Sotilaat ja kyläläiset keräävät yhdessä hiekkaa eko-rakennushanektta varten Djiboutissa. Käynnissä on tutkijoiden mukaan perustavanlaatuinen muutos armeijan toiminnassa.
Kuva:
Staff Sgt. Stephen Linch
The U.S. Army
Uutistausta

Asevoimat muistuttavat yhä enemmän avunantajia

Siviili- ja sotilaallinen kriisinhallinta sekoittuu kehitysapuun. Tutkimuksen mukaan sotilaat ovat tulleet apukentälle jäädäkseen.
Esa Salminen
14.12.2011

Tulisiko meidän osallistua sotilaalliseen vai siviilikriisihallintaan – vai molempiin ja missä määrin? Tämä on toistuva kysymys useissa presidentinvaalikoneissa ja liittyy erityisesti siihen, mitä Suomi tekee Afganistanissa.

Jos kriisinhallinnan markkinajohtajan – Yhdysvaltain – kokemuksista on oppiminen, jaottelu sotilaalliseen ja siviilikriisinhallintaan alkaa käydä yhä tarpeettomammaksi. Sotilaat tekevät yhä enemmän asioita, jotka perinteisesti ovat kuuluneet kehitysyhteistyön alueelle, selviää ajatushautomo Centre for Global Developmentin (CGD) tutkimuksesta.

"Yhdysvallat on yhä suurempi pelaaja haavoittuvissa valtioissa, ja sen armeija tekee yhä enemmän apuluontoista toimintaa: rakennetaan teitä, kouluja, siltoja, klinikoita ja niin edelleen", kuvaa tutkimuksen tehnyt Vijaya Ramachandran ajatushautomon tuoreessa podcastissa.

Kehitys kuvaa hänestä laajaa muutosta armeijan toiminnassa: tavoite on edelleen taata turvallisuus ja rauha, mutta keinot ovat monipuolistuneet viimeisten vuosien aikana merkittävästi.

Uuden suuntauksen ohjaavana käsitteenä on "raha aseena" (money as a weapons system) ja julkilausuttuna tarkoituksena on käyttää kehitysrahoitusta yleiseen vakauteen kriisialueilla.

Hurjat summat, paljon opittavaa

Vuoden 2002 jälkeen Yhdysvaltain puolustusvoimat on antanut lähes 62 miljardia dollaria Afganistanin apuun ja jälleenrakennukseen. Jos se jaettaisiin tasan, summa olisi siis vuosittain noin kuusi kertaa Suomen koko kehitysapu – ja vain yhdelle maalle. Se on iso raha myös Afganistanille, jonka vuotuinen bruttokansantuote on noin 15 miljardia dollaria.

"Jos katsoo Pentagonin koko budjettia, se ei varmaankaan tunnu (Pentagonin mielestä) mielettömältä summalta. Kehitysyhteistyön tekijöiden näkökulmasta Pentagon kyllä on tullut pelikentälle suurilla ihmisjoukoilla ja isoilla rahoilla", Ramachandran sanoo.

CGD:n tutkimusryhmä selvitti asevoimien hankkeita Afganistanissa ja havaitsi, että käytännön toteutuksessa sotilailla olisi paljon opittavaa kehitysyhteistyön perusasioista.

"Etenkin alkuvuosina rahoja annettiin hyvin keskitetysti, ilman sen suurempaa konsultaatiota siitä, miten rahat vastaanotetaan yhteisöissä."

Pienetkin rahat aiheuttavat köyhillä alueilla helposti lisäkonflikteja: jos hankinnoissa ja avustuskohteissa toimii varomattomasti, suututtaa helposti avun ulkopuolelle jäävät. Asevoimien apuohjelmia hankaloittaa myös niiden ainutlaatuinen rooli vaikkapa koulujen ja teiden rakentajana sekä konfliktin osapuolena - usein samoilla alueilla.

"Ajatus on, että kehitys tuo vakautta. mutta toisaalta liian nopeat pyrkimykset kehitykseen voivat epävakauttaa yhteisöjä", sanoo tutkimusryhmän Julie Walz. "Se ei ole nollasummapeliä, jossa vain annetaan rahaa ja kaikkien elämä muuttuu paremmaksi. Muutoksessa ovat myös yhteiskunnan vakaus ja rakenteet sekä perinteiset arvot."

