Tiedote

Markku Niskala Kepan puheenjohtajaksi

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Kansainvälisen Punaisen Ristin emerituspääsihteeri Markku Niskala.
Kepan tiedote
23.11.2009
Lassi Palmujoki

Tuulimylly

Nimitys on ensimmäinen luottamustehtävä, jonka Niskala hyväksyy sen jälkeen, kun jäi viime vuonna eläkkeelle. Niskala työskenteli 38 vuotta Punaisen Ristin palveluksessa ja toimi viimeiset työvuotensa yhdessä järjestömaailman arvostetuimmista tehtävistä; Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälisen liiton (IFRC) pääsihteerinä.

Niskalan meriitteihin kuuluu lukuisia kansainvälisiä ja kotimaisia luottamustehtäviä sekä tunnustuksia, kuten Ruotsin kuninkaan viime vuonna Niskalalle myöntämä Prins Carl -mitali. Vuonna 2008 Niskala palkittiin myös Japanin Punaisen Ristin kultaisella ansioristillä, Suomen Punaisen Ristin ansioristillä sekä Etelä-Afrikan Punaisen Ristin kultaisella Humanitaarinen palvelu -mitalilla.

Valinta Kepan puheenjohtajaksi kestää kaksivuotiskauden 2010-2011. Kepa on Suomen johtava kehityspolitiikan järjestöasiantuntija ja 280 kansalaisjärjestön kattojärjestö. Sen toiminnan tavoitteena on vaikuttaa köyhyyttä synnyttäviin ja ylläpitäviin eli köyhdyttäviin rakenteisiin, kuten epäoikeudenmukaiseen kauppapolitiikkaan.

Lisätietoja

  • Mika Railo, viestintäjohtaja: +358-40-590 3446
  • Esa Salminen, tiedottaja: +358-50-464 9532

Kepan hallitus 2010-2011

  • Puheenjohtaja: Niskala Markku
  • Varapuheenjohtajat: Malm Anja, Juvonen Anu
  • Jäsenet: Alajarva Eija, Hakkarainen Minna, Hopsu Inka, Kallio Seppo, Kalliokoski Seppo, Martiskainen Timo, Mustonen Eija, Purje Henri, Ranta-Owusu Eija, Semi Ritva, Viljasalo Markus, Wiren Inger
  • Varajäsenet: Tuure Tuomas , Mäkelä Pia, Ruuth Saila, Tuunainen Minna, Marttila Pia, Razai Zarmina, Huuhtanen Sari, Tykkyläinen Saila