Uutinen

Amnestyn pääsihteeri: Köyhyyttä ei ratkaista rahalla

Maailmassa on kolme miljardia köyhää. Amnestyn internationalin pääsihteerin Irene Khanin mielestä köyhiltä ei puutu vain rahaa vaan ennen muuta ihmisoikeudet. "Siksi voi sanoa, että köyhyys on maailman pahin ihmisoikeuskriisi", Khan muistutti vieraillessaan Suomessa.
Lauri Haapanen
10.12.2009
Lassi Palmujoki

Irene Khan

Amnestyn pääsihteeri Irene Khan luennoi Helsingin yliopistolla 9. joulukuuta.

Historia muistaa monta taistelua ihmisoikeuksien puolesta. Orjuuden lopettaminen, naisten vapautuminen, yleisen äänioikeuden saavuttaminen, siirtomaavallan loppu, fasismi, apartheid, Berliinin muuri...

Amnesty internationalin pääsihteerin Irene Khanin mielestä myös nykyisellä sukupolvella on omansa, taistelu köyhyyden lopettamiseksi.

"Me voitamme sen, jos taistelumme ytimessä ovat vapaus, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo", Khan kirjoittaa kirjassaan "Kohtalona köyhyys? Miten oikeuksien puute syventää köyhyyttä".

Lokakuussa ilmestyneen teoksen suomenkielinen käännös julkaistiin 9. joulukuutta, ja samana päivänä Khan vieraili Suomessa luennoimassa aiheesta.

Köyhyyden monet kasvot

Kun ongelmat esitetään numeroina, suuri yleisö ne ymmärtää ja virkamiehenkin on helpompi niihin tarttua. Tämä pätee niin ilmastonmuutokseen, sairauksiin, rikollisuuteen kuin – Khanin mielestä valitettavasti – myös köyhyyteen.

Maailmanpankin mukaan alle 1,25 dollarilla päivässä toimeen tulevat ovat äärimmäisen köyhiä, alle 2 dollarilla elävät köyhiä. Nimikkeiden alle mahtuu 3 000 000 000 ihmistä.

"Kun köyhyys määritellään pienituloisuudeksi, päädytään ajattelemaan, että ainoa tapa poistaa köyhyys on tulojen kasvattaminen. Ja jotta tämä onnistuisi tarvittavan suuressa mittakaavassa, köyhien maiden talouden pitää kasvaa huomattavast", Khan kertoo.

Hänen mukaansa talouskasvu yksin ei kuitenkaan köyhyyttä poista. Esimerkiksi Khanin kotimaassa Bangladeshissa talous on noussut tasaista ylämäkeä jo pari vuosikymmentä. Samaan aikaan lasten ja erityisesti tyttöjen aliravitsemus on lisääntynyt ja puhtaan veden saatavuus kaupungeissa huonontunut.

"Pelkkä aineellinen vaurastuminen ei tuo poliittista vaikutusvaltaa, ei lopeta syrjintää eikä paranna köyhien turvallisuutta, vaikka tulot nousisivatkin yli 2 dollariin päivässä", Khan tietää ja muistuttaa, että köyhät elävät jatkuvassa turvattomuudessa, ja turvattomuus lujittaa köyhyyttä: Köyhät asuinalueet kärsivät väkivaltarikollisuudesta. Köyhien kodit, omaisuus ja elinkeinot ovat usein vailla lain suojaa, eikä heillä ole alkeellisintakaan sosiaaliturvaa sairauden, kadon tai työttömyyden varalta.

Sen vuoksi köyhyydessä ei ole kyse vain rahan, tavaran ja palveluiden puutteesta, vaan ennen muuta  turvattomuudesta, ulkopuolisuudesta ja oman äänen puuttumisesta.

"On myös käsitettävä, että nämä asiat liittyvät toisiinsa ja muodostavat noidankehän, joka köyhdyttää ihmisiä ja pitää heitä köyhyydessä."

Köyhyyden monille kasvoille löytyy yksi yhteinen nimittäjä: ihmisoikeuksien puute.

Kahtia jaetut ihmisoikeudet

Jotta ongelmaan voidaan puuttua, se on ensin tunnustettava.

Khan korostaa, että vaikka monet maat kannattavat ihmisoikeuksia puheiden tasolla, maista mahtavimmat – Khanin G2-maiksi nimeämät Yhdysvallat ja Kiina – eivät ole edelleenkään tunnustaneet ihmisoikeuksien kaikkia ulottuvuuksia. Taustalla kalvaa kylmän sodan perintö.

Vuonna 1948 YK antoi ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen. Kun niiden pohjalta alettiin laatia sitovia sopimuksia, jäsenvaltiot eivät kyenneet päättämään, millaiseen tärkeysjärjestykseen erilaiset oikeudet pitäisi panna. Lopputuloksena syntyi kaksi erillistä sopimusta: toinen koski taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia (ICESCR eli TSS-sopimus), toinen kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia (ICCPR eli KP-sopimus).

