Koditon kadulla, jalat näkyvät viltin alta.
Brasilian Rio de Janeirossa äärimmäinen köyhyys näkyy katukuvassa.
Kuva:
Kevin Lange
IStock
Uutistausta

Äärimmäinen köyhyys vähenee, mutta köyhyys ei

Paljonko maailmassa on köyhiä? Virallista tilastoa ja köyhyysrajaa laskee Maailmanpankki. Tutkijat ovat kuitenkin asiasta erimielisiä. Järkevä köyhyysraja saattaisi olla jopa viisinkertainen. Tai sitten rajoja tarvittaisiin useita.
Esa Salminen
20.3.2018

Maailmanpankin mukaan noin 10,7 prosenttia maailman väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä. Heitä, alle 1,90 dollarin päiväbudjetilla eläviä ihmisiä, on noin 767 miljoonaa. Äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä, samoin kuin osuus maapallon väestöstä, on laskenut selvästi: vuonna 1990 prosenttiosuus oli 35 ja ihmisten määrä 1,1 miljardia.

Näin ainakin virallisten tilastojen ja vuoden 2013 tietojen mukaan. Taloustieteilijät Peter Edward ja Andy Sumner julkaisivat alkuvuodesta 2018 tieteellisessä Third World Quarterly -julkaisussa artikkelin, jossa he kyseenalaistavat Maailmanpankin mittaukset, niiden tulkinnat ja koko köyhyysrajan.

Jokaista maailman ihmistä ei voi tavoittaa ovensuukyselyin, joten tutkijat Maailmanpankista lähtien joutuvat tukeutumaan arvioihin ja erilaisiin mittareihin. Absoluuttisen köyhyyden raja pyritään laskemaan sellaisen päiväkulutuksen mukaan, jolla kattaa minimaaliset perustarpeet.

Aiemmin köyhyysraja oli 1,25 dollarin päiväkohtainen kulutus, joka oli korjattu rahan ostovoiman mukaan, vuoden 2005 hintatasolla laskien. Maailmanpankki pyrkii tällaisilla laskelmilla laittamaan maat samalle viivalle, sillä esimerkiksi sadalla dollarilla saa vaikkapa Mosambikissa enemmän ruokaa kuin Suomessa.

Kun Maailmanpankki tarkisti laskelmiaan vuoden 2011 hintatiedoilla, näyttikin siltä, että maailmassa olisi köyhiä huomattavasti vähemmän kuin vanhoilla arvioilla. Vuonna 2015 äärimmäisen köyhyyden raja nostettiin 1,90 dollariin, joka sen aikaisilla tiedoilla oli Maailmapankin mielestä sopivampi raja, ja vastasi noin 1,25 dollarin ostovoimaa aiemmilla, vuoden 2005 hintatiedoilla.

Näilläkin mittareilla köyhyys on vähentynyt, erityisesti Kiinan, Intian ja Indonesian talouskasvun tähden. Puolet äärimmäisessä köyhyydessä elävistä ihmisistä asuu näiden tietojen valossa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Valtaosa kaikista äärimmäisessä köyhyydessä elävistä asuu maaseudulla, on huonosti koulutettuja ja tekee maataloustöitä. Yli puolet heistä on alle 18-vuotiaita, Maailmanpankki sanoo.

 

Kuinka paljon maailmassa on köyhiä?

Edward ja Sumner sanovat, että äärimmäisessä köyhyydessä elävien arviointi on hyvin altis virheille. Taustalla oleva data on huonolaatuista ja perustuu usein oletuksiin. Pienetkin muutokset heilauttelevat tuloksia merkittävästi. Jos rajaa nostaa 10 sentillä kahteen dollariin, nousee ”köyhien” määrä 100 miljoonalla ihmisellä ja noin kymmenellä prosentilla.

Tämä kertoo myös siitä, että valtaosa niistä, jotka ovat ”nousseet köyhyydestä” jäävät keikkumaan aivan rajan tuntumaan, mistä on helppo vajota takaisin rajan alle. Sitä paitsi, rajan yli nouseminen kymmenellä sentillä ei juuri näy ihmisten arjessa. Yksittäisten rajojen tarkastelu ei ole tutkijoiden mukaan kovinkaan merkityksellistä, jos halutaan ymmärtää, kuinka moni ihminen on ”köyhä” tai miten maailman ”köyhien” elinolot ehkä muuttuvat.

Edwardin ja Sumnerin mielestä mielekkäämpää olisi tarkastella useita rajoja. Jos otettaisiin keskiarvo kaikkien kehitysmaiden omista köyhyysrajoista, päästäisiin noin 2,50 dollarin päiväkulutukseen. Kaikkien maailman maiden köyhyysrajojen keskiarvo taas olisi noin viisi dollaria päivässä.

