Uutinen

Amnesty huolissaan uuden öljyputken ihmisoikeusvaikutuksista Afrikassa

Tšadin ja Kamerunin sopimuksessa öljy-yhtiöiden kanssa kielletään valtioita puuttumasta 650 kilometriä pitkän öljyputken toimintaan. Amnesty International pelkää, että sopimus aiheuttaa ihmisoikeuksien sivuuttamista.
Jari Nousiainen
11.9.2005

Yhdysvaltalaisten ExxonMobilin ja Chevronin sekä malesialaisen Petronasin muodostama ryhmä on rakentanut öljyputken Tšadista Kameruniin. Ryhmä on solminut valtioiden hallitusten kanssa sopimuksen, jolla yhtiöt haluavat taata putken keskeytyksettömän toiminnan.

Amnesty International on sopimuksen perusteella huolissaan alueen ihmisten oikeuksista. Hallitukset joutuvat maksamaan korvauksia, jos putken toiminta häiriintyy, Reutersin uutinen kertoo. Maailmanpankki on osallistunut putken rahoitukseen. Amnesty toivoo, ettei Maailmanpankki myöntäisi tällaisin sopimusehdoin toteutettaviin projekteihin rahoitusta.

Amnestyn tiedotteessa todetaan, että sekä Tšad ja Kamerun että öljy-yhtiöt ovat sopineet sellaista, joka sivuuttaa niiden vastuun ihmisoikeuksista. Vaikka kansainväliset sopimukset menevät öljyputkea koskevan sopimuksen ohi, käytännössä ihmisoikeudet sivuutetaan helposti sopimuksen nojalla, Amnesty epäilee.

Molemmissa maissa ihmisoikeustilanne on jo valmiiksi heikko. Putken vuoksi on jo noussut esille muutama väite ihmisoikeusloukkauksista. Amnestyn tiedotteessa mainitaan esimerkiksi, että Tšad Dobassa olisi estetty ihmisten pääsy maillensa ilman korvausta ExxonMobililta. Myös hanketta kritisoineita on pidätetty ja uhkailtu.

Lisää tietoa aiheesta

  • Amnesty Internationalin tiedote T