Itäisen Afrikan Keniassa syöpään menehtyy noin 18 000 ihmistä vuodessa.
Kuva:
Shutterstock
Uutinen

Afrikka ei ole valmis syövän yleistymiseen

Syövän ennaltaehkäisy ja hoito on kallista, ja monilta Afrikan mailta puuttuu erikoisosaamista. Hallitukset keskittyvät hiviin ja muihin "perinteisiin" tauteihin, vaikka esimerkiksi kohdunkaulansyövistä joka viides todetaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
Jeffrey Moyo
16.2.2015

IPS -- Syöpää merkitsevää sanaa ei löydy useimmista Afrikan kielistä, joita on yli 2 000. Moni afrikkalainen pitää syöpää yhä vauraan maailman sairautena, mutta tosiasiassa se yleistyy maanosassa nopeasti, eikä tilanteeseen ole valmistauduttu.

Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että vuoteen 2020 mennessä uusia syöpätapauksia todetaan maailmassa 16 miljoonaa ja 70 prosenttia sairastuvista asuu kehitysmaissa.

Afrikassa syövän saa noin miljoona ihmistä vuodessa, mutta määrän ennustetaan tuplaantuvan vuosikymmenessä. Uusia hiv-tartuntoja kirjattiin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 1,8 miljoonaa vuonna 2011, mutta tartunnat ovat vähenemässä.

"Syöpä ohittaa aidsin ihmisten tappajana Afrikassa, jonka terveydenhuollossa on valtava pula alan erikoisosaajista", varoittaa eteläafrikkalainen syöpätautien erikoislääkäri Menzisi Thabane.

Syöpälääkäreitä harvassa

Rikkaissa maissa syöpä liittyy monesti epäterveellisiin elintapoihin, mutta Afrikassa taustalla on usein virussairaus, kuten B- tai C-hepatiitti, joka voi johtaa maksasyöpään, tai papillooma, josta kehittyy kohdunkaulansyöpä.

Yli viidennes maailman kohdunkaulansyövistä todetaan nykyisin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Papilloomaa estävä rokotus saattaa maksaa 300 euroa, ja sädehoidosta joutuu esimerkiksi Zimbabwessa pulittamaan 3 000 euroa.

Zimbabwen terveysministeriön mukaan maassa on yli 7 000 todettua syöpätapausta, mutta vain neljä alan erikoislääkäriä.

Nigerialainen Vanguard-lehti kirjoitti viime vuonna, että 160 miljoonan asukaan maassa on alle 20 syöpätautien erikoislääkäriä. Ghanassa heitä on seitsemän ja asukkaita 24 miljoonaa. Yli kuuden miljoonan asukkaan Sierra Leonesta ei löydy ainuttakaan syöpälääkäriä.

Itäisen Afrikan Keniassa syöpään menehtyy noin 18 000 ihmistä vuodessa, ja 60 prosenttia heistä on parhaassa työiässä. Miehillä kasvain ilmaantuu useimmiten eturauhaseen tai ruokatorveen, naisilla tavallisimpia ovat rinta- ja kohdunkaulansyöpä.

Aids yhä etusijalla

Afrikkalaisten mukaan viranomaiset eivät piittaa syövän yleistymisestä.

"Sambiassa menehtyy paljon ihmisiä syöpään, mutta hallitus on keskittynyt taistelemaan aidsia vastaan", sanoo Kitana Phiri Lusakan syöpäjärjestöstä.

Namibiassa Rio Tinto -yhtiön Rössingin uraanikaivoksilla työskentelevät miehet valittavat, ettei heitä ole varoitettu syöpäriskistä eivätkä he tiedä, ovatko altistuneet radioaktiiviselle säteilylle.

"Kaikki vanhemmat työntekijät sanoivat tunteneensa syöpään ja muihin sairauksiin kuolleita kaivosmiehiä", paljastaa Earthlife Namibian ja muiden järjestöjen tutkimus.

Etelä-Afrikan syöpäyhdistys järjesti näyttäviä tietoiskuja maailman syöpäpäivänä 4. helmikuuta. Maassa todetaan yli 100 000 syöpätapausta joka vuosi, kertoo järjestön puheenjohtaja Elize Jourbert.

Kampanjan tunnus "Ei meidän ulottumattomissamme" halusi osoittaa, että syöpää voidaan ehkäistä ja parantaa, kun siihen osoitetaan riittävät voimavarat.