Uutinen

AEPF: Maailman rahoitusjärjestelmä tarvitsee remonttia

Maailmanlaajuinen rahoituskriisi nousi pääosaan Aasian ja Euroopan seitsemännen kansalaisfoorumin AEPF:n avajaispäivänä Kiinan Pekingissä. Foorumissa vaadittiin muutosta globaaliin rahoitusjärjestelmään.
Timo Kuronen
14.10.2008

PEKING -- "Olemme täällä todistamassa, kuinka maailma muuttui syyskuussa 2008", julisti Malesian parlamenttiin viime maaliskuussa valittu kansalaisaktivisti Charles Santiago maanantaina 13. lokakuuta Aasian ja Euroopan kansalaisfoorumin AEPF:n avajaisissa Kiinan Pekingissä.

"Vuosi 2008 ei jää historiaan vain rahoituskriisistään vaan maailma on herännyt tänä vuonna myös energia-, ruoka ja ympäristökriisiin", Santiago arvioi.

Hänen mukaansa kaikkien kriisien taustalla häilyy spekulatiivinen rahoitusjärjestelmä, jossa investointipankit ovat keränneet voittoja tekemällä sijoituksia muun muassa maailman energia- ja ruokavarantoihin.

Nyt rahoitusjärjestelmän korttitalo on kuitenkin romahtanut ja rikkaat maat pyytävät apua Kiinalta ja muilta suurilta kehitysmailta.

Ensimmäiseksi ratkaisuksi Santiago vaati, että Aasian ja Euroopan valtionpäämiesten ASEM-huippukokouksessa lokakuun lopulla on neuvoteltava pahamaineisten hedge-rahastojen kieltämisestä.

Hedge-rahastot ovat pääasiassa veroparatiiseista ja Yhdysvalloista käsin toimivia rahastoja, jotka pyrkivät tuottoon yleisestä markkinatilanteesta huolimatta. Erikoisen tavoitteen vuoksi ne hakevat tuottoa tavallisia rahastoja moninaisemmin keinoin eivätkä niitä sido tavanomaiset säännöt.

 

Alueellisille valuuttarahastoille tarvetta

Talouden vapauttamisen vaaroista on puhuttu kansalaisjärjestöjen AEPF-kokouksissa 1990-luvun lopulta lähtien.

Focus on the Global South -järjestön Walden Bello varoitti nyt, että Aasian maat tekevät virheen, jos ne antavat rahaa Euroopan ja Yhdysvaltain rahoitusjärjestelmän pelastamiseen. Sen sijaan hän ehdotti, että Kiina, Intia ja Brasilia ottaisivat suuremman roolin uuden talousjärjestyksen luomisessa.

"Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ovat tulleet tiensä päähän, emme tarvitse niitä enää. Tarvitaan alueellisia vaihtoehtoja, esimerkiksi Aasian valuuttarahastoa. Itse asiassa Kiina veti Aasian pois talouskriisistä jo kymmenen vuotta sitten", Bello jatkoi.

Bellon mukaan Kiinan ja muiden suurten kehitysmaiden ei kuitenkaan tule toistaa länsimaiden tekemiä virheitä, vaan myös pienempien maiden ääntä on kuunneltava. Jos Aasiaan halutaan EU:n kaltainen talousliitto, jäsenmaiden olisi ensin varmistettava demokratian toimivuus.

Kiinalaisilla investoijilla on jo nyt merkittävä rooli maailman rahamarkkinoilla. Kiinalaisten suorat investoinnit ja kehitysrahoitus ovat kovassa kasvussa myös Kaakkois-Aasiassa ja Afrikassa.

Eurooppalaista velka- ja kehitysverkostoa Eurodadia edustavan Penny Daviesin mukaan vaarana on, että eurooppalaisten pankit ja vientiluottolaitokset yrittävät heikentää nykyisiä sosiaali- ja ympäristönormejaan kilpaillakseen aasialaisen rahan kanssa.

 

AEPF vaatii pääsyä ASEM:iin

Kansalaisfoorumi järjestetään joka toinen vuosi juuri ennen Euroopan ja Aasian maiden yhteistyöfoorumia eli ASEM-huippukokousta. Edellinen kokouspari pidettiin Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella syksyllä 2006. Osanottajia Pekingin AEPF:ssä on viitisensataa, joista satakunta Euroopasta.

Foorumissa keskitytään rauhaan ja turvallisuuteen, sosiaali- ja ympäristöoikeuskysymyksiin sekä demokratia- ja ihmisoikeusasioihin. Puidusta koottava loppujulistus luovutetaan Kiinan ulkoministeri Yang Jienchille, joka vie kansaisyhteiskuntien sanoman ASEM-kokoukseen.

Eurooppalaisten osanottajien avajaispuheen pitänyt kansanedustaja Heidi Hautala otti kantaa kansalaisyhteiskunnan ASEM-osallistumisen puolesta.

"Jos Aasian ja Euroopan yritysmaailman edustajat pääsevät mukaan ASEM-huippukokoukseen, kansalaisjärjestöjenkin edustajien pitäisi sinne päästä", Hautala kertoi. Hän viittasi japanilais-suomalaiseen tutkimukseen, jonka mukaan ASEM on nykyisellään epädemokraattinen eikä saa useinkaan aikaan konkreettisia tuloksia.