CGD:n tutkimissa ohjelmissa sotilaat hallinnoivat kehityshankkeita ilman alan koulutusta. Yksi tutkimusryhmän suosituksista onkin, että sotilaiden koulutusta pitäisi tuoda kohti nykypäivää.

"Ajan myötä asevoimien rooli on muuttunut merkittävästi, mutta koulutus ei ole pysynyt mukana", sanoo Ramachandran. "Sotilaat menevät Afganistaniin tai Irakiin ja saavat hoitaakseen asioita, joihin heillä ei ole perustasonkaan tietoja, taloustieteestä yhteisöjen ymmärtämiseen, kulttuurintuntemukseen, antropologisiin menetelmiin ja niin edelleen."

Molemminpuolisesta oppimisesta kehitysväen ja asevoimien kesken voisi Ramachandranin mukaan olla hyötyä. Asevoimat ovat kompastelleet kehityskentälle osana uutta strategiaansa, ja toisaalta apuyhteisölle on ollut hyvin vaikeaa toimia konfliktialueilla kuten Afganistanissa.

Easterly: Avun ja sotilaiden pitäisi pysyä kaukana toisistaan

Siinä kun Ramachandran ja Walz varovat ottamasta kantaa siihen, mitä armeijan tulisi tehdä, on avun militarisoituminen herättänyt jonkin verran kriittistä keskustelua.

Ei riitä, että avun ja sotilaiden rajat hämärtyvät, vaan sotilaalliset intressit ovat ottaneet avun valtaansa, kirjoitti vaikutusvaltainen apukriitikko William Easterly New Yorkin yliopistosta marraskuussa brittiläisessä The Guardianissa.

Easterlyn mukaan Yhdysvaltain kehitysapu on pelastettavissa vain, jos se luopuu toimimattomasta pyrkimyksestä rakentaa kehitysavulla valtioita konfliktien jälkeen. Avun tulisi keskittyä omaan ydinalueeseensa: köyhyyden vähentämiseen.

Kehitysapu tulisi hänestä Geroge W. Bushin vuoden 2002 linjauksen mukaisesti kohdistaa alueille, joissa hallinto toimii ja korruption kitkemiseen nähdään vaivaa. Käytännössä Yhdysvaltain apu on mennyt toiseen suuntaan: puolet sen kasvusta on suunnattu suoraan konfliktien keskelle - paikkoihin, joissa hallinto on huonointa mahdollista ja hankkeiden tulokset usein heikkoja. Korruptioskandaaleiltakaan ei ole vältytty.

Easterlyn mukaan apu ei ole voittanut afganistanilaisten, irakilaisten ja pakistanilaisten mieliä ja sydämiä, ja samaan aikaan toisaalla aids- ja rokotusohjelmilla on saatu hienoja tuloksia aikaan. Maalaisjärjellinen peruste tuntuu toimivan: apu toimii sitä paremmin, mitä vähemmän ilmassa lentää luoteja.

"Rakennetaan palomuuri puolustuspolitiikan ja kehityspolitiikan välille", Easterly vetoaa.

Yhdysvaltain tulisi Easterlyn mielestä keskittää apunsa maihin, joissa sota, alistaminen ja korruptio eivät tee avun toimivuudesta mahdotonta.

Kehitysväki avuksi seurantaan?

Afganistan on yksi maailman korruptoituneimpia maita. Ramachandran ja Walz eivät löytäneet asevoimien kehitysohjelmia tutkiessaan varsinaista korruptiota, mutta heikkoa hankehallintoa kylläkin. Asevoimissa henkilöstön kierto on kehitysväenkin kiertoa nopeampaa, ja edellisten sotilaiden lähdettyä seuraavat ovat saattaneet toistaa edeltäjiensä virheitä - tai tehdä tuplatyötä.

"Jos hankkeen tarkoituksena on rakentaa koulu, sen tulos on koulu, eikä aikaa arvioinnille tai seurannalle ole: kukaan ei käy tarkastamassa myöhemmin, opetetaanko siellä", Walz kuvaa.

"Seurannassa voisi olla yhteistyön paikka perinteisen apukoneiston kanssa, koska he ovat paikalla pidempään. Kehitysyhteistyöntekijät voisivat käytännössä tehdä arviointeja", toteaa Ramachandran.

Tässä kohtaa professori Easterlyn näkemys asettuu ristiin: hän haluaisi, että kriisialueet jätettäisiin kokonaan sotilaille.

