Raportin mukaan komissio on ajanut puheissa muutoksen agendaa, mutta käytännön toimet avun parantamiseksi ovat olleet laimeita.
Kuva:
Shutterstock
Uutinen

Aidwatch: Tämä oli Euroopan kehitysavun laadun menetetty vuosi

Järjestöverkosto AidWatchin mukaan EU:n apu on edelleen pirstaleista, ja työ muutosten eteen rajoittuu lähinnä puhumiseen.
Esa Salminen
5.12.2012

Eurooppalainen kehitysjärjestöjen verkosto Aidwatch pitää vuotta 2012 menetettynä vuotena, mitä tulee kehitysavun tehostamiseen Euroopan unionissa.

Aidwatchin tuoreen raportin mukaan Euroopan unioni toimi vielä 2000-luvun puolivälissä tiennäyttäjänä avun tehokkuuden ajamisessa, mutta Busanin avun tehokkuuden huippukokouksen jälkeen unioni on keskittynyt lähinnä politikointiin kehitysavun kehittämisessä.

Raportin mukaan komissio on ajanut puheissa talouskasvun roolia korostavaa "muutoksen agendaa", mutta käytännön toimet avun parantamiseksi ovat olleet laimeita ja tapahtuneet hyvin epätasaisesti eri puolilla unionia.

Vuosi sitten kehitysavun antajat ja vastaanottajat kokoontuivat Etelä-Korean Busaniin, jossa jatkettiin Pariisissa vuonna 2005 aloitettua ja Accrassa vuonna 2008 jatkettua kehitysavun tehostamistyötä. Kehittämisalueiksi tunnistettiin muun muassa vastaanottajamaiden omien järjestelmien käyttö varojen siirrossa ja käytössä, avun kaupallisen sitomisen asteittainen vähentäminen, avunantajien keskinäinen koordinaatio ja avun entistä suurempi läpinäkyvyys.

Sirpaleista, verkkaisesti avoimempaa

Aidwatch ruotii raportissaan eurooppalaisen kehitysavun suurimpia kompastuskohtia. Euroopan unionin maat antavat yli puolet maailman kehitysavusta, mutta 27 jäsenmaan ja Euroopan komission työ on sirpaleista ja huonosti koordinoitua.

Aidot rahavirrat kehitysmaihin ovat verrattain alhaiset, sillä apua sidotaan edelleen paljon hankintoihin avunantajamaista. Vaikka avun sitomista virallisesti vähennetäänkin, on sitomatonkin apu usein käytännössä sidottua: Pohjoisen yritykset voittavat edelleen kaksi kolmasosaa kehitysavun tarjouskilpailuista.

Aidwatchin mukaan liian pieni osa kehitysavusta suuntautuu köyhyyden vähentämiseen, sillä geopoliittiset ja muut kansalliset intressit ohjaavat liikaa avun antamista.

Lisäksi raportissa huomautetaan, että EU-maat ovat muita avunantajia jäljessä kehitysaputietojen avoimuudessa. Reilu 70 prosenttia EU-maista saa avoimuudesta joko huonot tai hyvin huonot arvosanat. Avun kasvava avoimuus on EU:n jäsenmaiden ja Euroopan komission prioriteetti, ja jotain edistystä avoimuudessa on kuitenkin tapahtunut.

Aidwatch muistuttaa, että suurimmasta osasta tarvittavia uudistuksia on jo sovittu joko globaalilla tai Euroopan tasolla, mutta niitä ei ole pantu täytäntöön. Raportissa puhutaankin hallitusten uudistus- ja toimeenpanoväsymyksestä.

Käytännössä unionin jäsenmaat odottavat unionilta toimeenpano-ohjeita, ja unioni puolestaan YK:n ja OECD:n globaalin kumppanuuden ohjausryhmän suosituksia.