Tiedote

Onko luomussa nälkäisten tulevaisuus?

Miia Toikka
10.6.2002

Onko luomu osa nälkäongelman ratkaisua vai osa ongelmaa, pohdittiin Rooman kansalaisjärjestöfoorumissa maanantaina. Kansainvälisen luomuliiton IFOAM:in järjestämään paneelikeskusteluun osallistuivat muiden muassa Saksan maatalousministeri Renate Künast, intialainen tutkija-aktivisti Vandana Shiva ja IFOAM:in puheenjohtaja Gunnar Rundgren Ruotsista.
 

Vakuutus katastrofien varalta



Kehitysmaissa luomumaatalouden merkitys on kokonaan toisenlainen kuin pohjoisessa, jossa luomuelintarvikkeet ovat kalliita ylellisyystuotteita. Maaseudun köyhille viljelijöille luomutuotanto on usein ainoa mahdollisuus, sillä heillä ei yksinkertaisesti ole varaa kemiallisiin lannotteisiin ja torjunta-aineisiin.

Intiassa siirtyminen luomuun on tutkija-aktivisti Vandana Shivan mukaan säästänyt ihmishenkiä. Joissakin osavaltioissa tuotantopanosten kallistumisen ja tuottajahintojen alentumisen epätoivoon ajamat viljelijät ovat tehneet itsemurhia. Luomun myötä riippuvuus ulkopuolisista tuotantopanoksista on vähentynyt ja siten myös ruokaturva parantunut.

IFOAM:in puheenjohtaja Gunnar Rundgren kertoi, että luomu on myös köyhien viljelijöiden tapa parantaa maatalouden tuottavuutta ja lisätä ruoantuotantoa. Luomussa tuottavuus perustuu inhimilliseen pääomaan: paikallisen ekosysteemin, kasvi-ja eläinlajien sekä lajien sisäisen muuntelun tuntemukseen. Luomutuotantoon olennaisesti kuuluva monimuotoisuus vähentää viljelijöiden haavoittuvuutta, kun katovuosi tai kasvitauti ei vie koko satoa.

"Monimuotoisuuden lisääminen on viljelijän paras vakuutus kuivuuden, tulvien ja tuholaisten varalta", kiteytti Vandana Shiva.

Ristiriitaisia paineita



Vaikka niin panelistit kuin yleisökin olivat kaikki ekologisesti kestävän ja luonnonmukaisen maatalouden vankkumattomia kannattajia, luomu sai osakseen myös kärkevää kritiikkiä. Miguel Altieri, agroekologian tutkija Berkeleyn yliopistosta, sai salista raivokkaat aplodit kysyessään, onko vientimarkkinoita hamuava luomumaatalous kalliine ja byrokraattisine sertifiointeineen toistamassa tavanomaisen maatalouden ongelmia.

Gunnar Rundgren sai toistella, miten vaikeaa on olla kansainvälisen luomuliikkeen johdossa, kun luonnonmukaista viljelyä toteutetaan niin monissa erilaisissa toimintaympäristöissä. Euroopan kasvottomilla massamarkkinoilla sertifikaatti on markkinoinnissa välttämätön, mutta useimpien kehitysmaiden viljelijöiden kannalta luomumerkit ja –kriteerit ovat merkityksettömiä. He kun tuottavat luomumenetelmin ruokaa pääasiassa omalle perheelleen tai paikallisille markkinoille, joilla tuottajien ja kuluttajien yhteys on läheisempi.

Luomun ja sertifiointijärjestelmän välille ei siis pidä piirtää yhtäläisyysmerkkiä, eikä luomun määritelmää kutistaa pohjoisen standardien mukaiseksi. Toisaalta juuri Euroopassa luomuun kohdistuu erittäin voimakkaita paineita ja odotuksia. Tämän toi esille Saksan maatalousministeri Renate Künast, joka peräsi luomuliikkeeltä parempaa organisoitumista ja kokonaan omien rakenteiden luomista tulevaisuutta varten.

Esimerkkinä Künast viittasi Saksan nitrogeeniskandaaliin. Hänen mukaansa skandaali osoitti luomuliikkeen nojaavan liiaksi tavanomaisen maatalouden rakenteisiin: luomukananrehuun joutunut tuholaismyrkky oli peräisin rehuvarastosta, jossa oli aiemmin säilytetty torjunta-aineita. Künast moitti luomuliikettä myös vanhanaikaisesta tiedotuskulttuurista. Myrkyn joutumisesta rehuun ei tiedotettu heti avoimesti, vaan skandaali yritettiin salata.

