Tiedote

Pertti Salolainen on eduskunnan aktiivisin maailmanparantaja

Eduskunnan aktiivisimmat maailmanparantajat palkittiin sunnuntaina 24.5. Maailma kylässä -festivaalilla Helsingissä.
Kepan tiedote
24.5.2009

Ahkerimmin kehitysyhteistyötä ja reilua kauppapolitiikkaa on puolustanut kokoomuksen kansanedustaja Pertti Salolainen.

Kehityskysymyksistä kiinnostuneiden suomalaisten globbariverkosto on seurannut kansanedustajien tekemisiä kuluvan vaalikauden ajan. Edustajat saavat oikeudenmukaisen kehitys- ja kauppapolitiikan edistämisestä pisteitä eli ”peukkuja”.

Ahkerimmin paremman maailman puolesta eduskunnassa työskennelleet ”peukkukuninkaat” ja ”peukkukuningattaret” palkittiin hallituskauden puolivälin paikkeilla ensimmäistä kertaa. Globbarit myönsivät peukkukuninkaallisen arvonimen yhteensä yhdeksälle kansanedustajalle.

”Tunnustuksella haluamme kannustaa kansanedustajia toimimaan entistä aktiivisemmin köyhyyden poistamiseksi maailmasta. Eduskunnan on pidettävä huolta, että Suomi täyttää kansainväliset sitoumuksensa”, toteaa kehityspoliittinen sihteeri Terhi Ylikoski Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepasta, joka koordinoi globbariverkoston toimintaa.

Salolainen ja Haavisto eduskunnan peukkuharavat

Taistelu peukkukuninkuudesta oli täpärä. Vihreiden Pekka Haavisto oli pitkään globbarien peukkutaulukoiden kärjessä, mutta lopulta Pertti Salolainen kiri 22 pisteellään peukun verran ohi. Kimmo Kiljunen (sd.) sai ”pronssia” 16 peukulla.

Peukkukuningatarten kärkisijan jakoivat vasemmistoliiton Annika Lapintie ja SDP:n Jutta Urpilainen 17 peukullaan. Elisabeth Nauclér (r.), Aila Paloniemi (kesk.) ja Minna Sirnö (vas.) sijoittuivat 16 peukullaan toiseksi. Liisa Jaakonsaaren (sd.) 15 peukkua riitti kolmospallille.

”On ilahduttavaa huomata, että globaalin eriarvoisuuden poistamiseksi ahkeroineita peukkukuninkaallisia löytyy lähes jokaisesta eduskuntapuolueesta”, Ylikoski mainitsee.

Vasemmistoliitto, vihreät ja SDP ahkerimmat maailmanparantajat

Peukkuja on kuluvan hallituskauden aikana jaettu yhteensä 829 kappaletta. Lähes kolmanneksen kaikista peukuista, 268 kappaletta, ovat kahmineet SDP:n kansanedustajat. 35 kansanedustajaa on vielä kokonaan ilman peukkuja.

Edustajien lukumäärään suhteutettuna ahkerimmat maailmanparantajat löytyvät vasemmistoliitosta, jonka kansanedustajat ovat keränneet kahdeksan peukkua edustajaa kohti. Seuraavaksi eniten hyviä tekoja kehitys- ja kauppapolitiikan saralla ovat tehneet vihreät ja SDP.

Edustajaseuranta alkoi globbarien toukokuussa 2007 järjestämästä massaglobbaustapahtumasta, jossa ihmiset eri puolilta Suomea tapasivat oman alueensa kansanedustajia Pikkuparlamentin puistossa. Enemmistö kansanedustajista teki kehitysyhteistyöhön ja kauppaan liittyviä lupauksia massaglobbauksessa sekä kansalaisjärjestöjen vaalikoneessa vuoden 2007 eduskuntavaalien alla.

Globbarit antavat kansanedustajille peukkuja kehitysyhteistyön sekä reilun kansainvälisen talous- ja kauppapolitiikan edistämisestä. Peukkuja annetaan hyvistä teoista, ei pelkistä lupauksista.

Eduskunnan peukkukuninkaalliset 2009

  • Pertti Salolainen (kok.) 22 peukkua
  • Pekka Haavisto (vihr.) 21 peukkua
  • Annika Lapintie (vas.) 17 peukkua
  • Jutta Urpilainen (sd.) 17 peukkua
  • Kimmo Kiljunen (sd.) 16 peukkua
  • Elisabeth Nauclér (r.) 16 peukkua
  • Aila Paloniemi (kesk.) 16 peukkua
  • Minna Sirnö (vas.) 16 peukkua
  • Liisa Jaakonsaari (sd.) 15 peukkua

Peukut puolueittain

  • SDP 268 peukkua
  • Vasemmistoliitto 136 peukkua
  • Keskusta 124 peukkua
  • Kokoomus 120 peukkua
  • Vihreät 96 peukkua
  • RKP 45 peukkua
  • Kristillisdemokraatit 35 peukkua
  • Perussuomalaiset 5 peukkua
  • Yhteensä 829 peukkua

Puolueiden suhteellinen peukkusaalis

Minkä puolueen kansanedustajat ovat keränneet suhteessa eniten peukkuja? Suhdeluku on laskettu jakamalla kunkin puolueen kansanedustajien yhteenlasketut peukut edustajien lukumäärällä.

  • Vasemmistoliitto (17 edustajaa) 8
  • Vihreät (14 edustajaa) 6.86
  • SDP (45 edustajaa) 5.96
  • Kristillisdemokraatit (7 edustajaa) 5
  • RKP (10 edustajaa) 4.5
  • Keskusta (51 edustajaa) 2.43
  • Kokoomus (51 edustajaa) 2.35
  • Perussuomalaiset (5 edustajaa) 1

Mitkä globbarit?

Globbarit on aktiivisten suomalaisten verkosto, joka seuraa kansanedustajien tekoja kehitys- ja kauppapolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä, jotka vaikuttavat kehitysmaiden ihmisten elämään. Verkoston toimintaa koordinoi Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa.

Lisää tietoa toiminnasta löytyy osoitteesta www.globbarit.fi.

Lisätietoja

  • Valokuvia peukkukuninkaallisten palkintojenjaosta on vapaasti median käytettävissä osoitteessa www.kepa.fi/toimittajille/pressikuvat
  • Globbarien edustajaseurantaan ja kansanedustajien pistesaldoon voi tutustua osoitteessa www.globbarit.fi/edustajaseuranta (ks. peukkutaulukot).
  • Kehityspoliittinen sihteeri Terhi Ylikoski, Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa, puh. 040 825 8516.
  • Tiedottaja Sanna Autere, Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa, puh. 040 560 3292.