Tiedote

YK jäämässä jälkeen nälkätavoitteistaan

Kepan tiedote
3.6.2002

YK:n jäsenmaat eivät saavuta tavoitteitaan nälän poistamiseksi ilman nykyistä tehokkaampia toimenpiteitä. Roomassa 10.-13. kesäkuuta pidettävä ruokahuippukokous uhkaa epäonnistua ilman rikkaiden maiden vahvempaa poliittista sitoutumista, varoitti kansalaisjärjestöjen Ruoka-aika-kampanja tiistaina.

1996 pidetyssä ensimmäisessä ruokakokouksessa maat asettivat tavoitteeksi aliravittujen lukumäärän puolittamisen vuoteen 2015 mennessä. Nykyvauhdilla nälkäisten määrän puolittaminen kestäisi kuitenkin 60 vuotta. Aliravitsemuksesta kärsii pahiten kehitysmaiden maaseutuväestö, etenkin naiset ja lapset.

"Maaseudun naisilla on tärkeä rooli ruokaturvan parantamisessa, sillä esimerkiksi Afrikassa naiset tuottavat 80 prosenttia ravinnosta. Toisaalta he saavat ruoasta vain prosentin ja kärsivätkin aliravitsemuksesta miehiä useammin. Ponnistelut köyhyyden poistamiseksi eivät tuota tulosta, ellei toimia suunnata maaseudun naisille vahvistamalla esimerkiksi heidän maanomistusoikeuttaan", kertoi Suomessa vierailulla oleva Victoria Kakoko Sebagereka, Viljelijöiden maailmanjärjestön IFAP:n naistoimikunnan ugandalainen puheenjohtaja.

Monissa maissa ravitsemustilanne on 1990-luvulla huonontunut. Esimerkiksi Sambiassa talouden vapauttaminen on vaikeuttanut viljelijöiden asemaa, käy ilmi Ruoka-aika-kampanjan tuoreesta raportista "Markkinoita ja maissipuuroa".

"Nälän ja köyhyyden poistamiseksi tarvitaan uusia poliittisia ja taloudellisia ratkaisuja. Suomen olisi tuettava pienviljelijöiden oikeuksia kehitysmaissa. Esimerkiksi maailmankaupan sääntöjä olisi uudistettava niin, etteivät ne enää lisäisi nälkää", sanoi Ruoka-aika-kampanjan koordinaattori Miia Toikka.

Kansainväliset kansalaisjärjestöt ovat vaatineet, että Rooman kokouksessa laaditaan konkreettiset ohjeet siitä, miten YK:n määrittelemä oikeus ruokaan toteutetaan. Järjestöt ovat laatineet ohjeista oman ehdotuksensa, jota Latinalaisen Amerikan maat sekä Saksa ja Norja ovat tukeneet. Ruoka-aika-kampanja vaati tiistaina myös Suomen hallitusta tukemaan tätä ehdotusta.

Ruoka-aika on 50 suomalaisen kansalaisjärjestön kampanja, jonka keskeinen viesti on, että myös Suomella on tärkeä rooli nälkäongelman poistamisessa. Kampanja haluaa muun muassa tehdä suomalaiset tietoisiksi omien kulutusvalintojensa globaaleista ulottuvuuksista.

Lisätietoa Rooman ruokahuippukokouksesta Kepan WFS-sivuilta

Lisätietoja:
Victoria Kakoko Sebagereka, 040-5710 156
Miia Toikka, koordinaattori, Kepa, 041 -5296193
Mika Railo, tiedottaja, Kepa 09-584 23 247