Paraskin apu voi vain tukea kansallisia pyrkimyksiä, ei korvata niitä. Esimerkiksi naisia ja lapsia ei vieläkään oteta tarpeeksi huomioon apuponnistuksissa.
Kuva:
Martine Perret
UN Photo
Uutinen

Arvio: Vastaanottajat pärjäävät hyvin avun kehittämisessä

"Maailman suurimman" kehitysyhteistyöhön kohdistuvan arvionnin mukaan avunantajilla riittää kirittävää avun tuloksellisuuden kehittämisessä. Vastaanottajilla työtä on ollut enemmän, tulokset silti parempia.
Esa Salminen
24.8.2011

Vuonna 2005 annetussa Pariisin julistuksessa ja sitä täydentäneessä Accran toimintaohjelmassa pyritään kehittämään kehitysyhteistyötä tehostamalla avun perille saattamista, parantamalla avun hallintoa ja käyttöä sekä kehittämällä kumppanuuksia avun antajien ja sen vastaanottajien välillä.

Maailman apuyhteisö kokoontuu marras-joulukuussa Etelä-Korean Busaniin katsomaan, mitä on saatu aikaan ja miten apua jatkossa kehitetään. Sitä varten on teetetty todennäköisesti kehitysavun historian suurin arviointi, jossa 200 arvioijaa selvitti avun tuloksellisuutta 28 kehitysmaassa ja 18 avunantajamaassa.

Tulos: Apu on kyllä parantunut, mutta enemmän vastaanottajapäässä, vaikka siellä työtä on ollut antajapäätä selvästi enemmän.

Länsimaat liian varovaisia?

Vastaanottajamaiden edistyminen uudistuksissa oli aluksi hidasta, mutta suurin osa uudistuksista on nyt juurtunut. Arvion mukaan tähän on syynä se, että Pariisin julistuksen hyvän hallinnon uudistukset — esimerkiksi valtiontalouden parempi hallinta, toimivat hankintajärjestelmät ja tulosvastuun paraneminen — palvelevat maita myös muuten kuin avun tehostamisessa. Uudentyyppinen apu — monivuotinen ohjelmamuotoinen apu ja budjettituki — on erityisesti auttanut avun käytön parantamisessa.

Avunantajamaissa — siis länsimaissa, koska uudet rahoittajat kuten Kiina, Intia ja Brasilia eivät ainakaan vielä ole mukana avun tuloksellisuushankkeessa — uudistukset eivät ole edenneet samalla tavalla, eivätkä avunantajamaat ole sitoutuneet uudistuksiin niin hyvin kuin vastaanottajat, arvio pahoittelee. Syyksi arvellaan sitä, että länsimaissa suuri joukko kotimaisia ja kansainvälisiä seikkoja vaikeuttaa poliittisen ja julkisen hyväksynnän saamista kehitysavulle, jolloin myös tiettyä riskinottoa vaativia uudistuksia ei tehdä.

Esimerkiksi vastaanottajamaiden omien hankinta- ja finanssijärjestelmien käyttämisellä on riskinsä, koska ne voivat olla kehittymättömiä. Toisaalta jos niitä ei käytetä, eivät ne pääse kehittymäänkään.

Yksi avunantajien pääasiallisista kehittämisalueista on ollut se hallinnollinen taakka, jonka avunanto ja sen seuranta vastaanottajille aiheuttaa: jos koko ajan pitää vastaanottaa vierailuja eri maista, ei vastaanottajille jää aikaa kehittää maataan. Edistys tämän taakan keventämisessä on arvion mukaan ollut hidasta, ja joissain tapauksissa hallinnollinen taakka on jopa lisääntynyt.

Kansainvälisillä toimijoilla, kuten rahoituslaitoksilla ja YK-järjestöillä, on kansallisvaltioita paremmat vapaudet tehdä hyviä uudistuksia, kuten sitoutua useamman vuoden rahoitukseen, arviossa todetaan. Tuomio ei kuitenkaan ole täysin vertailukelpoinen, sillä maailman suurin kehitysavun antaja Maailmanpankki sekä Euroopan komissio eivät kuulu tämän arvion piiriin.

Arvio osoittaa myös, ettei yksikään avun muoto (budjetti- tai sektorituki, ohjelmat tai hankkeet) automaattisesti johda parempiin tuloksiin tai ole toista alttiimpi riskeille kuten korruptiolle. Eri muotojen sekoitus on edelleen järkevä ratkaisu kaikille rahoittajille ja vastaanottajille.

Suurin on omistajuus

Pariisin julistuksen periaatteista "kehitysmaiden omistajuus kehityksestään" on edistynyt eniten. Verrattuna tilanteeseen 20 tai 25 vuotta sitten, on aputeollisuus paljon läpinäkyvämpää ja paljon vähemmän rahoittajien ajamaa, arviossa todetaan.

Tämä on merkittävää, sillä paraskin apu ja parhaatkin avun uudistukset voivat vain rohkaista ja vahvistaa — eivät koskaan korvata — maiden omaa voimakasta ja tuloksellista toimintaa.

Esimerkkinä tästä on sekin, että vaikka rahoittajat pitävät sitä voimakkaasti esillä, ei kaikista köyhimpien ryhmien, erityisesti tyttöjen ja naisten kehitystä, ole laitettu johtoasemaan monessakaan maassa.

Visiona kehitys ilman apua

Kaiken kaikkiaan Pariisin julistus on tehnyt hyvää avun tuloksellisuudelle, arviossa todetaan. Se on selkeyttänyt ja vahvistanut hyvien toimintatapojen periaatteita, kuljettanut apua kohti Pariisissa sovittuja päämääriä, parantanut kumppanuuksien laatua ja tukenut avun määrän kasvua.

"Se käsittelee ongelmia, joiden kanssa apu on 50 vuotta painiskellut, ja kirjoittaa auki vision paremmasta kehitysavusta ja lopulta kehityksestä ilman apua", arviointiraportissa kiitellään.

Pariisin julistuksen pääperiaatteet

Vuonna 2005 annetun Pariisin julistuksen pääperiaatteita on viisi.

  1. Omistajuus: kehitysmaat päättävät itse omasta kehityksestään. Ne johtavat kehityspolitiikkaansa ja yhteistyön koordinaatiota.
  2. Avun sovittaminen kehitysmaiden omiin suunnitelmiin: kehitysyhteistyö perustuu vastaanottajavaltion strategioihin. Hankkeiden sijasta käytetään kehitysmaiden omia budjetti-, hankinta- ja seurantajärjestelmiä.
  3. Harmonisaatio: kehitysyhteistyön kustannuksia vähennetään lisäämällä avunantajien koordinaatiota, välttämällä päällekkäisiä raportointivaatimuksia, tutkimuksia ja seurantamatkoja.
  4. Tulosvastuu: avunantajat ja vastaanottajat toimivat mahdollisimman kustannustehokkaasti.
  5. Yhteinen tilivelvollisuus: sekä kehitysmaat että avunantajat ovat tilivelvollisia kehitystulosten ja apulupausten saavuttamisesta.