Tiedote

Rikkaat maat pitävät kiinni asemastaan YK:n talouskriisihuippukokouksessa

YK:n tuleva talouskriisihuippukokous uhkaa jäädä puhemaratoniksi. Teollisuusmaat vastustavat tärkeimpiä kehitysmaiden ajamia esityksiä köyhien maiden ja YK:n sananvallan kasvattamiseksi kriisin hoitamisessa, vaikka kehitysmaat kärsivät pahiten kriisistä.
Kepan tiedote
23.6.2009

Talouskriisi on kääntänyt nälkäisten ja äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrän nousuun maailmanlaajuisesti.

YK:n jäsenmaat yrittävät löytää keinoja tilanteen lievittämiseen New Yorkissa 24.-26. kesäkuuta järjestettävässä korkean tason kokouksessa.

Etukäteen on selvää, ettei huippukokouksessa tehdä uusia päätöksiä rahallisesta tuesta kehitysmaille. Kehitysmaiden ja kansalaisjärjestöjen kokouksen aikana tekemät esitykset koskevatkin lähinnä rakenteellisia uudistuksia.

"Vähiten kehittyneillä mailla ja niiden 750 miljoonalla kansalaisella olisi mahdollisuus vaikuttaa YK:n kautta omaan tulevaisuuteensa, mutta konkreettiset esitykset näyttävät kuivuvan kasaan jo ennen varsinaisen kokouksen alkua", harmittelee kehityspoliittinen sihteeri Matti Ylönen Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepasta.

"Tässä tilanteessa olisi toivottavaa, että Suomi puhuisi kehitysmaiden tavoitteiden puolesta EU- ja muiden teollisuusmaiden ryhmässä. Se voisi olla myös parasta mahdollista pr-toimintaa Suomen kampanjalle päästä YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi", kokousta paikan päällä seuraava Ylönen jatkaa.

Kehitysmaiden G77-ryhmä on pitänyt esillä ajatusta globaalin talousneuvoston perustamisesta. YK:n turvallisuusneuvostoa muistuttava elin koordinoisi kansainvälisten talousjärjestöjen toimintaa.

Kokouksen asialistalla on myös esimerkiksi YK:n roolin vahvistaminen kansainvälisessä veroyhteistyössä. Yhteistyötä tehdään tällä hetkellä yksinomaan rikkaiden maiden OECD:ssä.

"Nykyiset toimet veroparatiisiongelman suitsemiseksi eivät kuitenkaan auta kehitysmaita, joista häipyy laittoman pääomapaon vuoksi jopa kymmenen kertaa yhteenlaskettua kehitysapua suurempi summa joka vuosi, pitkälti veroparatiiseihin", toteaa Ylönen.

Kehitysmaiden velkakriisi kärjistymässä

Laittoman pääomapaon tukkiminen olisi erittäin ajankohtaista, sillä talouskriisi on ajamassa kehitysmaat yhä pahenevaan velkakriisiin, kun maiden tulolähteet eli vientituotot, ulkomaiset investoinnit ja kehitysapu supistuvat samaan aikaan.

Velkakriisin ratkaisuja YK-kokous ei kehitysmaiden toiveista huolimatta vaikuttaisi juurikaan käsittelevän. Lyhyellä aikavälillä kehitysmaat tarvitsevat esimerkiksi muutoksia lainaehtoihinsa pystyäkseen harjoittamaan elvyttävää talouspolitiikkaa, kuten Eurooppa ja Yhdysvallat tekevät.

"EU ajaa joissain kysymyksissä sovittelevaa linjaa, mutta sen tarjoamilla lääkkeillä ei valitettavasti saada ongelmia ratkaistua. Yhdysvaltojen linja on säilynyt tämän kokouksen valmistelujen perusteella perinteisen kovana, vaikka Valkoisessa talossa on uusi isäntä", Ylönen toteaa.

 

Faktalaatikko: Talouskriisi ja kehitysmaat

  • Talouskriisin kehitysvaikutuksia käsittelevän YK-kokouksen järjestämisestä päätettiin joulukuussa 2008. Kokouksen asialista kattaa periaatteessa kaikki toimet, joilla kehitysmaiden asemaa talouskriisissä voidaan helpottaa ja jotka estävät kriisien syntymistä.
  • Kehitysmaiden rahoitusvaje nousee YK:n mukaan tänä vuonna jopa 1000 miljardiin dollariin. Vajetta täytyy paikata velalla. Huhtikuun G20-kokous lupasi kehitysmaille vain 50 miljardia lisärahoitusta, ja tästäkin vain pieni osa oli todellisuudessa uusia sitoumuksia.
  • Yksityiset pääomavirrat kehitysmaihin tippuivat vuonna 2008 yli 50 prosentilla, ja myös tälle vuodelle on ennustettu vastaavaa pudotusta.
  • Kriisi näkyy muun muassa lapsikuolleisuuden kasvuna: vuosittain jopa 200 000 - 700 000 lasta enemmän saattaa kuolla ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä, Maailmanpankki arvioi.
  • Aliravittujen määrä YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAOn tuoreimpien arvioiden mukaan on noussut jo yli miljardiin. Tilannetta pahentaa kehitysmaissa edelleen jatkuva ruokakriisi.

 

Toimituksille tiedoksi

Kepa seuraa kokousta paikan päältä, ja huippukokoussivuille osoitteessa www.kepa.fi/newyork_yk päivitetään uutisia, blogitekstejä ja tiedotteita kokouksen kulusta 23. kesäkuuta alkaen.

Lisätietoja

Kehityspoliittinen sihteeri Matti Ylönen
Puh. +358 40 761 8925

Tiedottaja Pasi Nokelainen
Puh. +358 50 339 5860

Aikaero New Yorkiin -7 tuntia.