Uutinen

Asean vapaakauppakritiikin kohteena huippukokouksen alla

Helmikuun lopulla huippukokoustaan pitävä Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöelin Asean pyrkii tiiviiksi talousyhteisöksi. Sen uutta peruskirjaa moititaan kuitenkin heikoksi ja pyrkimys vapaakauppaan voi lisätä alueen nälkäongelmaa.
Timo Kuronen
18.2.2009

BANGKOK -- "Aseanin vahvistuva taloudellinen yhdistyminen eli alueen sisäisen kaupan esteiden väheneminen voi olla yksi syy siihen, miksi ruoan hinta vaihtelee herkästi", kirjoittaa singaporelaisen Kaakkois-Aasia-tutkimusinstituutin tutkija Aekapol Chongvilaivan Bangkok Post -lehdessä.

Kymmenen Kaakkois-Aasian maan sopima vapaakauppasopimus AFTA (Asean Free Trade Area) vähentää maataloustuotteiden tulleja. Chongvilaivanin mukaan tämä lisää ruoan tuontia jäsenmaihin ja maatalousmaata siirtyy yhä enemmän muuhun käyttöön, kuten biopolttoaineiden tuotantoon.

Asean-maiden maataloustuotannon runkona on riisinviljely, mikä perustuu pieniin, vähän koneellistuneisiin pientiloihin. Tutkimusten mukaan 80 prosenttia alueen viljelijöistä on köyhiä, eivätkä he kestä tuottajahintojen pudotusta vapaakaupan myötä.

"Filippiinien ruokapula näytti, kuinka globalisaatio on tehnyt omavaraisesta riisiä tuottavasta maasta maailman suurimman riisintuojan", Chongvilaivan lisää. "Ruokakriisin ilmaantuminen osoittaa, että Asean pyrkii vapaakauppaan ruokaturvan ja hyvinvoinnin vähenemisen kustannuksella."

Ristivetoa järjestön sisällä

Aseanin peruskirja allekirjoitettiin marraskuussa 2007 ja se tuli voimaan reilua vuotta myöhemmin, kun Thaimaan parlamentti ratifioi sen viimeisenä maana. Peruskirja muutti järjestön viralliseksi organisaatioksi, jolla on oikeushenkilön asema. Yhteismarkkinoiden lisäksi valtiot ovat sopineet vahvistavansa demokratiaa, jotta voidaan edistää hyvää hallintoa sekä ihmis- ja kansalaisoikeuksia.

Aseanin huippukokouksissa on puhuttu, että järjestön tulee ottaa mallia Euroopasta. Analyytikkojen mukaan Aseania on vaikea kehittää EU:n kaltaiseksi liitoksi, sillä sille ei ole suunniteltu esimerkiksi Euroopan komission tyyppistä "hallitusta".

Jäsenmaat eivät myöskään halua luopua näkemyksestä, jonka mukaan jäsenmaiden sisäisiin asioihin ei saa puuttua. Tämän vuoksi Burma voi edelleen räikeästi loukata ihmisoikeuksia alueellaan. Myös Thaimaan ja Kambodzhan rajakiista on jätetty Aseanissa rauhaan.

Singaporelaisen journalistin Nazry Bahrawin mukaan Aseanin sisällä ei ole selkeää johtajuutta. Kun Aseanin pääsihteeri Surin Pitsuwan viime vuonna piti Australian ehdotusta uuden Aasian ja Tyynenmeren yhteisön perustamisesta kiinnostavana, puheenjohtajamaa Singapore ilmoitti, ettei se ole järjestön yhteinen linja.

Aseanin kansalaisfoorumi edeltää huippukokousta

Aseanin neljästoista huippukokous järjestetään helmi-maaliskuun vaihteessa Thaimaan Hua Hinissä. Viikkoa aiemmin kokoontuvat Asean-maiden kansalaisjärjestöt ja -liikkeet omaan foorumiinsa Bangkokiin.

Kansalaisfoorumissa on luvattu ruotia, mitkä ovat Aseanin peruskirjan vaikutukset jäsenmaiden sosiaalisiin, poliittisiin, turvallisuus- ja talousoloihin. Suunnitellun Aseanin ihmisoikeuselimen asema herättänee kovaa keskustelua muun muassa Burman Arakanin osavaltiosta Thaimaahan tulleiden rohingya-venepakolaisten vuoksi.

Aseanin johtajat aikovat allekirjoittaa vapaakauppasopimuksen Intian, Australian ja Uuden-Seelannin kanssa. Näitä enemmän kansalaisfoorumissa keskustelua käytäneen neuvoteltavana olevasta vapaakauppasopimuksesta EU:n kanssa.

Ympäristösopimuksia seuraava thaijärjestö varoitti viime viikolla, että Aseanin täytyy selvittää huolella, mitä seurauksia luonnon monimuotoisuutta, patentteja ja hyötyjen jakoa koskevista vapaakauppasopimuksen lausekkeista voi koitua aasialaisille viljelijöille ja hallituksille.

Tietokulma

  • Asean (Association of Southeast Asian Nations) perustettiin 1967.
  • Järjestön jäsenmaita ovat Brunei, Burma(Myanmar), Filippiinit, Indonesia, Kambodzha, Laos, Malesia, Singapore, Thaimaa ja Vietnam.
  • Asean on ollut tähän saakka lähinnä keskustelukerho, mutta uuden peruskirjan myötä se pyrkii tiivistämään alueellista yhteistyötä.
  • Vuonna 2015 Aseanin alueella pitäisi olla yhteismarkkinat, jotka sallisivat tavaroiden, palveluiden, investointien ja työvoiman vapaan liikkumisen.