Onko luomusta haastajaksi?



Panelistit totesivat moneen kertaan, ettei luomu yksinään voi poistaa maailman nälkään. Nälän syyt ovat ennen kaikkea poliittisia ja taloudellisia, ja siksi myös ratkaisuja on haettava näistä sfääreistä. Osaltaan kysymys on kuitenkin myös maatalouden malleista ja menetelmistä, ja tässä kohdin luomu tarjoaa kestävän vaihtoehdon epäonnistuneelle tavanomaiselle maataloudelle.

Mutta myös luomun rajat tulivat selviksi. Kehitysmaiden viljelijöille sertifiointijärjestelmien luomukriteerit ovat pienin murhe - todella suuria ongelmia ovat sen sijaan maattomuus ja muiden tuotantoresurssien puute. Ilman oikeutta maahan, siemeniin ja veteen luomun sen enempää kuin minkään maanviljelyn harjoittaminen ei ole mahdollista.

Luomutuotanto kärsii myös maalmanmarkkinahintojen polkemisesta. Teollisuusmaiden maataloustuet laskevat elintarvikkeiden hinnat alle tuotantokustannusten, ja siksi luomutuotteet tuntuvat kuluttajista liian kalliilta. Luomutuotannossa ei kuitenkaan ulkoisteta kustannuksia siten kuin tavanomaisessa tuotannossa, jossa ympäristön pilaantuminen, biologisen monimuotoisuuden katoaminen ja terveysriskit jäävät veronmaksajien tai tulevien sukupolvien maksettaviksi.

Keskustelussa luomuliikettä haastettiin nousemaan vahvemmin globaalin tason toimijaksi ja muuttamaan perinpohjaisesti maatalouspolitiikan ja kaupan rakenteita. Miguel Altieri peräänkuulutti sitoutumista köyhien puolustamiseen ja liittoutumista etelän suurten viljelijä- ja maatyöläisliikkeiden kanssa. Hän vaati luomulta nykyisiä kriteerejä enemmän: pieniä yksiköitä ja tuotantoa ensisijassa paikallisille markkinoille.

Yleisö oli vallankumouksellisista ajatuksista innoissaan, mutta samanaikaisesti niin IFOAM:in puheenjohtaja kuin Saksan maatalousministerikin muistuttivat poliittisista realiteeteista. Vaikka tavoitteena olisi koko systeemin muuttaminen, ei muutoksia synny kuin pienin askelin. Jotta työssä päästäisiin eteenpäin, uusia ajatuksia ja ratkaisumalleja kuitenkin tarvitaan kipeästi.

Poistuuko nälkä sitten oikeasti joskus maailmasta? Altierilla oli toivoa antava näkökulma: "Köyhät viljelijät tuottavat koko ajan suuren osan ruoasta kehitysmaissa, Latinalaisessa Amerikassa 50 prosenttia, Afrikassa 80 prosenttia - vaikka rakenteet toimivat heitä vastaan. Mitä tapahtuisikaan, jos politiikkaa muutettaisiin köyhien viljelijöiden hyväksi!"



FAO ja luomu



FAO:ssa luomu on vielä melko uusi asia, kertoi järjestön luomutyöryhmän sihteeri Nadia El-Hage Scialabba. FAO sai vuonna 1999 jäsenmailtaan mandaatin alkaa selvittää luomuviljelyn mahdollisuuksia kehitysmaissa. Alunperin kiinnostus luomuun lähti puhtaasti taloudelliselta pohjalta: luomusta toivottiin uutta vientivalttia kehitysmaiden viljelijöille.

Sittemmin on käynyt yhä selvemmäksi, että luomutuotanto tarjoaa myös paikallistasolla toimeentulon ja parantaa ruokaturvaa. FAO kokoaa parhaillaan kokemuksia luomusta eri puolilta maailmaa. Nadia El-Hage Scialabba sanoi luottavansa siihen, että karttuvat tiedot saavat vielä hallitukset muuttamaan käsityksiään maatalouden muodoista.



Lisätietoa Rooman ruokahuippukokouksesta Kepan WFS-sivuilta