Uutinen

Afrikan ja Latinalaisen Amerikan välille uusia suhteita

Chávez ja Gaddafi luotsasivat 28 valtionpäämiehen kokouksessa etelä-etelä-yhteistyötä. Kaupallisia suhteita lujitettiin, mutta Gaddafi ei saanut läpi tahtoaan puolustusliitto Satosta.
Esa Salminen
29.9.2009

Syyskuun 26. ja 27. päivänä Venezuelassa kokoontuneet 28 Afrikan ja Latinalaisen Amerikan valtion johtajaa solmivat kaupallisia ja poliittisia suhteita alueiden välille.

Virallisen tiedonannon mukaan 20 Afrikan maan ja kahdeksan Latinalaisen Amerikan maan päämiehet sopivat yhdessä taistelevansa köyhyyttä vastaan ja kehityksen puolesta. Käytännössä kokouksen nokkamiehet, Venezuelan Hugo Chávez ja Libyan Muammar Gaddafi peräänkuuluttivat lehtitietojen mukaan sitä, että Latinalaisen Amerikan ja Afrikan pitää yhdistää voimansa länsimaiden ylivaltaa vastaan.

"Maailma ei enää voi olla yksinapainen", Chávez sanoi eteläafrikkalaisen Mail&Guardian-lehden mukaan. "21. vuosisadalla Afrikan Unioni ja Etelä-Amerikka nousevat todellisiksi suurvalloiksi."

Venezuela allekirjoitti kokouksen yhteydessä yhteistyösopimuksia öljyhankkeista Cap Verden, Etelä-Afrikan, Mauritanian, Nigerin ja Sudanin kanssa. Sen lisäksi Venezuela aikoo luoda yhteisiä kaivosyrityksiä Malin, Mauritanian, Namibian ja Nigerin kanssa.

"Eteläisen Atlantin puolustusliitto"

Taloudellisten suhteiden lisäksi kokouksessa puhuttiin turvallisuudesta. Loppuasiakirjassa toivotaan muun muassa YK:n turvallisuusneuvoston uudistamista siten, että Afrikan ja Latinalaisen Amerikan kehittyvien maiden edustus paranisi. Brasilian presidentin Luiz Inácio Lula da Silvan mukaan turvallisuusneuvosto on menettänyt merkityksensä.

"Me olemme 65 maata, joissa on yhteensä yli miljardi ihmistä, jotka haluavat äänensä kuuluviin", Silva sanoi. Brasilia mielii turvallisuusneuvoston pysyväksi jäseneksi.

Muammar Gaddafi esitti puheenvuorossaan Nato-tyyppisen eteläisen Atlantin puolustusliiton perustamista. Ensimmäistä kertaa Latinalaisessa Amerikassa vieraillut Libyan johtaja kutsui liittoa Satoksi. Gaddafin ajatus ei kuitenkaan päätynyt kokouksen loppuasiakirjaan, eikä sitä kannatettu muissa puheenvuoroissa.

Venezuelan Chávez oli kokouksen aattona palannut Pohjois-Afrikan, Lähi-idän ja Venäjän-kiertueelta, jonka aikana hän oli muun muassa sopinut asekaupoista Venäjän kanssa sekä yhteistyöstä Iranin ydinohjelman kanssa.

Päämiesten lisäksi paikalla Venezuelan rannikon Margaritan saarella oli useita ministereitä ja korkean tason virkamiehiä yhteensä 61 maasta. Ensimmäisen kerran Afrikan ja Latinalaisen Amerikan johtajat kokoontuivat vuonna 2006 Abujassa, Nigeriassa. Seuraava alueellinen huippukokous järjestetään Libyassa vuonna 2011.

Lisää tietoa aiheesta