Kahtiajako näkyy Khanin mukaan edelleen laajalti YK:n ihmisoikeuskoneistossa; eri oikeusluokkia koskevat asiat ovat esityslistassa eri kohdissa ja kumpaankin niistä nimitetään omat asiantuntijat ja työryhmät.

"Berliinin muuri on murtunut, mutta ihmisoikeuksien halki kulkeva ideologinen raja-aita on vielä pääosin paikallaan. Yhä tänäkin päivänä taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet samastetaan sosialismiin tai ainakin sellaisen aatteelliseen maailmaan, joka suosii valtion puuttumista markkinoiden toimintaan. Ja yhä ajatellaan kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien olevan riippuvaisia markkinoiden vapaudesta – tai ainakin vahvasti yhteydessä siihen."

Kahtiajaolla on myös käytännön vaikutuksia. Esimerkiksi G2-maista Yhdysvallat on sitoutunut KP-sopimukseen muttei TSS-sopimukseen, Kiina puolestaan päin vastoin.

"Jako on tehnyt paljon vahinkoa köyhyyden vastaiselle työlle", Khan arvioi. Hän on ollut kuitenkin havaitsevinaan kumpaisenkin maan puolelta pientä tuulenvirettä parempaan päin.

"Jos nämä kaksi maata yhdessä hyväksyisivät sopimukset, se olisi voimakas viesti, joka voisi myös merkitä, että maat olisivat valmiita tuomaan ihmisoikeudet toden teolla mukaan köyhyyden vastaiseen työhönsä kotimaassa ja ulkomailla."

Ei lupauksia, vaan tekoja

Mutta sopimukset ja laitkaan eivät yksinään riitä köyhyyden poistamisessa.

"Kun olemme tunnustaneet ihmisoikeuksien tärkeyden, meidän on ryhdyttävä toimintaan niiden toteuttamiseksi."

Khan muistuttaa, että kansainvälinen yhteisö on ennenkin kirjannut yhteisiä päämääriä  kunnianhimoisiin ja monimutkaisiin toimintasuunnitelmiin – heikoin tuloksin. Vuosituhattavoitteissa päämäärät ja aikataulut ovat sentään selkeät, joskaan Khan ei usko, että tavoitteita juurikaan saadaan toteutettua.

"Ja vaikka köyhyys puolitettaisiin, toinen puoli jää vielä huomiotta."

Khanin mielestä maailmanlaajuisessa ihmisoikeuksien toimintasuunnitelmassa olisikin otettava oppia molemmista kokemuksista ja vältettävä toistamasta samoja virheitä.

"Jos 'tavoitteita' ei nähtäisi vain lupauksina hallituksen politiikan tulevasta suunnasta vaan päämääriksi määriteltäisiin nimenomaisesti oikeuksien toteuttaminen, silloin syntyisi selvä velvollisuus toimia", Khan linjaa.

Aattona sortuivat tornit

Khanin pääsihteerikautta on takana reilut kahdeksan vuotta, edessä enää pari viikkoa. Kausi ei ole ollut helppo, sillä päivää ennen kuin Khan aloitti työnsä Amnesty internationalin toimistolla Lontoossa, sortuivat kaksoistornit New Yorkissa.

Terrorismin vastainen sota ja sen mukanaan tuomat ihmisoikeusloukkaukset veivät maailman huomion. Khanilla on ollut kuitenkin tahtoa ja aikaa muullekin, muun muassa kampanjointiin naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi.

Khanin esikoisteoksen voi nähdä eräänlaisena testamenttina amnestylaisille: jatkakaa taistelua viitoittamani suuntaan. Mutta kiinnostaa kirja selvästi myös suurempaa yleisöä. Khanin yleisöluentoa kerääntyi Helsingin yliopistolle kuulemaan täysi salillinen, vajaat kaksisataa kuulijaa.

Luennossaan Khan korosti, etteivät hänen ajatuksensa suinkaan ole uniikkeja – samansuuntaista on esitetty monella muullakin suulla ja kynällä. Konkreettiset toimet ovat kuitenkin jääneet aina puuttumaan.

"Ihmisoikeuksien kunnioittaminen ei ole yksi strategia muiden joukossa, vaan se on keskeinen osa mitä tahansa strategiaa", hän tähdensi.

 

Irene Khan, Amnestyn pääsihteeri

  • Pääsihteerinä vuosina 2001-2009
  • Ensimmäinen järjestön johtoon valittu nainen, muslimi, aasialainen ja bangladeshilainen.
  • Koulutukseltaan juristi.
  • Aloitti uransa lakimiesten ihmisoikeusjärjestössä ja työskenteli sen jälkeen 20 vuotta YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:ssä.
  • Khan: "Vuosien ajan Amnesty toimi kapea-alaisesti kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien puolesta. Ensimmäinen toimeni pääsihteerinä oli järjestön tehtävän laajentaminen myös taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin oikeuksiin."