"Antakaa puolustusvoimien tehdä terrorisminvastaista työtään, mutta älkää harhautuko kuvittelemaan, että sillä olisi mitään tekemistä avun kanssa", Easterly kehottaa The Guardianissa.

Historia saattaa osoittaa, että taloustieteen professori oli tässä osittain väärässä: vaikka asevoimien päämäärä on sama kuin aina ennenkin, sen keinovalikoimassa on yhä enemmän lainattuja työkaluja kehitysavun pakista.

Mitä Afganistanissa on saatu aikaan?

Mutta onko Afganistanissa saatu tällä kaikella aikaan jotain? Tietokirjailijan ja ekonomistin Charles Kennyn mukaan paljonkin, ja kansainvälinen yhteisö voi rohkeasti ottaa merkittävää kunniaa siitä, että Afganistan on nyt parempi paikka elää kuin aiemmin.

Kahdessakymmenessä vuodessa vuosittaiset taistelukuolemat ovat pudonneet 9 000:sta 3 000:een, ja vaikka viime aikoina neuvottelut Talebanin kanssa ovat olleet jäissä, ovat sissihyökkäykset silti vähentyneet viime vuoden vastaavista luvuista, Kenny laskeskeli Foreign Policy -lehdessä 12. joulukuuta.

Bruttokansantulo henkeä kohden on noussut 569:stä dollarista 879:aan vuosien 2002 ja 2008 välillä, ja 71 prosentilla kotitalouksista on kännykkä. Puhdasta vettä saa vain 48 prosenttia väestöstä, mutta se on kaksinverroin vuoden 2000 tilanteeseen.

Naisten asemakin on kohentunut: Äitiyskuolleisuus on laskenut kolmanneksella, ja neuvolassa käyvien äitien osuus on kasvanut 16 prosentista 60:een. Vuonna 2010 neljä prosenttia 15-19-vuotiasta naisista sanoi menneensä naimisiin 15-vuotiaina. Samassa kyselyssä 25-29-vuotiaista naisista naimisiin oli 15-vuotiaina - Taleban-hallinnon aikana - mennyt viidennes.

"Olisi naurettavaa kieltää kansainvälisen yhteisön roolia tämän dramaattisen nousun tukemisessa", Kenny kirjoittaa. "Mutta samalla olisi naurettavaa sanoa, että kustannukset olisivat olleet muuta kuin korkeat - paljon korkeammat kuin olisi ollut tarpeen."

Itsekin Centre for Global Developmentissa tällä hetkellä työskentelevä Kenny ehdottaakin muita tapoja rauhan ja kehityksen rakentamiseen - esimerkiksi väkivallan vähenemiseen sidottuja suoria rahansiirtoja.

Kasvava trendi

Riippumatta Easterlyn toiveista ja Kennyn ehdotuksista kriisinhallinnan monimuotoistuminen ja sekoittuminen kehityskenttään on Ramachandranin ja Walzin mukaan tullut jäädäkseen, pitkäksi aikaa.

"Käynnissä on perustavanlaatuinen ja pitkän aikavälin muutos siinä, miten Pentagon katsoo maailmaa ja miten Yhdysvaltain asevoimia sijoitellaan maailmassa tulevina vuosikymmeninä", sanoo Ramachandran.

Asevoimien avunkaltainen lähestymistapa voi hyvinkin yleistyä pitkittyneiden konfliktien alueilla, kuten Afrikan sarvessa ja joissain osissa Sudania – Ramachandranin sanoin sellaisilla alueilla, joihin avustusväki ei voi tai halua mennä pidemmäksi aikaa.

"Armeija on myös yhä kiinnostuneempi ilmastonmuutoksesta ja näkee itsellään roolin vähenevien luonnonvarojen ja heikkenevän maataloustuotannon synnyttämien kriisien hoitajana."

Ramachandranista on syytä olettaa, että tulevaisuudessa maailmassa on näistä syistä nykyistä enemmän hauraita valtioita, ja Yhdysvaltain asevoimat on jo tehnyt isoja hankkeita ennakoidakseen mahdollisia ilmastonmuutoksen aiheuttamia konflikteja.

Kehityspiireissä on viime aikoina puhuttu paljon uusien toimijoiden, kuten yksityissektorin ja Kiinan tulemisesta mukaan paremman kehitysavun kehittämiseen. Jos Ramachandranin ja Walzin arviot osuvat oikeaan, samoihin pöytiin olisi pian saatava myös kenraalit.