Viiden dollarin raja on jo sen verran korkea, että sen mittaaminen olisi Edwardin ja Sumnerin mukaan luotettavampaa ja näin ollen se kertoisi paremmin globaalin hyvinvoinnin edistymisestä.

Toinen mahdollinen raja olisi kymmenen dollarin päiväkulutus, jota on käytetty rajana sille, missä ihminen pysyvästi nousee köyhyydestä. Tuon rajan yli päästessään ihminen varsin epätodennäköisesti vajoaa takaisin hyvin köyhään elämään. Tutkimuksia tästä on tehty Brasiliassa, Chilessä, Indonesiassa ja Meksikossa. Kymmenen dollaria päivässä on myös OECD:n tutkimuksissa osoittautunut teollisuusmaiden köyhimmän kymmenyksen menoiksi.

”Näin ollen se voisi toimia aidosti globaalina köyhyysrajana”, tutkijat kirjoittavat.

 

"Rajan nostaminen olisi vaikeaa, koska kaikki 'pöhinä' absoluuttisen köyhyyden vähenemisestä häviäisi."

Y-Säätiön köyhyystutkija, vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo sanoo, että korkeampi raja tuntuu ”kaupunkilaisjärjellä ajateltuna” hyvältä.

”Olen samaa mieltä, että reunalla roikkuminen ja jatkuva pelko toimeentulosta ei vielä ole kunnon saavutus, kun tiedetään esimerkiksi niukkuuden ja siitä johtuvan stressin aiheuttamista kognitiivisista muutoksista”, Ohisalo sanoo.

Hän kuitenkin epäilee, että rajan nostaminen olisi poliittisesti vaikeaa: sitä vastustanevat monet, koska pienituloisten määrä kasvaisi ja kaikki "pöhinä" siitä, kuinka absoluuttinen köyhyys on vähentynyt häviäisi.

Myös Ohisalon mukaan on tärkeää tarkastella useita mittareita yhtä aikaa. Viime vuosikymmeninä on vahvistunut tahto mitata myös sitä, miltä elämä niukoilla resursseilla tuntuu – puhutaan enemmän subjektiivisen hyvinvoinnin tai köyhyyden mittaamisesta.

Tätä lähestymistapaa ovat Ohisalon mukaan korostaneet niin YK, OECD kuin Euroopan komissio. Suomessakin muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos mittaa koettua terveyttä ja hyvinvointia.

Rajat vaikuttavat rahoituspäätöksiin

Rajoista keskusteleminen on Edwardin ja Sumnerin mukaan tärkeää, koska se auttaa meitä ymmärtämään globaalia hyvinvointia.

Matalammat rajat saavat todellisuuden näyttämään siltä, että hyvin suuret ihmisjoukot on nostettu köyhyydestä – ja siltä, että viimeisetkin köyhät asuvat matalan tulotason maissa, etenkin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Jos raja on vähän korkeampi, köyhien enemmistö näyttääkin asuvan Aasiassa ja keskituloisissa maissa.

Jos köyhyysraja olisi 2,5 dollaria, sen alle jäisi 1,6 miljardia ihmistä. Puolet maailman ihmisistä elää alle viidellä dollarilla päivässä ja kaksi kolmasosaa alle kymmenellä dollarilla. Alle kympillä elävien määrä on Edwardin ja Sumnerin mukaan kasvanut vuodesta 1990 – vaikka äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä on vähentynyt.

Köyhyys siis ei ole maailmassa vähentynyt, vaikka äärimmäinen köyhyys onkin.

Debatti köyhien määrästä ja köyhyyden määritelmästä on tärkeää siksikin, että se ohjaa suoraan kehityspolitiikkaa ja rahavirtoja: tällä hetkellä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti pyritään eliminoimaan äärimmäinen (alle 1,90 dollarin) köyhyys vuoteen 2030 mennessä.

Samoihin aikoihin, kun Edward ja Sumner julkaisivat oman artikkelinsa, kirjoitti Princetonin yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Angus Deaton The New York Timesiin pitkän analyysin, jossa hän perää eri köyhyysrajaa rikkaisiin maihin kuin köyhiin.

Deaton oli kiinnittänyt huomionsa siihen, että Maailmanpankin mukaan äärimmäisessä köyhyydessä elävistä vajaasta 800 miljoonasta ihmisestä 3,2 miljoonaa asuu Yhdysvalloissa ja 3,3 miljoonaa muissa rikkaissa maissa, lähinnä Italiassa, Japanissa ja Espanjassa.

"Suomen ja maailman köyhien vertaileminen ei ole kovinkaan mielekästä."

Suomessa ei Maailmanpankin tilastojen mukaan yksikään elä äärimmäisessä köyhyydessä – tai sitten heitä on väestöstä niin pieni osuus, että he eivät näy tilastoissa. Suomen ja maailman köyhien vertaileminen ei ole Maria Ohisalosta kovinkaan mielekästä.

