Uutinen

Afrikassa monet presidentit takertuvat valtaan eliniäkseen

Demokratian juurtuminen kangertelee Afrikassa, kun vanhojen hallitsijoiden on vaikea luopua vallasta.
Ali Idrissou-Toure
31.8.2003

IPS -- Afrikkalaisten niskassa olisi kylliksi vitsauksia ilman sitäkin, että lukuisat presidentit eri puolilla maanosaa takertuvat hysteerisesti valtaan. Monessa maassa laki rajaa valtakaudet kahteen, mutta sen jälkeen turvaudutaan kepulikonsteihin.

Etelä-Afrikan entinen presidentti Nelson Mandela on tehnyt afrikkalaisittain harvinaisen valtiomiesteon: lopettanut yhden kauden jälkeen.

Naapurimaan Zimbabwen Robert Mugabe sen sijaan on roikkunut vallassa vuodesta 1980. Hän ei edelleenkään halua vetäytyä syrjään, vaikka valtakunta on sortumispisteessä ja painostusta tulee joka suunnasta.

Sambiassa tarvittiin 2001 kansan jyrkkä vastalause ennen kuin Frederick Chiluba saatiin luopumaan kolmannen presidenttikauden tavoittelusta.

Malawilaiset, joilla oli vielä hyvässä muistissa diktaattorinsa Kamuzu Bandan 27-vuotinen valtakausi, torjuivat alkuvuodesta Bakili Muluzin haaveet kolmannesta kaudesta.

Valtaistuinten horjuttamisesta kertovat menestystarinat ovat kuitenkin harvinaisia, ja jäävät haaveeksi heikon kansalaisyhteiskunnan maissa. Malliesimerkin tarjoaa Namibia, jossa vuodesta 1990 ohjaksia pidellyt Sam Nujoma, 75, vänkää perustuslakiin muutosta voidakseen jatkaa presidenttinä.

Ugandassa kansalaisyhteiskunta on kyllä vahva, mutta sekään ei ole riittänyt pysäyttämään jo 17 vuotta presidenttinä ollutta Yoweri Musevenia.

Musevenin valtapyyteiden vastustajat muistavat kauhulla vastikään Saudi-Arabiassa kuollutta hirmuhallitsijaansa Idi Aminia. Tämä nimitti itsensä elinkautiseksi presidentiksi kaoottisella valtakaudellaan 1971-1979.

Länsiafrikkalaisessa Beninissä muhii lihava riita, sillä maan perustuslakia ollaan muuttamassa niin, että se sallisi presidentti Mathieu Kerekoulle kolmannen kauden.

"Meidän on taisteltava kaikin keinoin lakimuutosta vastaan Beninissä ja muissa Afrikan maissa", YK-tehtäviin siirtynyt Beninin entinen suunnitteluministeri Albert Tevoedjre sanoo.

Beninin perustuslaki vuodelta 1990 sallii presidentille vain kaksi viisivuotista kautta. Ehdokkaiden yläikärajaksi se asettaa 70 vuotta. Kerekou on 73-vuotias, kun hänen toinen kautensa päättyy 2006. Hän on itse asiassa hallinnut Beniniä 28 vuotta, kun huomioidaan kausi, joka alkoi vallankaappauksella 1972.

Gabonissa perustuslakia on jo muutettu niin, että presidentti Omar Bongo voi asettua ehdolle niin monta kertaa kuin lystää. Bongo on ollut öljyä tuottavan Gabonin ohjaksissa 36 vuotta.

Togossa on niin ikään muutettu perustuslakia, jotta Bongon tavoin 1967 valtaan tullut presidentti Gnassingbe Eyadema voi tavoitella virkaa ensi vuonnakin. Joidenkin togolaisten mukaan ikipresidentti on maan vakauden ainoa tae. Toiset tosin ihmettelevät, mitä tapahtuu, jos tämä sattuu kuolemaan.

Myös Guinean presidentti Lansana Conte on saanut rajattomat oikeudet pyrkiä uudelleen virkaan.

Pohjois-Afrikan Tunisiassa perustuslakia on muutettu, jotta presidentti Zine Abidine Ben Ali voi pyrkiä ensi vuonna neljännelle kaudelle.

Samainen Ben Ali voitti 1987 vaaleissa maan ensimmäisen presidentin Habib Bourgiban. Silloin hän julisti tekevänsä lopun "elinkautisen presidentin" ongelmasta.

Monissa Afrikan maissa poliittinen oppositio ei juuri huolestuta vallanpitäjiä, koska heillä on valtion omistamat tiedotusvälineet puhetorvinaan.

Oikeuttaakseen vallanhimonsa Afrikan johtajat vetoavat usein vanhoihin siirtomaavaltoihin Britanniaan ja Ranskaan, joissa päämiesten kausia ei ole rajoitettu eikä ikää määrätty laissa.

Afrikan johtajilta unohtuu se pieni ero, että jos Ranskan presidentti Jacques Chirac pyrkii kolmannelle kaudelle 2007 ollessaan 75-vuotias, hänellä ei ole takuita valituksi tulemisestaan.

Kun Eyadema, Bongo, Conte, Ben Ali tai Kerekou ajaa läpi perustuslain uudistuksen, hän voi olla varma uudelleenvalinnastaan. Sen takaa vaalikoneiston käyttämä "teknologia", jonka laiton "virtalähde" löytyy valtion kassasta. Muunkinlainen vaalivilppi on yhä yleistä useimmissa Afrikan maissa.

YK:n pääsihteeri Kofi Annan muistutti hiljan, että demokratiaa ei voi olla ilman vallanvaihdoksia.

Se on haaste Etelä-Afrikan presidentille Thabo Mbekille ja hänen nigerialaiselle virkaveljelleen Olusegun Obasanjolle. Molemmat ovat sitoutuneet Nepad-ohjelmaan, joka pyrkii nostamaan Afrikan jaloilleen siistimällä hallintoa ja houkuttelemalla sijoituksia.

Samat miehet taivuttelivat kuluneena kesänä Liberian sotaherra-presidentin Charles Taylorin luopumaan vallasta ja siirtymään maanpakoon Nigeriaan.