Uutinen

Afrikkaan omat valmiusjoukot ehkä jo 2006

Jännityksen kiristyminen Etiopian ja Eritrean rajalla, samoin kuin Sudanissa jatkuva Darfurin kriisi, antavat aihetta vauhdittaa Afrikan unionin (AU) hanketta afrikkalaisten valmiusjoukkojen (ASF) perustamiseksi.
Thalif Deen
14.11.2005

IPS -- AU:n johtamia afrikkalaisia rauhanturvajoukkoja tarvitaan ehdottomasti niin pian kuin mahdollista, Washingtonissa toimivan TransAfrica Forum -järjestön puheenjohtaja Bill Fletcher Jr. hoputtaa. Hänen mukaansa hanke ei onnistu ilman länsimaiden taloudellista ja logistista tukea.

Eräs afrikkalainen diplomaatti arvelee, että ASF voisi korvata nykyisiä YK:n rauhanturvaoperaatioita Afrikan tulenaroilla alueilla, kuten Etiopian ja Eritrean rajalla.

YK:n 16:sta rauhanturvaoperaatiosta joka toinen sijoittuu Afrikkaan. Kohteina ovat Sierra Leone, Kongon demokraattinen tasavalta, Liberia, Norsunluurannikko, Etiopia-Eritrea, Burundi, Sudan ja Länsi-Sahara.

ASF:n perustamisesta päätettiin 53 valtion AU:ssa jo 2002. Sen tehtäväksi tulee rauhanturvaamisen ohella puuttua kriiseihin sotilaallisesti, jotta estetään konfliktin laajeneminen. Väliintulo on kuitenkin hyväksyttävä AU:n yleiskokouksessa.

Sekä Yhdysvallat että Euroopan unioni ovat luvanneet tarkemmin yksilöimätöntä taloudellista tukea ASF:lle.

Britannian pääministeri Tony Blair sanoi alkusyksystä odottavansa, että ASF syntyy ensi vuoden alkuun mennessä. Sen ytimen voisi hänen mielestään muodostaa Sudanissa oleva AU-joukko.

Africa Action -järjestön viestintäjohtaja Ann-Louise Colgan muistuttaa, että AU on johtanut yrityksiä suitsia kriisiä Sudanin Darfurissa, mutta sillä ei ole voimia lopettaa kansanmurhaksi luonnehdittua teurastusta yksin.

Vuonna 2003 alkaneessa Darfurin konfliktissa on kuollut yli 20 000 ihmistä. AU:lla on alueella noin 6 000 hengen joukot, joita Colgan luonnehtii tarkkailijoiksi, ei rauhanturvaajiksi.