Osallistujat keskustelevat Maailma koulussa -globaalikasvatuksen seminaarissa Helsingissä
Kuva:
Veikko Somerpuro
Kepa
Tiedote

Uusia mahdollisuuksia globaalikasvatusta tekeville järjestöille

Kepan luotsaamassa EU-hankkeessa vahvistetaan järjestöjen kehitysviestintää ja globaalikasvatusta.
Kepan tiedote
14.12.2017

Kepassa on käynnistynyt kolmivuotinen Frame, Voice, Report! -hanke (FVR), jossa vahvistetaan järjestöjen kehitysviestintä- ja globaalikasvatusosaamista. FVR-hanketta toteutetaan samanaikaisesti seitsemässä EU-maassa, ja sen vetäjänä toimii tanskalainen CISU. Hankkeessa kanavoidaan EU-tukea järjestöille järjestämällä kaksi avointa rahoitushakua.

Ensimmäinen hakukierros avataan maaliskuussa 2018. Järjestöille jaettava kokonaissumma kahdelle vuodelle on 875 000 euroa. Järjestöt voivat hakea yksivuotisille globaalikasvatus- ja kehitysviestintähankkeille tukea, ja samalla kehittää osaamistaan. Lisäksi FVR-hankkeeseen osallistuvat järjestöt pääsevät mukaan laadukkaisiin koulutuksiin, vertaisoppimaan sekä verkostoitumaan muiden osallistujien kanssa.

FVR-hankkeessa hyödynnetään järjestöjen kehittämiä laatutyökaluja: Framing my message toolkit, Enhancing Southern voices in global education ja Vade mecum, for responsible international information.

Hankkeeseen mukaan hakevilta järjestöiltä edellytetään seuraavia kriteereitä

  • Järjestö on hakuvaiheessa ollut rekisteröityneenä Suomessa vähintään kaksi vuotta
  • Järjestöllä on vähintään 30 jäsentä
  • Järjestö ei ole ollut viimeisen kolmen vuoden aikana päähakijana tai kumppanina EU DEAR -hankkeessa
  • Järjestö työskentelee globaalikasvatuksen, kehitysviestinnän tai kehitysyhteistyön parissa

Hankkeiden kriteerit

  • Hankkeiden on lisättävä tietoisuutta YK:n kestävän kehityksen tavoitteista
  • Hankkeissa hyödynnetään ”Framing my message”- tai ”Vademecum”-työkalujen periaatteita
  • Hankkeiden tulee olla kustannustehokkaita
  • Hankkeissa on 5 prosentin omarahoitusosuus
  • Hankkeet voivat olla suuruudeltaan 5 000–30 000 euroa. Jos kaksi tai useampi järjestö hakee rahoitusta yhdessä, tuki on enintään on 60 000 euroa.
  • Lisäksi priorisoidaan hankkeita, jotka käsittelevät siirtolaisuutta, ilmastonmuutosta tai sukupuolten välistä tasa-arvoa sekä nostavat esille näkökulmia ja ihmisiä globaalista etelästä

Rahoitushaku avataan maaliskuussa 2018. Hankehakemukset käsittelee Kepan ulkopuolinen, alkuvuodesta nimitettävä arviointiryhmä. Päätökset tehdään kesäkuun aikana jolloin hankkeet voivat alkaa syksyllä 2018. Toinen hakukierros järjestetään samoilla kriteereillä keväällä 2019.

Lisätietoja

Johanna Harjunpää
Projektipäällikkö
johanna.harjunpaa@kepa.fi
puh. 050 317 6701