälle ja samalla hallituksen valvomille hankkeille.

Irrawaddy-lehden mukaan esimerkiksi Karenien hätäapu- ja kehitystoimisto KORD sai vielä viime vuonna Norjalta ja muilta avunantajilta noin miljoona euroa vuodessa Thaimaassa ja Myanmarin sisällä olevien karen-pakolaisten auttamiseen, mutta tänä vuonna tukea on luvattu vain puolet entisestä. Norja aikoo jatkossa kanavoida pääosan järjestötuesta Yangonissa (Rangoon) olevan Norwegian People's Aidin toimiston kautta.

"Avun leikkaaminen Thaimaan puolella ja rajan molemmin puolin työskenteleviltä ryhmiltä heittäisi 20 vuoden aikana kertyneet tulokset romukoppaan, ja jättäisi avusta hyötyneet maaseudun ihmiset Burman puolella ilman uutta apua", kertoo kanadalaisen Inter Pares -järjestön Kevin Malseed Irrawaddy-lehden haastattelussa.

"On tärkeää tukea keskisessä Burmassa toimivien järjestöjen osaamista ja hankkeita, mutta on erittäin naiivia ja turhaa pudottaa pois rajan yli annettu apu ja yrittää keksiä pyörää uudelleen Rangoonissa".

Myanmarin hallitus on pyytänyt ulkomaille lähteneitä palaamaan kotimaahan jälleenrakennustalkoisiin. Monet siirtotyöläiset olisivatkin todennäköisesti valmiita palaamaan, jos ulkomaisten investoijien tai kotimaisten työnantajien leivissä saisi vastaavaa palkkaa kuin ulkomailla. Maanpaossa oleville korkeasti koulutetuille demokratialiikkeen kannattajille töitä saattaisi nykytilanteessa löytyä helpoiten.

Sen sijaan useimpien pakolaisten kotiinpaluu riippuu siitä, saadaanko vähemmistökansojen alueille kestävä rauha. Vaikka Myanmarin ja vähemmistöjen armeijat laskisivat loputkin aseensa, maanpaossa olevien ihmisten kotiseudut ovat usein miinoitettuja, tai ne on annettu ulkopuolisten investoijien käyttöön vesivoimapatoja, kaivoksia ja rahakasviviljelyksiä varten.