”Maailman mittakaavassa esimerkiksi meidän pienituloisimmat ovat hyvinvoivia, mutta tässä yhteiskunnassa elääkseen sillä vertailulla ei ole väliä, vaan sillä, mihin ne pienet tulot tässä yhteiskunnassa riittävät”, hän sanoo.

”Esimerkiksi Kuluttajatutkimuskeskuksen ja THL:n minibudjettirajatarkastelut ovat tärkeitä lisiä köyhyyskeskusteluun”, Ohisalo sanoo.

”Niissä katsotaan, millaisia kulutushyödykkeitä eri kokoiset perheet tai esimerkiksi yksin asuva tarvitsee elääkseen kohtuullista elämää tässä maassa ja kuinka perusturva riittää kattamaan sen kulutuksen. Katsotaan siis erilaisia kohtuullisen vähimmäiskulutuksen viitebudjetteja, sitä, mitä arki maksaa. Tämä kertoo niukkuudesta jo ihan toista tarinaa kuin pelkät tuloerovertailut.”

Ohisalosta absoluuttista köyhyyttä näkee kyllä Suomessakin: ruokajonojen nälkänä ja asunnottomuutena, paperittomuutena ja kerjäämisenä.

”Köyhyys on myös paljon muuta kuin käytettävissä olevia resursseja, se on muun muassa heikompia toimintamahdollisuuksia ja -kykyjä käyttää niitä niukkoja resursseja, se on kulttuuristen ja sosiaalisten pääomien puutetta”, Ohisalo sanoo.

YK:n kehitysohjelma UNDP on pitkään tiedostanut, että pelkkä tulotaso tai kulutus eivät kuvaa ihmisen köyhyyttä tai rikkautta kovinkaan hyvin. Se on esitellyt lukuisia monisyisempiä mittareita kuten inhimillisen kehityksen indeksin ja multidimensionaalisen köyhyyden indeksin. Niissä tarkastellaan tulojen lisäksi esimerkiksi terveyttä, koulutusta ja elintasoa.

Ruotsalaisen tilastotieteilijän Hans Roslingin klassikkovideolla köyhyyttä ei tarkastella pelkästään tulojen vaan myös elinajanodotteen kautta.

”Köyhyyttä mitattava myös tarpeiden mukaan”

Angus Deaton on Ohisalon kanssa samoilla linjoilla: ostovoiman lisäksi pitää katsoa, mihin rahaa tarvitaan ja mihin se silloin riittää. Hänestä 1,90 dollarin raja on huono kuvaamaan köyhyyttä esimerkiksi Yhdysvalloissa, sillä siinä jätetään huomiotta ihmisten tarpeet kussakin maassa.

”Intian maaseudulla ei tarvitse käyttää paljoa rahaa, jos mitään, asumiseen, lämmitykseen tai lastenhoitoon”, Deaton kirjoittaa, ”eikä köyhä maanviljelijä tropiikissa tarvitse paljoa rahaa vaatteisiin tai liikkumiseen”.

Hänen mukaansa eri maille pitäisikin määritellä tarpeet huomioon ottava köyhyysraja. Hän viittaa Oxfordin yliopiston ekonomistin Robert Allenin tutkimuksiin, jonka mukaan nelisen dollarin päiväbudjetti vastaisi Yhdysvalloissa 1,90 dollarin budjettia Intiassa.

Näin laskien yhdysvaltalaisista 5,3 miljoonaa eläisi äärimmäisessä köyhyydessä. Se on enemmän kuin mitä äärimmäisessä köyhyydessä asuvia on Sierra Leonessa tai Nepalissa, ja suurin piirtein sama määrä kuin Senegalissa. Pakistanissa olisi köyhiä kaksin verroin enemmän ja Etiopiassa nelinkertaisesti.

Deaton huomauttaa, että toki rikkaissa maissa keskimäärin ihmiset saavat puhtaampaa ruokaa ja vettä, ja terveydenhuoltokin on turvattu. Yhdysvalloissa nämäkään eivät tosin ole automaattisia kaikkein köyhimmille.

Maiden sisällä puhutaan yleensä suhteellisista köyhyysrajoista. Se tarkoittaa, että kotitalous on köyhä silloin, kun sen käytettävissä olevat tulot ovat alle 60 prosenttia väestön keskimääräisestä käytettävissä olevasta tulosta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan köyhyysrajan alapuolella elää 13 prosenttia suomalaisista. Osuus on kasvanut: vuonna 1995 köyhyysrajan alapuolella kituutteli vain seitsemän prosenttia suomalaisista.

Suomessa näkyy siis sama ilmiö kuin kansainvälisestikin: äärimmäinen köyhyys käy yhä harvinaisemmaksi, mutta niukoilla tuloilla eläviä ”tavallisia” köyhiä on yhä enemmän.