Tiedote

Mielenosoitus vaati hallitukselta nollaseiskaa

Yli sata mielenosoittajaa vaati tänään Helsingin Senaatintorilla hallitusta nostamaan Suomen kehitysapua 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta samaan aikaan kuin ministerit neuvottelivat tulevan viiden vuoden budjettiraameista.
Kepan tiedote
6.3.2006

0,7 mielenosoitus (Kuva: Janne Sivonen)

Ministerit Lehtomäki ja Tuomioja kannattivat kansalaisten vaatimuksia.

Järjestöt ovat huolissaan tiedoista, että hallitus olisi luopumassa tavoitteestaan saavuttaa 0,7 prosentin bruttokansantulotaso vuoteen 2010 mennessä.

"Lähiviikkojen aikana päätetään onko Suomi kansainvälinen vapaamatkustaja vai vastuunkantaja seuraavat viisi vuotta. Kansalaiset ovat viime aikoina osoittaneet selvän tukensa kehitysavun nostolle: Pari viikkoa sitten ennätysmäärä kansalaisjärjestöjä allekirjoitti vetoomuksen määrärahojen takia. Viime viikolla jouduimme sulkemaan nettikorttimme etuajassa, ettei kampanja olisi mennyt häiriköinniksi", sanoi kehityspoliittinen sihteeri Tytti Nahi Kepasta.

Bussilakosta ja lumituiskusta huolimatta mielenilmaukseen osallistui kymmeniä suomalaisia kehitysjärjestöjä, muun muassa Kirkon ulkomaanavun Changemaker-verkosto, joka pitää globalisaatio-aiheista telttaleiriä Rautatietorilla 10.3. asti. Samoin mukana oli puolueiden nuoriso- tai opiskelijajärjestöjä Svensk Ungdomista Vasemmistonuoriin. Tunnelmaa piti yllä senegalilainen rumpuryhmä Day fall. Kymmenet mielenosoittajat kuvauttivat itsensä pahvi-Eeron kanssa protestina Suomen nihkeää kehitysyhteistyöpolitiikkaa kohtaan.

Mielenosoittajia kävivät tervehtimässä myös ulkoministeri Erkki Tuomioja ja kauppa-ja kehitysministeri Paula Lehtomäki. "Maailmanpankin mukaan Suomi on maailman 12. vaurain maa. Meillä on varaa auttaa," kertoi ministeri Lehtomäki matkallaan kehysneuvotteluihin. "I agree with the lady", jatkoi ulkoministeri Tuomioja.

"Olemme erittäin iloisia tasavallan presidentin ja ministereiden voimakkaista kannanotoista kehitysyhteistyön puolesta. Se osoittaa, että tahtotila määrärahojen nostamiseksi on Suomessa vahva maan ylintä johtoa myöten", sanoi Nahi.

Lisätietoja:
Tytti Nahi, kehityspoliittinen sihteeri, Kepa: 040-772 4247
Mika Railo, tiedottaja, Kepa: 040-590 3446