Vaurastuminen näkyy muun muassa katujen ja autokannan kunnossa. Katunäkymää Kapkaupungin Bo Kaapista.
Kuva:
David Steele
iStockphoto
Uutistausta

Afrikan nousu: vain raaka-ainebuumia?

Nousevien talouksien raaka-aineiden nälkä on auttanut Afrikan maita lähes ennenäkemättömään talouskasvuun. Raaka-aineet vastaavat suoraan kuitenkin vain kolmannesta kasvusta. Valoa tulevaisuuteen luo kotimainen kulutus ja mahdollisesti kehittyvä maatalous.
Esa Salminen
6.3.2013

Puhe Afrikasta mustana mantereena on alkanut vähitellen vaimeta, ja yhä useampi analyytikko ja lehtimies on alkanut puhua nousevasta mantereesta. Nopeimmin kasvavien maiden top 10 -listalla kuusi on Afrikan maita. Mutta jos uskomme The Globalist -julkaisuun kirjoittavan ekonomistin Jonathan Andersonin analyysiä, on vankkumaton optimismikin heikolla pohjalla.

Afrikan maat eivät nimittäin ole Andersonin mukaan kasvusta huolimatta onnistuneet kehittämään teollisuuttaan eivätkä alueellista kaupankäyntiä, joten raaka-ainebuumi jäänee hänestä raaka-ainebuumiksi.

Raaka-aineiden perustuotanto  ei luo kovin paljoa työpaikkoja, ja Afrikan maiden 550 miljoonan ihmisen työvoimasta yli puolet on Andersonin mukaan vajaatyöllistettyjä. Kiinan teollisuusmonopolin mureneminenkin on valunut lähinnä lähimaihin: Bangladeshiin, Kambodzhaan ja Vietnamiin.

Mukana myös kotimainen kulutus ja poliittiset uudistukset

Kritiikistään huolimatta Anderson sanoo, ettei näköpiirissä ole merkittäviä uhkia nykymenon jatkumiselle ja myöntää, että Afrikan maat voisivat jatkossa pärjätä jo sillä, että kotimarkkinat olisivat riittävät. Jo nyt luonnonvaroista lähteviä rikkauksia käytetään reilusti autoihin, televisioihin ja kännyköihin.

Toiset arviot Afrikan maiden tulevaisuuden näkymistä korostavat juuri  keskiluokan kasvua ja kotimaista kulutusta. McKinsey Global Instituten (MGI) tutkimus vuodelta 2010 huomautti, että vain kolmannes Afrikan vuosien 2000–2008 kasvubuumista johtui luonnonvaroista. Loput olivat seurasusta muun muassa tukkukaupasta, jälleenmyynnistä, kuljetussektorilta, telekommunikaatiosta ja teollisuudesta.

Taustalla on resurssibuumin lisäksi talouskasvulle suotuista politiikkaa: turvallisuustilanteen parantumista, mikro- ja makrotaloudellisia uudistuksia, politiikan liberalisointia ja vakauttamista, inflaation hillitsemistä sekä ulkomaanvelkojen saamista kestävämmälle pohjalle.

MGI:n mukaan avain tulevaisuuden kasvuun liittyy yhä enenevässä määrin Afrikan omaan väestöön: kaupungistuminen, työvoiman ja keskiluokkaisten kuluttajien määrän nousu ovat omiaan auttamaan kasvun jatkumista. Sekään ei haittaa, että energian ja mineraalien tarve maailmalla näyttää kasvun merkkejä jatkossakin.

Kotimaista kulutusta on luonnehdittu puskuriksi, joka suojasi Afrikan maita vuoden 2008 finanssikriisiltä.

Taloustieteen professori Mzukisi Qobo Pretorian yliopistosta huomautti kuitenkin joulukuussa The Globalistissa, ettei puskuri suojannut kaikelta: kansantuotteen keskimääräinen kasvu tippui vajaasta viidestä prosentista 1,6:een prosenttiin, ja viimeistään kriisin aikana havaittiin, ettei suurin osa Afrikan maista tulisi saavuttamaan kehitystä mittaavia vuosituhattavoitteita. Kasvu ei jakaudu tasaisesti, vaan eriarvoisuus monissa maissa jopa lisääntyy.

Maailmanpankki: kasvua maataloutta kehittämällä

Maailmanpankki esittää tuoreessa raportissaan, että maataloustuotteiden kasvava kotimainen ja ulkomainen kysyntä tarjoavat markkinan, josta Afrikan maiden kannattaisi ottaa kaikki irti.

Maataloustuotanto vastaa jo nyt yli puolta Afrikan maiden taloudellisesta toiminnasta, ja se kasvaa kovaa vauhtia. Maailmanpankki arvioi, että vuonna 2030 maataloussektori on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tuhannen miljardin dollarin teollisuudenhaara, yli kolminkertainen nykyiseen verrattuna.

Maatalouden kehittäminen vaatii pankin mukaan radikaalia uudelleenajattelua, pääomaa sekä tehokkaamman infrastruktuurin, kuten kastelulaitteiston ja sähköverkon kehittämistä. Afrikassa on yli puolet maailman käyttämättömänä olevasta potentiaalisesta viljelysmaasta, ja sen vesivaratkin ovat vähällä käytöllä.

Maailmanpankki kannustaa Afrikan maiden hallituksia työskentelemään tiiviimmin kaupallisten maataloustoimijoiden kanssa, jotta tuottajat löytäisivät yhä kaupungistuvan Afrikan kuluttajat.

Mutta Mzukisi Qobo muistuttaa, että erilaisten riskitekijöiden yhteisvaikutus voi olla arvaamattoman suuri. Maatalouteen, metsätalouteen ja kalastukseen nojaavat taloudet ovat erityisen haavoittuvaisia ilmastonmuutoksen edessä. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen tulee maksamaan Qobon siteeraamien Maailmanpankin lukujen mukaan viidestä kymmeneen prosenttiin koko mantereen yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta vuoteen 2050 mennessä.

Qobon mukaan ilmastorahoituksen kasvattaminen sekä vähähiilisen teknologian siirtäminen erityisesti Afrikan isoille talouksille onkin myös kasvun kannalta ensiarvoisen tärkeää.