Afrikan maat lainaavat rahaa kehittääkseen muun muassa kaivosteollisuuttaan. Kuvassa sambialainen kuparikaivos.
Kuva:
Michael Fuller
iStockphoto
Uutistausta

Afrikka velkaantuu jälleen

Maanosa saattaa ajautua ongelmiin, jos lainarahat katoavat luonnonvarojen louhintaan.
Jukka Aronen
9.4.2014

Vuosituhannen vaihteessa suomalaisetkin järjestöt olivat mukana Jubilee 2000 -kampanjassa, joka tähtäsi köyhimpien kehitysmaiden velkojen anteeksiantoon.

Arkkipiispojen, Nelson Mandelan, Bonon ja Bob Geldofin tähdittämä kampanja auttoi osaltaan siihen, että jopa 30 köyhää Saharan eteläpuolisen Afrikan maata pääsi eroon pahimmista veloistaan niin sanotun HIPC-ohjelman avulla. Kaiken kaikkiaan velkoja leikattiin noin sata miljardia dollaria

Anteeksiantoa perusteltiin sillä, että lainoja olivat kahmineet korruptoituneet hallitukset ja että lainanhoitokulut söivät suuremman osan budjetista kuin terveydenhuolto ja koulutus yhteensä.

Jubilee 2000 -kampanjan jälkeen jotkut esittivät huolensa siitä, että kun lainat on kerran saatu anteeksi, tulee moraalisesti helpommaksi antaa lainojen kasvaa uudelleen kestämättömiksi ja luottaa siihen, että ne saadaan anteeksi kerta toisensa jälkeen.

Uusi velkabuumi

Reutersin marraskuun lopulla julkaisema analyysi Afrikan velasta pallottelee juuri tällä ajatuksella. Afrikan valtiot ovat nimittäin laskeneet liikkeelle ennätysmäärän velkakirjoja.

Reutersin haastattelema nimetön sijoittaja piikittelee, että valtion velkakirjoista on tullut Afrikan johtajille samanlainen statustuote kuin pörsseistä, yksityisistä lentokoneista ja presidentinlinnoista.

Lainarahaa ei ole kuitenkaan haettu pelkästään valtion velkakirjojen avulla vaan myös kansainvälisiltä rahoituslaitoksilta, yksityisiltä pankeilta ja toisilta valtioilta, kuten Kiinalta ja Brasilialta.

OECD:n 16:ta afrikkalaista maata koskevan tilaston mukaan keskushallintojen kokonaisvelka on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut vajaasta 180 miljardista yli 260 miljardiin, ja suunta on ylöspäin.

Monet taloustieteilijät pelkäävät, että reipas velanotto syö viime vuosina nähdyn talouskasvun tuomat hyödyt ja että löysä raha aiheuttaa samanlaista hallaa kuin uusiutumattomien luonnonvarojen myynnistä syntyvä "resurssikirous".

Lainarahan markkinatilanteesta ei voi kuitenkaan syyttää Afrikan johtajia.

Reutersin haastattelema taloustieteilijä Joseph Stieglitz sanoo, että "finanssisektori haluaa löytää uusia saaliita, ja niistä tuoreimpia ovat kehitysmaiden hallitukset".

Myös Yhdysvaltain keskuspankin elvytyspolitiikalla on ollut vaikutusta. Pankki on tulostanut rekkalasteittain dollareita ja pitänyt korot hyvin alhaisina, mikä on saanut länsimaiset sijoittajat suuntaamaan katseensa nimenomaan kehittyvien talouksien suuntaan.

Ei sittenkään hälyttävää?

Reutersin analyysissä tuodaan esille Maailmanpankin tuleva tutkimus, jossa muistutetaan, että nykyinen velkamäärä on kuitenkin suhteellisesti vaarattomampi kuin ennen, koska Afrikan maiden bruttokansantuote on kasvanut kymmenessä vuodessa merkittävästi.

Maailmanpankki tutki 26:ta velkahelpotukseen osallistunutta afrikkalaista maata ja huomasi, että ennen velkojen leikkausta julkisten velkojen suhde bruttokansantuotteeseen oli 104 prosenttia.

Leikkauksen jälkeen vuonna 2006 sama suhde oli laskenut 27 prosenttiin, ja viitisen vuotta myöhemmin se oli noussut vasta 34 prosenttiin.

Kehityssuunta on ollut samanlainen riippumatta siitä, käykö maa luonnonvarakauppaa vai ei, tai onko se keski- tai matalatuloinen.

Kasvu kuittaa korot

Velkaa on otettu ennen kaikkea infrastruktuurin - esimerkiksi teiden, sähköverkkojen ja satamien - parantamiseksi, jotta kuumana käyvä raaka-ainekauppa toisi entistä enemmän tuloja. The Economist -lehden mukaan peräti 80 prosenttia maanosan ulkomaankaupan tuloista tulee luonnonvarojen myynnistä.

Velkaa ottavat maat luottavat talouskasvun kuittaavan nousevat velanhoitokustannukset. Mutta jos kasvu jostain syystä hidastuu tai tyrehtyy, maat saattavat joutua ongelmiin velkojensa kanssa.

Sambian talousministeri Felix Nkulukusa kertoi Reutersille, että maa on joutunut kääntymään yksityisen rahan puoleen, koska IMF:n ja Maailmanpankin rahoitus ei riittänyt suuriin infrastruktuurihankkeisiin.

"Lainanotto on kuitenkin kestävällä pohjalla, koska emme aio lainata ikuisesti", Nkulukusa sanoo.

Yksipuolisen talouden riskit

Keskeistä lainanotossa on se, miten rahat käytetään.

Lainoittajat ovat kiinnostuneita lähinnä siitä, saavatko afrikkalaiset hallitukset uusien investointiensa avulla riittävästi lisätuloja, jotka varmistavat lainanhoidon myös tulevaisuudessa.

Laajempi tarkastelu herättää kuitenkin huolestuttavia kysymyksiä. Rahojen sitominen osaksi raaka-aineiden vientiketjua ei välttämättä kehitä yhteiskuntaa toivotulla tavalla.

Reutersin haastattelema Nick Dearden, World Development Movement -järjestön johtaja, sanoo, että hallitusten pitäisi käyttää lainarahaa niin, että sen avulla vähennettäisiin riippuvuutta uusiutumattomien luonnonvarojen viennistä.

"Mineraalien kaivaminen maasta saattaa hyödyttää länsimaita, mutta jos se ei aidosti kehitä Afrikan talouksia, on todennäköistä, että hallituksille jää lopulta käteen vain velka", Dearden summaa.