Kuvassa globaalikasvutus.fi-aiheisia kirjanmerkkejä
Kuva:
Veikko Somerpuro
Tiedote
VGK-tuki

VGK-tuki säilyy järjestöjen käsissä

Ulkoministeriö myöntää kansalaisjärjestöille viestintä- ja globaalikasvatustukea (VGK) myös jatkossa. Tärkeä päätös turvaa järjestöjen monimuotoisen työn.
Kepa ry
6.2.2018

Ulkoministeriö on päättänyt säilyttää viestintä- ja globaalikasvatustuen (VGK) kansalaisjärjestöjen käsissä. VGK-tuki kaavailtiin siirrettävän ulkoministeriöstä Opetushallituksen hallinnoitavaksi, jolloin järjestöjen sijaan tuen hakijoina olisivat toimineet kunnat ja yksityiset oppilaitokset. Uudessa mallissa järjestöt olisivat jääneet kumppanin asemaan.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen totesi keskiviikkona julkaistussa tiedotteessa, että keskustelua uudistuksista ja niiden toteuttamisesta on syytä jatkaa. Ministeri Mykkänen kommentoi lisäksi Twitter-tilillään, että ”siirrossa OPH:lle olisi puolensa, mutta se olisi saattanut estää osan parhaista hankkeista”.

Kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepan globaalikasvatuksen asiantuntija Sanna Rekolan mukaan päätös on hyvin tärkeä globaalikasvatusta ja kehitysviestintää tekeville järjestöille ja heidän monimuotoiselle työlleen.

”Kiitämme ministeriä, että hän näin konkreettisella teolla osoittaa arvostavansa kansalaisyhteiskuntaa ja ymmärtää, että järjestöjen työllä on itseisarvoa. Järjestöt eivät ole palveluntuottajia, vaan haluamme rakentaa yhteistyöllä parempaa tulevaisuutta”, Rekola toteaa.

Uudistus uhkasi globaalikasvatusta

Kepa ja kymmenet globaalikasvatustyötä tekevät järjestöt ovat aktiivisesti kampanjoineet tukimuodon säilyttämisen puolesta. Kepan koostaman näkemyspaperin (pdf) allekirjoitti 45 kansalaisjärjestöä. Uudistuksen myötä useiden järjestöjen globaalikasvatustyö olisi uhannut loppua.

”Ilman tätä tukimuotoa järjestöillä olisi heikommat edellytykset edistää kestävää kehitystä. Tällä pienellä tuella voidaan merkittävästi kannustaa ihmisiä aktiiviseen kansalaisuuteen ja toimintaan globaalin oikeudenmukaisuuden edistämiseksi”, Rekola muistuttaa.

Ulkoministeriö on ilmoittanut tiedottavansa vuosien 2019–2020 VGK-tukikierroksen ajasta ja kriteereistä myöhemmin.