Uutinen

Afrikka laahaa kehityslistalla edelleen perässä

Afrikan maat sijoittuvat heikoimmin YK:n inhimillisen kehityksen indeksillä mitattuna. Positiivista uusimmissa tilastoissa on se, että useissa kehitysmaissa on tapahtunut selvää kehitystä koulutus- ja terveydenhuoltosektoreilla viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.
Olli Seuri
19.12.2008

Sierra Leone, Keski-Afrikan tasavalta, Kongo, Liberia, Mosambik. Siinä on viisi heikoimmin kehittynyttä maata YK:n kehitysohjelman UNDP:n inhimillisen kehityksen indeksillä mitattuna. Kehityslistan loppupäässä onkin lähinnä Afrikan maita, kun taas kärjessä komeilevat kehittyneet teollisuusmaat kuten Norja, Kanada ja Australia. Suomi on listan kahdestoista.

Inhimillisen kehityksen indeksin tulos koostuu odotettavissa olevasta elinajasta, lukutaidosta, koulutuksesta ja elintasosta sekä tasa-arvosta. Se pyrkii tarjoamaan talouspainotteisen bruttokansantuotteen rinnalle toisen kehityksen mittarin.

Nyt julkistettu UNDP:n luokittelu perustuu vuoden 2006 tietoihin, joten maailmanlaajuinen finsanssikriisi ei näy vielä tuloksissa. Tämä selittää esimerkiksi sen, että talousromahduksen kokenut Islanti on yhä listan ykkönen. Yhdysvallat on sen sijaan sijalla 15.

Sodat rampauttavat yhteiskunnan

UNDP:n listalla viimeisestä 26 maasta yhdeksäntoista on kärsinyt sodasta vuoden 1990 jälkeen. Sodan takia ihmiset menettävät useita perusoikeuksia, kuten mahdollisuuden terveydenhuoltoon, asumiseen, ruokaan ja suojeluun. Listan pohjalla onkin useita valtioita kuten Kongon Demokraattinen Tasavalta ja Sierra Leone, joita sisällissota on repinyt viime vuosina.

UNDP:n raportissa mainitaan myös, että yhteiskunnallisesti epävakaissa maissa siviilien mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämänlaatuunsa tai maansa kehitykseen heikkenevät huomattavasti. Tänä vuonna 179 maan listalta puuttuu juuri epävakauden vuoksi Zimbabwe, josta järjestö ei ole saanut luotettavia tietoja.

Kehitystä tapahtunut pitkällä aikavälillä

Inhimillisen kehityksen indeksillä mitattuna käytännössä kaikki matalan kehityksen maat ovat Afrikasta. Karibialta huonoimmin sijoittuu Haiti ja Etelä-Amerikasta Bolivia, joka on kuitenkin pitkällä aikavälillä petrannut merkittävästi. Aasiasta Nepal ja Pakistan ovat sijoilla 145 ja 139.

80 maan kehitystä jo vuodesta 1980 seurannut UNDP huomauttaa raportissaan, että useissa kehitysmaissa on tapahtunut myös parannuksia esimerkiksi koulutuksen ja terveydenhuollon osalta. Hiv/aids-ongelmat ovat jarruttaneet kehitystä useissa eteläisen Afrikan maissa, mutta esimerkiksi Sambiassa ja Botswanassa on jo havaittavissa elpymisen merkkejä.

 

Lue lisää aiheesta