Ilmakuva eteläafrikkalaisesta kuparikaivoksesta.
Kuva:
Shutterstock
Uutinen

Afrikan raaka-ainevienti vaatii hyvää hallintoa

Köyhien määrä kasvaa sievistä bkt-luvuista huolimatta, muistuttaa YK:n Afrikan erityisneuvonantaja.
Topi Kanniainen
8.1.2013

YK:n  Afrikan  erityisneuvonantaja Maged Abdelaziz sanoo, että Afrikan raaka-aineet pitäisi saada tiukempaan hallintaan. Raaka-ainekauppa on yksi suurimmista bruttokansantuotteen paisuttajista Afrikassa, mutta se työllistää vain vähän ihmisiä.

Abdelazizin mukaan voitot jäävät lähinnä eliitin taskuun. Abdelaziz muistuttaakin, että pelkkä bruttokansantuotteeseen tuijottaminen ei paljoa kerro.

"Samaan aikaan tarvitaan hyvää hallintoa. Osassa Afrikan maista talous kasvaa viisi, kuusi tai jopa kahdeksan prosenttia vuodessa. Mutta kasvu ei hyödytä väestöä ja köyhyysrajan alle putoavien ihmisten määrä kasvaa", Abdelaziz sanoo Africa Renewal -lehdelle.

Ongelma koskee etenkin vahvasti raaka-ainevientiin nojaavia talouksia, joiden bruttokansantuote heiluu vietävien raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen mukana.

Valtaosa Afrikan-maista laittaa luonnonvaransa vientiin, jonka jälkeen ne tuodaan jalosteina takaisin maahan viisin-kuusinkertaisella hinnalla. Nostamalla jalostusastetta hintaero jäisi hyödyttämään Afrikkaa, Abdelaziz sanoo. Lisäksi raaka-aineiden jalostaminen toisi maanosaan työpaikkoja.

Abdelaziz on YK:n puolelta vastuussa YK:n eri toimistojen tuesta Afrikan unionin NEPAD-hankkeelle. Yksi hankkeen keskeisimmistä tavoitteista on uusien investointien houkuttelu Afrikkaan.