Uutinen

Antiikki karkaa Vietnamista

Vietnamin tulli takavarikoi salakuljettajilta vuosittain noin 7 000 antiikkiesinettä.
Tran Dinh Thanh Lam
5.11.2003

Arvokkaita esineitä löytyy kulttuuriperinnöltään rikkaassa Vietnamissa kaikkialta. Lisäksi maan rannikkovesissä lepää laivanhylkyjä, joista arkeologit yrittävät pelastaa arvokkaita aarteita.

Asiantuntijat saivat vasta äskettäin luvan ryhtyä hylkyjen pelastustoimiin, aiemmin viranomaiset eivät luottaneet heidän taitoihinsa. Nyt on kiire, sillä paikalliset kalastajat ryöstelevät hylkyjen uumenista arvokasta posliinia ja keramiikkaa.

Tähän mennessä viiden aluksen aarteet on pelastettu. Asiantuntijoita kiinnostavat erityisesti Cham-saaren lähistöllä sijaitsevan hylyn 24 000 esinettä. Ne ovat peräisin Hai Duongin maakunnan kuuluisista keramiikkakeskuksista. Löytö vahvistaa, että vietnamilaiset keramiikkataiteilijat osallistuivat maailmankauppaan 1400- ja 1500-luvulla.

"Meressä on edelleen paljon hylkyjä. Kalastajat tietävät joistakin niistä ja yrittävät saada arvokkaat esineet haltuunsa", Vietnamin historiallisen museon johtaja Pham Quoc Quan kertoo.

Myös buddhanpatsaat ja muu palvontaesineistö kelpaavat ryöstäjille ja salakuljettajille. Kesä-heinäkuussa pohjoisessa sijaitsevan Bac Giangin maakunnan buddhalaisista pagodeista katosi varkaussarjassa useita patsaita ja muuta antiikkia.

Heinäkuussa esimerkiksi kuusi kolmisensataa vuotta vanhaa ja 80-200 kiloa
painavaa patsasta vietiin Duc Lan pagodista. Pari patsasta ei mahtunut autoon vaan jätettiin portille.

Pyhäkköjen suojelua vaikeuttaa niiden lukuisuus: yksin Ha Tayn
maakunnassa on 2 500 temppeliä ja pagodia.