Uutinen

Asiantuntijan asian tuntemus

Kirsi Chavda
24.3.2003

Apulaisasiantuntijan rooli on kaksinapainen. Hän on apulainen, koska tehtävään rekrytoidaan nuorehkoja ihmisiä oppimaan työnteosta kansainvälisessä järjestössä. Samalla hän on asiantuntija, joka antaa osaavan panoksen asemamaansa vähäosaisten tilanteen kehittämiseen.

Kansainvälisessä järjestössä köyhien elämänlaatua parantavan apulaisasiantuntijan pitää tuntea järjestöään sitovat kansainväliset sopimukset. Hänellä pitää olla sisältöosaamista, kehitysyhteistyöntuntemusta ja kyky sopeutua kulttuurisesti. Hänen on kahlattava läpi asuinmaansa poliittisia strategioita ja lakeja. Jotta työ tuottaisi hedelmää köyhien arjessa, apulaisasiantuntijan pitäisi tuntea arki, johon hän on antiaan sijoittamassa.

Hondurasissa olen tutustunut nykyisen tehtäväni vaatimiin papereihin, tiedän jotain työn sisällöstä ja kehitysyhteistyöstä. Vähäosaisen, eli tavallisen hondurasilaisen elämästä minulla on vain kuvitelmia. Vietän valtaosan työajastani ilmastoidussa toimistossa. Siellä on tarjolla puhdasta, kylmää vettä ja cappuchinoa.

Projektiemme puitteissa tapaan yhteistyötahojemme korkeasti koulutettuja työntekijöitä. Varsinaisista hyödynsaajista, tavallisista hondurasilaisista, olen nähnyt vilauksia auton ikkunasta. Viiden kuukauden aikana olen sen sijaan ehtinyt tavata neljä ministeriä ja osallistunut muutamiin tilaisuuksiin joissa presidentti tai hänen vaimonsa ovat esittäneet pääosaa.

Oikeat asiantuntijat, kansainväliset kollegani saavat vielä vähemmän tilaisuuksia tutustua tavallisten ihmisten arkeen, sillä he tekevät johtajina vähemmän kenttämatkoja. Paikalliset työtoverinikaan eivät edusta tavallista kansaa. Valtaosalla on yliopistotutkinto. Monet ovat opiskelleet Yhdysvalloissa tai Meksikossa ja viettäneet kouluaikansa kaksikielisessä koulussa.

Vapaa-aikani puitteet eivät helpota tavallisiin hondurasilaisiin tutustumista. Asun yhdessä Tegucigalpan paremmista asuinalueista, paikallisessa Kaivopuistossa. Lauantaisin käyn koko kansan vihannestorilla, mutta yleensä teen ostokset supermarketissa tai kaupungin rikkaiden suosimassa hengailupaikassa: ostoskeskuksessa. Hyötyliikuntamahdollisuuksien puutteessa käyn muutaman kerran viikossa samaisten rikkaiden kansoittamassa kuntoilukeskuksessa. Tuttavani ovat joko paikallisittain hyvää palkkaa nauttivia ihmisiä tai ulkomaalaisia.

Elämääni liittyy kolme tavallista hondurasilaista: asuinyhteisömme vartija, kotonani käyvä siivoaja ja työpaikkani siivoaja. Ensimmäisen kanssa en ole jutellut hänen elinoloistaan, toista en koskaan tapaa koska työskentelemme molemmat päivällä. Kolmannen tiedän edustavan lähes täysin tavallista hondurasilaista.

Keskivertohondurasilainen, olkoon hänen nimensä vaikkapa Maria, osaa lukea. Hän on käynyt kuusi vuotta koulua. Hän saattaa pystyä hankkimaan perusruokatarpeet, mutta ei perusvaatimukset täyttävää kotia, vaatteita, koulutusta tai terveyttä. Hänen juomavetensä on saastunutta. Hänellä ei ole televisiota eikä jääkaappia, saati puhelinta, autoa tai tietokonetta. Sähköt hänellä on, ja vessa. Maria tienaa minimipalkan verran, 115 dollaria kuussa. Hän synnyttää elämänsä aikana viisi lasta. Tänään hän on 19-vuotias. Hän asuu maaseudulla, vaikka miettiikin kaupunkiin muuttamisesta.

On vaikea asettua Marian asemaan analysoimaan elämäntilannettaan. Tilastojen perusteella ymmärrän kyllä hänen arkensa niukkuuden omaani verrattuna. Mutta millaista on oikeasti elää Marian arkea?

Edellisessä ympäristössäni, suomalaisessa kansalaisjärjestöpiirissä sentään tunsin yhteiskunnan jonka jäsenenä edistin kehitysyhteistyötä. Vai tunsinko?

Yritin hivuttaa kehityskysymyksiä koko kansan asiaksi. Suurin osa meistä järjestöaktiiveista taisi olla kolmen kympin molemmin puolin olevaa, yliopistolinssein maailman menoa ruotivaa lapsetonta väkeä. Näkökulmamme ei varmasti sykähdyttänyt montaa Matti tai Maija Meikäläistä. He ovat nelikymppisiä kahden lapsen vanhempia, ammatiltaan myyjiä ja autokuskeja.

Kehitysyhteistyössä asiantuntemus tarkoittaa kaikkea sellaista mikä on helppo muotoilla todistukseksi. Muiden asiantuntijoiden kanssa on myös helpoin jakaa asiansa. He ymmärtävät ja ovat samaa mieltä. Sekä etelässä että pohjoisessa todistusosaaminen jää kuitenkin puolitiehen ilman vahvaa yhteyttä arkeen jota asiantuntija haluaa ravistella.


Kirjoittaja työskentelee apulaisasiantuntijana Hondurasissa. Kolumni edustaa kirjoittajan henkilökohtaista näkökulmaa.